Viisi vinkkiä hyvään uneen

klo 8:00 | 15.3.2014
Uni on tärkeää niin fyysisen kuin psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Jos uni ei tule, on hyvä opetella rentouttamaan keho ja mieli. Pitkäaikainen unettomuus on sitten toinen juttu ja vaatii tutkimuksia.Lue koko juttu
Olen niin pettynyt näihin samoihin tylsiin vinkkeihin, ei apua!
Ennen sanottiin että hyvä omatunto on paras päänalunen. Tosin jos on huolia, ne saattavat valvottaa, vaikka kuinka oikein olisi elänyt.
Olen kuullut että Melatoniini on auttanut monelle unettomuuteen. Sitä saa apteekista ilman reseptiä mutta jos haluaa vahvempana niin on reseptilääke. Googlesta löytyy lisäinfoa.
Jos unettomuuden hoito olisi noilla ohjeilla toimivaa, ei uniongelmia oliskaan. Tuntuu vaan siltä että jos on huolia ja jotkut asiat ahdistaa tai syvästi surettaa, unet katoaa. Huoli tulevista päivistä tai jostain muusta vakavasta valvottaa, aikaa menee asioista riippuen, ehkä vie kauan että unirytmistä saa kiinni. Yleiset ohjeet saattaa olla tarkoitetut lieviin univaikeuksiin, tilapäisiin levottomiin oloihin.
Itse kuulun niihin ihmisiin joilla vaikeudet näkyy ensimmäiseksi unettomuutena ja toiseksi ruokahaluttomuutena. Paljon auttaa jos voi jonkun kanssa jutella huolistaan tai surun hetkellä saa jonkun yökaveriksi, saa vaikka kädestä pitää yölläkin. Joskus on ollut tarpeen.
Voimakkaat huolet aiheuttaa kyllä unettomuutta,ajatukset vain pyörii päässä eikä uni tule.
Mutta normiololoissa vinkit unensaantiin on hyviä.Menen yleensä nukkumaan samaan aikaan,jos valvon normaalia pitempään,voi unentulo olla vaikeaa.Sänky on vain nukkumista varten(en lue ,enkä syö sängyssä).En kyllä ulkoile ennen nukkumaanmenoa,enkä syö iltapalaa,tai hyvin vähän ja viimeistään parituntia ennen nukkumaan menoa.En avaa sähköposteja enää myöhään illalla ,jos avaisin ja siellä olisikin jotain mieltä liikuttavaa en varmasti saisi unta.Kylässä on vaikeampaa saada unta samoin jos on yövieraita.Muuten nukun suhtkoht hyvin.