Mieleni on hyvin raskas. Äitini oli joutunut oksentelun takia polille, eikä minulle edes ilmoitettu. Äidillä on alzheimer, sanottiin hitaasti eteneväksi. Ja silmäpohjanrappeuma. Muisti ja näkökyky vaihtelevat suuresti. Puhuin äitiä haastatelleen geriatrin kanssa, mistä masennuin täysin.
Äidin ja minun suhde ei suinkaan ole ollut ongelmaton. Hän löysi erottuaan isästäni miehen, jolla lapsetkin ovat sellaisia mitä äiti olisi halunnut. Meillä oli seitsemän vuotta että emme olleet missään tekemisissä. Äiti suuttui niin pahasti kun pyysin omia makuupussejani ja meidän kimppatelttaamme omaan käyttööni ja hän oli ne lupaa kysymättä lainannut tämän paska miesystävänsä tyttärelle. Äiti kävi heittämässä ne pitkin pihaani.
Puheväli saavutettiin lapseni rippijuhlien tiimoilla.
Olen pyytänyt äitiäni käymään minun luonani, en voi sietää hänen miesystäväänsä. Olen sen suoraan sanonut, että jos äijä on siellä, minä en tule.
Arvatkaahan miltä se tuntuu?
Ja miltä tuntuu, kun geriatrin ainoa puheenaihe on että minun pitää soittaa äidilleni useammin.
Tunnelma vaan kylmenee, kun kerroin, että minulla on kolmen psykiatrin lausunto, että jos aion parantua posttraumaattisista stressihöiriöistä ja paniikkikohtaushäiriöistä, minun pitää olla mahdollisimman vähän tekemisissä äitini kanssa. Puhumattakaan fyysiset sairaudet, useampi ja vakavampi diagnoosi kuin äidilläni, mihin äiti totesi vain että sää oot samanlaine ko sinikka, aina vaa diagnooseja. Ja taas moni ajattelee, että juu vanha äiti - täytyy ymmärtää. Ei hän ole koskaan minua käynyt sairaalassa katsomassa ja nämä jutut alkoivat ennen hänen ensimmäistäkään diagnoosiaan.
Olkaa, ihmiset hyvät, tuomitsematta tyttäriä ja perhesuhteita. Te ette voi tietää mitä kaikkea sieltä löytyy! Geriatrin tehtävä ei ole neuvoa sosiaalisista tilanteista vaan arvioida pärjääkö vanhus yksin kotonaan! Öiset tulipalot tai vain tilanne että vessa on hukassa, kaatumiset, portailta tippumiset yms yms eivät ilmeisesti sitä ole vielä riittävästi. En ymmärrä.
Tiedän, että löytyy itsekkäitä itsekeskeisiä ja katkweria ihmispoloja. Jotka eivät pysty kasvamaan ihmisenä vajaan ymmärryksensä tähden. Surullista, että eivät näe missä on puute, tunnistaisivat, että pystyisivät kehittymään.
Ahdistuneena kirjoitettu sekava kirje.
Minä en vaan kestä hoitohenkilökuntaan kuuluvien ylenkatsetta, töykeyttä, 'tämä oli nyt tässä' puhelun lopetuksia. - Eilen illalla sairaanhoitaja oli ymmärtäväinen, liekö johtunut siitä, että itkin hillittömästi. Paska miesystävä oli väittänyt että 'kotona tiedetään' ja tänään geriatri nimitti häntä avomieheksi. No ei onneksi ole!
Perheen rakenne on muuttunut. Mummuilla on miesystäviä, heitä kymmenenkin vuotta nuorempia. Näyttävät äidiltä ja pojalta. Miesystävä, joka ei anna joulunakaan mummun olla lapsen ja lapsenlapsen luona kuin piipahtamassa. Miesystävä joka panettelee joka käänteessä ja nuukana miehenä kyttää perintöä.
Itse sitä sitten käykin vuosikaudet terapiassa ja yrittää ymmärtää, miksi hylättiin.
P.S. Tämä on 'keskustelun' aloittajan vähän rauhoittuneempi kirjoitus.
Kyllä hotohenkilökuunnan ylenkatse vain tuntuu hätääntyneen ja tietämättömän omaisen omissa ajatuksissa. En ole tavannut ainuttakaan ylenkatseista hoitohenkilöön kuuluvaa, kaikki, jokainen ovat olleet auttavaisia ja huolehtivia, että asiallisia. Olen monia vanhuksia kuin myös äitini ja lapsieni tiimoilat hoitamaan noita asioita niin osastolla, kuntoutuksessa kuin sen jälkeenkin. Minusta on ihmisen omaa huonoa itsetuntoa, että käytöstä jos tulkitsee noin kuin tuolla on aiemmin kirjoitettu. Ylenkatseisesti, paheksuvasti, kateellisesti.
Mitä kuuluu lapsille äidin elämä? Ei niin yhtikäs mitään, niin kauan kuin hänellä on kaukaisia lapsia lähempänä oleva "lähin omainen" joka voi olla avopuoliso kuin asuinkumppani joka on perille äidin asioista paremmin kuin lapset koskaan ovat halunneet, muuta kuin määritellä äidin elämää.
'Mitä kuuluu lapsille äidin elämä?'
Sopivasti valitaan tilanteet missä julistetaan vapautta ja taas ne: kyllä yhdet vanhemmat huolehtii kymmenestä lapsesta mut ei toistappäi.
Täällä taitaa olla liian monta vapaata, seurustelevaa mummua.
Terapiassa huomautettiin hyvin liittyen vanhaan sanontaan: miten kävisi vanhempien, elleivät he huolehtisi lapsistaan. Saapuisi sossutäti.
- tämä keskustelun aloittajalta
P.S. Vielä sekin, että kyllä sitä itsekkyyttä todellakin esiintyy myös niissä mummuissa, turha syyttää lapsia, jos valitsee sen uuden upean elämän.
Olipas tämä epäempaattinen kirjoitus, vaikeassa elämäntilanteessa olevalle, äidistään huolta kantavalle tyttärelle. - Olen ulkopuolinen, mutta minua harmittaa kun tuolla tavalla suomitaan ja tuomitaan.
Missä kohdassa koet että suomitaan, kerron vain omia kokemuksiani. Toivon, että tekstini ymmärretään oikein, eikä lähdetä hakemaan siitä sellaista mitä siinä ei ole.
Voin tässä kuitenkin sanoa, että ruikuttaminen ei auta, eikä säälin kerjääminen. Pitää olla oikeudenmukainen ja rehellisesti myöntää omatkin virheensä, pyrkiä ne korjaamaan eikä aina syytellä äitejä eikä muitakaan ihmisiä. Omalla asenteella on kassaihmisten kanssa toimiessa erittäin suuri merkitys.
Jos lapset ovat aikuisia he vastaavat omasta elämästään. Se ei kuulu enää äideille siinä mielessä kuin lasten ollessa alaikäisi. Äiti myös saa elää ihan niin kuin itse haluaa. Äiti - aikuinenlapsi-suhteeseen sopii hyvin sanonta..elä ja anna toisen elää.
Hienotunteisuus lasten aikuiselämää kohtaan on avu joka pitää suhteet kunnossa.
Vierailija klo 19.10:
- Pahoittelen, että luin kirjoituksestasi sellaista (kielteistä), mitä siinä ei ollut. Ymmärsin väärin. - hyvää illan jatkoa!
Keskustelun aloittajana kerron enää että olen itsekin mummu enkä missään vaiheessa elämääni olisi asettanut omaani tai kenenkään muunkaan etua lasteni edelle.
Perhe on voimavara ja vahvuus, sitä lapseni ovat olleet minulle.
Ei ole kauaa siitäkään kun he kertoivat verranneensa omaa lapsuuttaan kaverien omaan ja miten onnellisia olivat omasta mielestään.
Olen onnellinen äiti saatuani lasteni kunnioituksen - toivon pystyväni samaan lastenlapsien kohdalla.
Tuskin tällä mielipiteellä on mitään tekemista aiheen ensimmäisen kommentin kirjoittajan kanssa!!
Turhaa selittelyä.
Vaistoan tässä yhdessä kommentoijassa niin suurta vihamielisyyttä, että en suoraan sanoen ymmärrä miksi hän seuraa aloittamaani keskustelua.
Kait minä saan aloittamaani aiheeseen kirjoittaa mitä haluan.
Se mitä viimeksi kirjoitin perheestäni - äitiäni lukuunottamatta - liittyi muiden kommentteihin äitien oikeudesta omaan elämään. Minulle se on vieras käsitys, koska en halua menettää tiivistä perheyhteyttä omiin lapsiini ja miniääni ja lastenlapsiin. Kuten yksi heistä muutama kuukausi sitten sanoi: perheen kesken on oikeus sekaantua. Me keskustelemme, neuvottelemme ja kunnioitamme toisiamme.
Minulla on oikeus tietää, jos äitini joutuu sairaalaan. Olen papereissa lähiomaiseksi merkitty. Miesystävä oli valehdellut, että tiedän. Kuten kerran ennenkin.
Ihmisillä ja äideillä on vapaa tahto ja sitä minä kunnioitan. Joten annan hänen elää elämäänsä ja seuraan sitä välimatkan päästä.
Ehkä halusin myötätuntoa, mutta sitä joka tapauksessa saan ystäviltäni ja lapsiltani. Ruikutan minkä ruikutan. Ei ole pakko lukea.
Mediassa on niin paljon puhetta siitä, miten lapset eivät pidä vanhemmistaan huolta. Siksi halusin myös aloittaa keskustelua siitä, että lisääntyneiden avioerojen myötä perinteinen perherakenne on muuttunut. Jos äidit ja isät pitävät mieluummin uuden partnerinsa, joka ei tule lasten kanssa toimeen, on turha enää syyllistää lapsia.
Olen saanut elää ja kokea kahdenlaista äiti-lapsi -suhdetta. Anoppini suhde lapsiinsa oli hyvin vaikea, hän todella eli omaa elämäänsä, ei ollut kiinnostunut miten lapsilla tai lapsenlapsilla oikeasti meni. Hän aloitti rennon elämänsä miehensä kuoleman jälkeen, oli "ystäviä" naisia ja miehiä. Anopilla ei ollut aikaa tavata lapsenlapsiaan, joten siinähän kävi niin, että kun lapsenlapset olivat aikuisia, ei heilläkään ollut aikaa mummulle, jolla silloin olisi jo ollut aikaa heille. Oma äitini säilytti miehensä kuoleman jälkeen hyvät välit lapsiinsa ja seuraavaan sukupolveen, hänellä oli aikaa jokaiselle.
Olen itse nyt leski ja minulla on aikaa sekä lapsilleni että lapsenlapsilleni ja nautin suunnattomasti siitä, että minusta pidetään "huolta", asun silti yksin enkä ripustaudu kehenkään.
Vai "turhaa selittelyä"; minun mielestäni taas mollaus on turhaa, jopa ikävää luettavaa jopa ulkopuolisille.
Jos luet mielipiteeni mollaukseksi, on se vain sinun ajatuksesi, jolla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa.
Minusta nyt kuitenkin rupeaa tuntumaan, että olet täällä saanut ansaitsematonta arvostelua ja päsmäröintiä. Pahoittelen sitä. Ulkopuolisten on helppoa tuomita, kun eivät tunne asioita. - Hyvää toivotan sinulle ja perheellesi.
- Aha.
Kiitos sinulle ystävällisistä sanoistasi! Koin valitettavan raskaasti sen, että miesystävä oli taas estänyt ilmoittamasta minulle äitini tilanteesta.
Ja sen geriatrin kanssa käymäni keskustelun.
Kuten sanoin, minulla kuitenkin on lasteni tuki, he ovat voimakkaasti minun puolellani ja myös ne ystävät, jotka ovat nähneet verhon taa.
SURULLISTA LUETTAVAA , SILLÄ OLEN ÄITI JA MUMMO.TYTÄR KATKASI VÄLIT JOULUKUU: 99 . SINÄ SIELLÄ KAIKESTA TAPAHTUMISTA HUOLIMATTA SINÄ VÄLITÄT ÄIDISTÄ JA OLET HUOLISSASI HÄNEN TILA.KAUNEINTA. MINUN TYTÄR EI OLE MINUSTA OLLUT KOSKAAN HUOLISSANI, KYYNELTÄKÄÄN EI PUDOTTAISI JOS KUOLISIN NYT. KENTIES VOISIT LUODA SILLAN SILLE HENKILÖLLE, JOKA ON MERKITTY ÄITISI LÄHIOMAISEKSI. HENKILÖ SAAHAN NIITÄ SAIRAALOIDEN ÄITISI TIEDOSTOT OLLA USEAMMAN HENKILÖN NIMI,JOHON OTTAA KONTAKTI.ILMOITTAISI JOS ÄITISI SAIRAALA YMM. SE ETTÄ AIKUISELLA LAPSELLA ON ESIM. MIELEN- SAIRAUKSIA , ON AINA SUOTTE ANTEEKSI; HELPPO SYYLISTÄÄ ÄITIÄ LAPSUUS TAI ISÄÄ! JOKU VIISAS ON OSUVASTI SANONNUT ; JOSPA MUISTAISIT LAPSUUTESI VÄÄRIN ? VARSINKIN AIKUISTEN LASTEN, ON HELPPO SYYLISTÄÄ VANHEMPIAAN. EN HALUA VÄHÄTELLÄ SINUA EN KIRJOTUSTASI. PÄIN VASTOIN OLIT SOLMINNUT LAPSESI RIPPIJUHLA KONTAKTIN ÄITIISI ; HIENOA. SIITÄ HUOLIMATTA ETTET PIDÄ ÄIDIN MIES YSTÄVÄSTÄ! MIETIN MIKSI ÄITIEN JA TYTTÄRIEN SUHTEET OVAT VAIKEAT JA AINA ÄIDISSÄ VIKA? MIKSI ON PAHA PAIKKA, JOS VANHEMMAT EROAVAT JA ÄITI LÖYTÄÄ KUMPPANIN, KUN LAPSET JO LENTÄNEET PESÄSTÄ ? EIKÄ TUO HÄNTÄ EDES AIKUISTEN LASTEN ETEEN ? SE TV-MAINOS. ÄITI LUKEE LEHTEÄ JA TYTÄR HUUTAA IKKUNAN ALLA ÄITIÄ. ÄITI AVAA IKKUNAN HUUTAA TYTTÄRELLE TAKAISIN; MINÄ OLEN HOMMANI TEHNYT AJAT SITTEN. SAMAN MINUN OLISI PITÄNNYT TEHDÄ HETI SIINÄ VAIHEESSA KUN TYTÄR SYRJÄYTTI MINUT OMISTA 100 HENGEN HÄISTÄÄN, SISARENI TUKIESSA HÄNTÄ.MINULLE SANOTTIIN ,PUOLISON SUKU EI HYVÄKSY AKATEEMISESTI SIVISTYMÄTTÖMIÄ. ELI MINUA .JA JUHLA KANSALLE ; OLIN ESTYNNYT HÄÄT, KOSKA OLIN SAIRAS.KETÄÄN EI TARKISTANNUT ASIAA.PÄIN VASTOIN TUKI KAIKESSA TYTÄRENI. ETTEN VONNUT ITSEÄNI EDES PUOLUSTAA KAKKA PUHEET JA KETÄÄN EI KIINOSTANNUT TARKISTAA.JUORUTHAN TUOVAT RIKKAUS VARSINKIN PAHAT PUHEET JA MUUTUVAT KUIN KULOVALKEA MATKALLA. ANTAVAT OIKEUDEN TOISEN HAUKKUMISEEN JA NOLLAAMISIEEN VUOSI KYMMENIÄ.PYYTÄMÄTTÄ EDES ANTEEKSI.ANTEEKSI JOS MENIN ASIAN YLI,HIENOA YRITÄT ÄITISI KANSSA,SYYLISTÄMÄLLÄ MÄREHTIMÄLLÄ EI RAKENNA MITÄÄN. YMPÄRISTÖSI JA ITSESI KANSSA. SAIRAALA TAI HOITOHENKILÖ KUNTA EI POTILAIDEN OMAISTEN SAIRAUKSIA JAKSA KUUNELLA,RESUSSIT EIVÄT RIITÄ.SE ETTÄ ELÄÄ SYYLISTÄMÄLLÄ EI PARANNA KETÄÄN.RAKENTAVAMPAA ON AVAA UUSI SIVU ELÄMÄSSÄ. MUISTISAIRAAN KANSSA ET KYKENE ENÄÄ PERHE NEUVOLA KESKENÄISET VÄLIT KORJAA.KOSKA HÄN EI MUISTA EI PARANE, VOIT VAIN OMASTA PUOLESTASI KÄYDÄ TERAPIASSA JA RAKENTAA ELÄMÄSI KOKONAISEKSI,ILMAN SYYLISTÄMÄTTÄ. EN USKO KETÄÄN TERAPEUTTI LÄHTEE SE TIE LAPSUUS VAIKEA,ÄITI VAIKEA TAI ISÄ.YMM. JOS SIITÄ OLISI KIININ.ORPONA MENIN TÖIHIN KANSAKOULUN JÄKEEN ELÄTIN ITSENI EN SOSSUN LUUKULLA.PERHEENI KYLÄN LAPSEILLE TEIN SISKON PEDIT, VIIKONLOPPUNA KUN NIIDEN KOTI DOKATIIN,VELJENI AIHEUTTI MONTA HARMAATA HIUSTA NARKOMAANINA JUOPPONA,KUTEN JUOPPONA TYTTÄRENI ISÄ,,AINOAKO VIRHE LAITOIN MIEHEN POIS ELÄMÄ JA UUDEN OTIN ELÄMÄ KUN TYTÄR MUUTANUT POIS,NIELIN HÄÄT KASTEET MINUA EI KUTSUTTU,EN OLLUT TARPEEKSI AKATEEMINEN,KUN ARKI ÄITI HOIDA OLE ,TYÖ ..YLITYTÖT, MENEMME PUOLISON KANSSA RISTEILY HOIDA OLE LÄSÄNÄ,,JNE,KUKA VAAN VÄSYY KUN ELÄKE ILMAN VIRIKKEITÄ JA JATKUVA JUHLAT SYRJÄYTTÄMÄLLÄ.TOISEN PUOLEN ELI ANOPIN NOSTAMISTA JALUSTALLE,JOKA EI EDES HALUNNUT KONTAKTI MINUUN, TUTSTUA.MIKÄ OLISI OLLUT RIKKAUS JA RAKENTAVAA KAIKILLE, VAIKKA EN AKATEEMINEN ENKÄ USKOVAINEN, EN PAPPIS SUKUA,, NIITTI KOLMAS LAPSI TULOSSA,EN JAKSA VAIPPA RULJANSIA,YÖ VALVOMISIA ,OLIN JO VAIHDEVUODET OHITTANUT, YÖ VALVOMISET, TUTTELIT JA VAIPAN VAIHDOT KÄYNNYT VAIHDEVUOSISSA TYTTÄENI 2-LAPSEN KANSSA.VAATEET AATEET,ITSE SAAN KÄYDÄ PSYKOLOOGI IHAN TYTTÄRENI TAKIA JA SUKUNI KYLMYYDEN JA SYRJINNÄN TAKIA,MITÄ TEIN VÄÄRIN PÄRJÄSIN AU-ÄITINÄ,PISTE.MUTTA LÖYDÄN TIEN KUN VÄISTÄN IHMISET JOTKA JAKSAVAT PUUN TAKAA SUVUSSANI YHÄ ISKEÄ,TIETÄEN HERKIMÄN JA HAAVOITTUVAN KOHTANI.OIKEUS ILMAN SYYLISTÄMÄTTÄ OLLA ÄITI TAI MUMMO TAI TYTÄR TAI YSTÄVÄ SISAR TAI VELI; ON JOKAISEN IHMISEN JA KELLÄ VALKEAT KÄDET YKSIN ?
klo. 10:12
Voi hyvä ihminen!
Kirjoita normaalikokoisilla kirjaimilla, ei tuota pysty eikä jaksa lukea. Siitä nuo alapeukut varmasti johtuvat.
Laita isokirjain painike pois päältä. Kiitos!
Olen samaa mieltä äskeisen kommentoijjan kanssa. Ole kiltti, vierailija 19.7. klo 10.32 ja kirjoita pienillä kirjaimilla, käytä välimerkkejä ja muista kappalejaot. Anteeksi tämä nipottaminen, mutta tekstistäsi on todella vaikea saada selvää. Haluaisin kuitenkin ymmärtää niiden sisällön.
Äitinä, vaimona ja mummona elän nyt hyvää elämää, vaikka olenkin kokenut hyvin synkkiä asioita elämäni aikana. En ole jäänyt niitä hautomaan, vaan katson eteenpäin valoisalla mielellä. Onneksi olen niin hyvässä kunnossa, että jaksan marjastaa ja sienestää, hyötyliikunta on minulle ollut aina tärkeää.
Lapsenlapsemme, kolme heitä on viettävät luonamme pitkiä aikoja, samaten heidän vanhempansa. Oma anoppini käytti henkistä väkivaltaa julmasti minuun ja lapsiini sen jälkeen, kun jäin leskeksi hänen poikansa menhdyttyä nuorena syöpään. Appeni taas oli oikeudenmukainen ja puolusti aina meitä. Hänkin menehtyi pian poikansa kuoleman jälkeen. Silloin repesi oikea helvetti. Pelkäsimme alati, mitä mummo keksii seuraavaksi, lapsillani oli univaikeuksia ja syömisongelmia. Turvauduimme ammattiauttajiin ja tilanne helpottuikin sitä kautta. Viimein hän suostui muuttamaan taajamaan, vaikka yritti sieltä käsinkin määräillä elämäämme. Mieheni oli kuolinvuoteellaan kehottanut minua rohkeasti elämään omaa elämääni "suvun akkojen" komentelemisesta huolimatta. No, tämä kaikki on ohi nyt, huh!
Uskon, että siinä vaiheessa, kun emme enää jaksa hoitaa tätä huushollia, muutamme joko lähikaupunkiin tai kuntakeskukseen. Varmaan säästömme riittävät kaksion ostoon, kun täällä asuntojen hinnat ovat ainakin tällä hetkellä varsin kohtuulliset.
Ilo ja valoa toivon teille oheisen kuvan myötä. Pahus, kallelleenko kuva tulikin?
Kerttu, 61 vee.