vanhus ja perhe

Vierailija

Mieleni on hyvin raskas. Äitini oli joutunut oksentelun takia polille, eikä minulle edes ilmoitettu. Äidillä on alzheimer, sanottiin hitaasti eteneväksi. Ja silmäpohjanrappeuma. Muisti ja näkökyky vaihtelevat suuresti. Puhuin äitiä haastatelleen geriatrin kanssa, mistä masennuin täysin.

Äidin ja minun suhde ei suinkaan ole ollut ongelmaton. Hän löysi erottuaan isästäni miehen, jolla lapsetkin ovat sellaisia mitä äiti olisi halunnut. Meillä oli seitsemän vuotta että emme olleet missään tekemisissä. Äiti suuttui niin pahasti kun pyysin omia makuupussejani ja meidän kimppatelttaamme omaan käyttööni ja hän oli ne lupaa kysymättä lainannut tämän paska miesystävänsä tyttärelle. Äiti kävi heittämässä ne pitkin pihaani.

Puheväli saavutettiin lapseni rippijuhlien tiimoilla.

Olen pyytänyt äitiäni käymään minun luonani, en voi sietää hänen miesystäväänsä. Olen sen suoraan sanonut, että jos äijä on siellä, minä en tule.

Arvatkaahan miltä se tuntuu?

Ja miltä tuntuu, kun geriatrin ainoa puheenaihe on että minun pitää soittaa äidilleni useammin.

Tunnelma vaan kylmenee, kun kerroin, että minulla on kolmen psykiatrin lausunto, että jos aion parantua posttraumaattisista stressihöiriöistä ja paniikkikohtaushäiriöistä, minun pitää olla mahdollisimman vähän tekemisissä äitini kanssa. Puhumattakaan fyysiset sairaudet, useampi ja vakavampi diagnoosi kuin äidilläni, mihin äiti totesi vain että sää oot samanlaine ko sinikka, aina vaa diagnooseja. Ja taas moni ajattelee, että juu vanha äiti - täytyy ymmärtää. Ei hän ole koskaan minua käynyt sairaalassa katsomassa ja nämä jutut alkoivat ennen hänen ensimmäistäkään diagnoosiaan.

Olkaa, ihmiset hyvät, tuomitsematta tyttäriä ja perhesuhteita. Te ette voi tietää mitä kaikkea sieltä löytyy! Geriatrin tehtävä ei ole neuvoa sosiaalisista tilanteista vaan arvioida pärjääkö vanhus yksin kotonaan! Öiset tulipalot tai vain tilanne että vessa on hukassa, kaatumiset, portailta tippumiset yms yms eivät ilmeisesti sitä ole vielä riittävästi. En ymmärrä. 

 

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Tiedän, että löytyy itsekkäitä itsekeskeisiä ja katkweria ihmispoloja. Jotka eivät pysty kasvamaan ihmisenä vajaan ymmärryksensä tähden. Surullista, että eivät näe missä on puute, tunnistaisivat, että pystyisivät kehittymään. 

Vierailija

Ahdistuneena kirjoitettu sekava kirje.

Minä en vaan kestä hoitohenkilökuntaan kuuluvien ylenkatsetta, töykeyttä, 'tämä oli nyt tässä' puhelun lopetuksia. - Eilen illalla sairaanhoitaja oli ymmärtäväinen, liekö johtunut siitä, että itkin hillittömästi. Paska miesystävä oli väittänyt että 'kotona tiedetään' ja tänään geriatri nimitti häntä avomieheksi. No ei onneksi ole!

Perheen rakenne on muuttunut. Mummuilla on miesystäviä, heitä kymmenenkin vuotta nuorempia. Näyttävät äidiltä ja pojalta. Miesystävä, joka ei anna joulunakaan mummun olla lapsen ja lapsenlapsen luona kuin piipahtamassa. Miesystävä joka panettelee joka käänteessä ja nuukana miehenä kyttää perintöä.

Itse sitä sitten käykin vuosikaudet terapiassa ja yrittää ymmärtää, miksi hylättiin.

P.S. Tämä on 'keskustelun' aloittajan vähän rauhoittuneempi kirjoitus. 

Vierailija

Kyllä hotohenkilökuunnan ylenkatse vain tuntuu hätääntyneen ja tietämättömän omaisen omissa ajatuksissa. En ole tavannut ainuttakaan ylenkatseista hoitohenkilöön kuuluvaa, kaikki, jokainen ovat olleet auttavaisia ja huolehtivia, että asiallisia. Olen monia vanhuksia kuin myös äitini ja lapsieni tiimoilat hoitamaan noita asioita niin osastolla, kuntoutuksessa kuin sen jälkeenkin. Minusta on ihmisen omaa huonoa itsetuntoa, että käytöstä jos tulkitsee noin kuin tuolla on aiemmin kirjoitettu. Ylenkatseisesti, paheksuvasti, kateellisesti.

Mitä kuuluu lapsille äidin elämä? Ei niin yhtikäs mitään, niin kauan kuin hänellä on kaukaisia lapsia lähempänä oleva "lähin omainen" joka voi olla avopuoliso kuin asuinkumppani joka on perille äidin asioista paremmin kuin lapset koskaan ovat halunneet, muuta kuin määritellä äidin elämää.

Vierailija

'Mitä kuuluu lapsille äidin elämä?'

Sopivasti valitaan tilanteet missä julistetaan vapautta ja taas ne: kyllä yhdet vanhemmat huolehtii kymmenestä lapsesta mut ei toistappäi.

Täällä taitaa olla liian monta vapaata, seurustelevaa mummua.

Terapiassa huomautettiin hyvin liittyen vanhaan sanontaan: miten kävisi vanhempien, elleivät he huolehtisi lapsistaan. Saapuisi sossutäti.

- tämä keskustelun aloittajalta

P.S. Vielä sekin, että kyllä sitä itsekkyyttä todellakin esiintyy myös niissä mummuissa, turha syyttää lapsia, jos valitsee sen uuden upean elämän.

Vierailija
Vierailija

Kyllä hotohenkilökuunnan ylenkatse vain tuntuu hätääntyneen ja tietämättömän omaisen omissa ajatuksissa. En ole tavannut ainuttakaan ylenkatseista hoitohenkilöön kuuluvaa, kaikki, jokainen ovat olleet auttavaisia ja huolehtivia, että asiallisia. Olen monia vanhuksia kuin myös äitini ja lapsieni tiimoilat hoitamaan noita asioita niin osastolla, kuntoutuksessa kuin sen jälkeenkin. Minusta on ihmisen omaa huonoa itsetuntoa, että käytöstä jos tulkitsee noin kuin tuolla on aiemmin kirjoitettu. Ylenkatseisesti, paheksuvasti, kateellisesti.

Mitä kuuluu lapsille äidin elämä? Ei niin yhtikäs mitään, niin kauan kuin hänellä on kaukaisia lapsia lähempänä oleva "lähin omainen" joka voi olla avopuoliso kuin asuinkumppani joka on perille äidin asioista paremmin kuin lapset koskaan ovat halunneet, muuta kuin määritellä äidin elämää.

Olipas tämä epäempaattinen kirjoitus, vaikeassa elämäntilanteessa olevalle, äidistään huolta kantavalle tyttärelle.  - Olen ulkopuolinen, mutta minua harmittaa kun tuolla tavalla suomitaan ja tuomitaan.

Vierailija
Vierailija
Vierailija

Kyllä hotohenkilökuunnan ylenkatse vain tuntuu hätääntyneen ja tietämättömän omaisen omissa ajatuksissa. En ole tavannut ainuttakaan ylenkatseista hoitohenkilöön kuuluvaa, kaikki, jokainen ovat olleet auttavaisia ja huolehtivia, että asiallisia. Olen monia vanhuksia kuin myös äitini ja lapsieni tiimoilat hoitamaan noita asioita niin osastolla, kuntoutuksessa kuin sen jälkeenkin. Minusta on ihmisen omaa huonoa itsetuntoa, että käytöstä jos tulkitsee noin kuin tuolla on aiemmin kirjoitettu. Ylenkatseisesti, paheksuvasti, kateellisesti.

Mitä kuuluu lapsille äidin elämä? Ei niin yhtikäs mitään, niin kauan kuin hänellä on kaukaisia lapsia lähempänä oleva "lähin omainen" joka voi olla avopuoliso kuin asuinkumppani joka on perille äidin asioista paremmin kuin lapset koskaan ovat halunneet, muuta kuin määritellä äidin elämää.

Olipas tämä epäempaattinen kirjoitus, vaikeassa elämäntilanteessa olevalle, äidistään huolta kantavalle tyttärelle.  - Olen ulkopuolinen, mutta minua harmittaa kun tuolla tavalla suomitaan ja tuomitaan.

Missä kohdassa koet että suomitaan, kerron vain omia kokemuksiani. Toivon, että tekstini ymmärretään oikein, eikä lähdetä hakemaan siitä sellaista mitä siinä ei ole.

Voin tässä kuitenkin sanoa, että ruikuttaminen ei auta, eikä säälin kerjääminen. Pitää olla oikeudenmukainen ja rehellisesti myöntää omatkin virheensä, pyrkiä ne korjaamaan eikä aina syytellä äitejä eikä muitakaan ihmisiä. Omalla asenteella on kassaihmisten kanssa toimiessa erittäin suuri merkitys.

Vierailija
Vierailija

'Mitä kuuluu lapsille äidin elämä?'

Sopivasti valitaan tilanteet missä julistetaan vapautta ja taas ne: kyllä yhdet vanhemmat huolehtii kymmenestä lapsesta mut ei toistappäi.

Täällä taitaa olla liian monta vapaata, seurustelevaa mummua.

Terapiassa huomautettiin hyvin liittyen vanhaan sanontaan: miten kävisi vanhempien, elleivät he huolehtisi lapsistaan. Saapuisi sossutäti.

- tämä keskustelun aloittajalta

P.S. Vielä sekin, että kyllä sitä itsekkyyttä todellakin esiintyy myös niissä mummuissa, turha syyttää lapsia, jos valitsee sen uuden upean elämän.

Jos lapset ovat aikuisia he vastaavat omasta elämästään. Se ei kuulu enää äideille siinä mielessä kuin lasten ollessa alaikäisi. Äiti myös saa elää ihan niin kuin itse haluaa.  Äiti - aikuinenlapsi-suhteeseen sopii hyvin sanonta..elä ja anna toisen elää.

Hienotunteisuus lasten aikuiselämää kohtaan on avu joka pitää suhteet kunnossa.

Vierailija

Vierailija klo 19.10:

- Pahoittelen, että luin kirjoituksestasi sellaista (kielteistä), mitä siinä ei ollut. Ymmärsin väärin. - hyvää illan jatkoa!

Vierailija

Keskustelun aloittajana kerron enää että olen itsekin mummu enkä missään vaiheessa elämääni olisi asettanut omaani tai kenenkään muunkaan etua lasteni edelle.

Perhe on voimavara ja vahvuus, sitä lapseni ovat olleet minulle.

Ei ole kauaa siitäkään kun he kertoivat verranneensa omaa lapsuuttaan kaverien omaan ja miten onnellisia olivat omasta mielestään.

Olen onnellinen äiti saatuani lasteni kunnioituksen - toivon pystyväni samaan lastenlapsien kohdalla.

Vierailija
Vierailija

Keskustelun aloittajana kerron enää että olen itsekin mummu enkä missään vaiheessa elämääni olisi asettanut omaani tai kenenkään muunkaan etua lasteni edelle.

Perhe on voimavara ja vahvuus, sitä lapseni ovat olleet minulle.

Ei ole kauaa siitäkään kun he kertoivat verranneensa omaa lapsuuttaan kaverien omaan ja miten onnellisia olivat omasta mielestään.

Olen onnellinen äiti saatuani lasteni kunnioituksen - toivon pystyväni samaan lastenlapsien kohdalla.

Tuskin tällä  mielipiteellä on mitään tekemista aiheen ensimmäisen kommentin kirjoittajan kanssa!!

Turhaa selittelyä.

Vierailija

Vaistoan tässä yhdessä kommentoijassa niin suurta vihamielisyyttä, että en suoraan sanoen ymmärrä miksi hän seuraa aloittamaani keskustelua.

Kait minä saan aloittamaani aiheeseen kirjoittaa mitä haluan.

Se mitä viimeksi kirjoitin perheestäni - äitiäni lukuunottamatta - liittyi muiden kommentteihin äitien oikeudesta omaan elämään. Minulle se on vieras käsitys, koska en halua menettää tiivistä perheyhteyttä omiin lapsiini ja miniääni ja lastenlapsiin. Kuten yksi heistä muutama kuukausi sitten sanoi: perheen kesken on oikeus sekaantua. Me keskustelemme, neuvottelemme ja kunnioitamme toisiamme.

Minulla on oikeus tietää, jos äitini joutuu sairaalaan. Olen papereissa lähiomaiseksi merkitty. Miesystävä oli valehdellut, että tiedän. Kuten kerran ennenkin.

Ihmisillä ja äideillä on vapaa tahto ja sitä minä kunnioitan. Joten annan hänen elää elämäänsä ja seuraan sitä välimatkan päästä.

Ehkä halusin myötätuntoa, mutta sitä joka tapauksessa saan ystäviltäni ja lapsiltani. Ruikutan minkä ruikutan. Ei ole pakko lukea.

Mediassa on niin paljon puhetta siitä, miten lapset eivät pidä vanhemmistaan huolta. Siksi halusin myös aloittaa keskustelua siitä, että lisääntyneiden avioerojen myötä perinteinen perherakenne on muuttunut. Jos äidit ja isät pitävät mieluummin uuden partnerinsa, joka ei tule lasten kanssa toimeen, on turha enää syyllistää lapsia.

 

Vierailija

Olen saanut elää ja kokea kahdenlaista äiti-lapsi -suhdetta. Anoppini suhde lapsiinsa oli hyvin vaikea, hän todella eli omaa elämäänsä, ei ollut kiinnostunut miten lapsilla tai lapsenlapsilla oikeasti meni. Hän aloitti rennon elämänsä miehensä kuoleman jälkeen, oli "ystäviä" naisia ja miehiä. Anopilla ei ollut aikaa tavata lapsenlapsiaan, joten siinähän kävi niin, että kun lapsenlapset olivat aikuisia, ei heilläkään ollut aikaa mummulle, jolla silloin olisi jo ollut aikaa heille. Oma äitini säilytti miehensä kuoleman jälkeen hyvät välit lapsiinsa ja seuraavaan sukupolveen, hänellä oli aikaa jokaiselle.

Olen itse nyt leski ja minulla on aikaa sekä lapsilleni että lapsenlapsilleni ja nautin suunnattomasti siitä, että minusta pidetään "huolta", asun silti yksin enkä ripustaudu kehenkään.

Vierailija
Vierailija
Vierailija

Keskustelun aloittajana kerron enää että olen itsekin mummu enkä missään vaiheessa elämääni olisi asettanut omaani tai kenenkään muunkaan etua lasteni edelle.

Perhe on voimavara ja vahvuus, sitä lapseni ovat olleet minulle.

Ei ole kauaa siitäkään kun he kertoivat verranneensa omaa lapsuuttaan kaverien omaan ja miten onnellisia olivat omasta mielestään.

Olen onnellinen äiti saatuani lasteni kunnioituksen - toivon pystyväni samaan lastenlapsien kohdalla.

Tuskin tällä  mielipiteellä on mitään tekemista aiheen ensimmäisen kommentin kirjoittajan kanssa!!

Turhaa selittelyä.

Vai "turhaa selittelyä"; minun mielestäni taas mollaus on turhaa, jopa ikävää luettavaa jopa ulkopuolisille.

 

Vierailija
Vierailija
Vierailija
Vierailija

Keskustelun aloittajana kerron enää että olen itsekin mummu enkä missään vaiheessa elämääni olisi asettanut omaani tai kenenkään muunkaan etua lasteni edelle.

Perhe on voimavara ja vahvuus, sitä lapseni ovat olleet minulle.

Ei ole kauaa siitäkään kun he kertoivat verranneensa omaa lapsuuttaan kaverien omaan ja miten onnellisia olivat omasta mielestään.

Olen onnellinen äiti saatuani lasteni kunnioituksen - toivon pystyväni samaan lastenlapsien kohdalla.

Tuskin tällä  mielipiteellä on mitään tekemista aiheen ensimmäisen kommentin kirjoittajan kanssa!!

Turhaa selittelyä.

Vai "turhaa selittelyä"; minun mielestäni taas mollaus on turhaa, jopa ikävää luettavaa jopa ulkopuolisille.

 

Jos luet mielipiteeni mollaukseksi, on se vain sinun ajatuksesi, jolla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa.

Vierailija
Vierailija

Keskustelun aloittajana kerron enää että olen itsekin mummu enkä missään vaiheessa elämääni olisi asettanut omaani tai kenenkään muunkaan etua lasteni edelle.

Perhe on voimavara ja vahvuus, sitä lapseni ovat olleet minulle.

Ei ole kauaa siitäkään kun he kertoivat verranneensa omaa lapsuuttaan kaverien omaan ja miten onnellisia olivat omasta mielestään.

Olen onnellinen äiti saatuani lasteni kunnioituksen - toivon pystyväni samaan lastenlapsien kohdalla.

Minusta nyt kuitenkin rupeaa tuntumaan, että olet täällä saanut ansaitsematonta arvostelua ja päsmäröintiä. Pahoittelen sitä. Ulkopuolisten on helppoa tuomita, kun eivät tunne asioita.  - Hyvää toivotan sinulle ja perheellesi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat