Kansalaisaloite eurosta eroamisesta
Kansalaisaloite eurosta eroamisesta
klo 9:51 | 17.7.2015
Nyt voitte vaikuttaa josko Suomen pitäisi erota eurosta. Käykääpä netissä tukemassa aloitetta, minä jo kävin. Olispa se mahtavaa jos päästäis vihdoin eroon esim. Kreikan sotkuista.
Paavo Väyrynen on jättänyt Kansalaisaloitteen "Kansanäänestys Suomen jäsenyydestä euroalueessa"
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle ja kansalle on esitetty. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä,ja julkisen talouden pahan alijäämän.
Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelmiä ollaan lisäämässä ja saattamassa pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä-
Tällaisten aloitteiden puoltajien tulisi edesvastuun uhalla kyetä esittämään vaihtoehtoinen taloudellisen menestyksen malli."EI"-äänestäminen tarkoittaa tavallisesti pettymyksen ilmaisua asioista joihin ei lopulta ole perehdytty lainkaan.
Onko euro ollut Suomelle tuhoisa? Todistaako populisti Paavo Väyrynen asian oikein ja viitoittaako paremman menestyksen. Paavo Väyrynen on vanha mies, mutta haikailee yhä presidentiksi. Siinä kaikki. Hänellä on mielipiteitä. Mutta vain omaksi hyväkseen, ei Suomen hyväksi.
Kansalaisaloitteet ovat tärkeä ja vahva kabsanvallan keino vaikuttaa. Mutta miksi niitä tyrkytetään kuin banderollidemokratiaa, tosiasioita esittämättä ja perustelematta? Pelkkä tyytymättömyys ei riitä rakentavaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Suomalaiset ei aikoinaan saaneet äänestää liitytäänkö euroon vai ei. Toivottavasti Väyrysen hanke toteutuu. Nyt jo yli 10000 allekirjoittajaa. Paavo is still going strong. Yesssssssss!
Väyrynen tietää ja tuntee tosiasiat paremmin kuin sinä ja minä ja Hentun Liisa + kaikki muut yhteensä. Hänen tekee pahaa katsoa kun Suomi menee perse edellä puuhun. Eipä Ruotsin tarvitse pähkäillä Kreikan asioilla, kun ei kuulu euroon. Ja voitko väittää että Ruotsissa tai Norjassa olisi asiat huonommin kuin Suomessa? Mietipä sitä.
Onko jollekin yllätys ettei Suomen EU-jäsenyys nostanut Suomea Ruotsin tai Norjan rinnalle taloudellisesti? Höh! Älkää nyt unta nähkö!!!
Ei tietenkään Norjan tasolle, meillä ei ole öljyä. Vaan kyllä mekin kenties aika liki Ruotsia olisimme taloudellisesti, jos emme olisi liittyneet euroon.
Liittymällä siihen olemme nyt aika lähellä Kreikan taoa.
Valitettavasti.
Joten ääni Väyrysen aloitteelle on OK. Itse jo kävin antamassa.
Oman maamme asioissa olisi ihan tarpeeksi murheita poliitikoille. Nyt he joutuvat ramppaamaan alvariinsa huippukokouksissa Brysselissä. Tarvitsisivat energiansa kotimaan asioitten hoitamiseen, joiden hoitaminen taas uhkaa jäädä rempalleen, aika pitkälti Kreikan takia. Niin siinä tulee käymään ettei Suomi uskalla vastustaa kolmatta tukipakettia, vaikka siinä vähän muka pyristellään vastaan. Olen pettynyt etenkin persuihin, jotka ennen vaaleja vastustivat lisälainaa Kreikalle. Nyt on toinen ääni kellossa.
Pois eurosta vaan ja ruvetaan hoitamaan omia asioitamme, eikä kreikkalaisten.
Olin Euroopan unioniin liittymisen vastustaja ja jos eurosta olisi kysytty niin olisin sitäkin vastustanut. Mutta nyt kun molemmissa ollaan niin järki käteen.
Kuinka moni teistä Väyrysen aloitteen kannattajista todella tietää, mitä eurosta ja unionista eroaminen tarkoittaa??
Se tarkoittaa sitä, että kun otetaan markka takaisin niin se joudutaan devalvoimaan ja rahan arvo laskee 30 %! Tarkoittaa yksinkertaistettuna, että jos sinulla on esim. 1000:- euroa säästössä niin devalvoinnin jälkeen säästösi ovat 700:- euroa (markoiksi muunnettuna). Ja mitä enemmän rahaa sinulla on säästössä niin sitä suurempi menetys.
Väyrynen on oma "tapaus" sinänsä. Oman edun tavoittelijan kelkkaan en lähtisi. Ettäkö hän ajaisi muiden suomalaisten etua...älä unta nää.
Turha syyllistää Soinia ja persuja. Koko hallitus (keskusta,kokoomus,persut) yrittivät parhaansa, esittivät, että Kreikka eroaa eurosta vähintään väliaikaisesti. Ei pienen Suomen mielipiteellä ole kummoistakaan painoarvoa EU:n päätöksissä taikka äänienemmistöä. Miksi Soinin kimppuun käydään? Eiköhän paremmat kohteet olisi Sipilä pääministerinä ja Stubb valtiovarainministerinä...
Ja jos pysymme EU:ssa ja eurossa niin menomme ja vastuumme vaan kasvavat ja olemme orjia omassa maassa.
Mutta hyvänen aika, eikös ole luvattu, että taivas putoaa päähän niille, jotka eurosta eroaa?
Ehkei oikein voi tietää, mitä tulisi tapahtumaan, jos erottaisiin, mitään ennakkotapauksia kun ei ole.
Paavo Väyrynen on vastuuton oman edun ajaja. Jo kaksikymmentä vuotta sitten hän ehdotti kaksoisvaluuttajärjestelmää. Samalla kannalla hän on nytkin, eikä ole omien sekoilevien puheittensa perusteella hylkäämässä euroa tyystin.
Lapselliset vertailut Pohjoismaiden taloudellisten olojen välillä ovat epäasiallisia. Norja on rikas öljymaa ja Ruotsilla on vuosisatainen teollinen perintö. Suomi on edellämainittuja köyhempi, mutta hyötynyt eurosta runsaasti enemmän, kuin väyryset ja siipiveikkonsa suostuvat myöntämään.
Ei ole aihetta epäillä Paavo Väyrysen kyvykkyyttä pohtia näitä asioita. On vain pidettävä mielessä, että hänellä on lähes elämänikäinen tavoite käyttää tietojaan omaksi hyväkseeb, ei kansakunnan hyväksi. Vai onko Keskustapuoluekin väärässä pitäessään neropattinsa paitsiossa?
Miten Väyrynen itse siitä hyötyisi jos erotaan eurosta? Mielestäni se olisi koko kansakunnan eduksi aivan niinkuin Väyrynen sen asian näkee. Useimmat eivät halua myöntää että hän on oikeassa, ollut koko ajan, koska siinä tapauksessa he joutuvat myöntämääm että itse ovat väärässä. Jo tässä vaiheessa yli 31000 Väyrysen kansanaloitteen kannattajaa! Kirkkaasti tulee menemään eduskuntakäsittelyyn.
Olkoon Paavo Väyrynen vaikka vastuuton oman edun tavoittelija niin jos aloitus menee läpi niin saahan Suomen kansa sanoa mielipiteensä ja toivottavasti IHAN AIDON OMAN MIELIPITEEN.
Vastustin aikanaan EU:hun liittymistä ja yhä voimakkaammin olen sitä mieltä, että Itsenäisenä maana pärjättäisiin paremmin. Päätösvalta on annettu EU:lle, sinne maksetaan jäsenmaksua, joka nousee ja maksetaan jopa muiden maiden jäsenmaksuja vastoin EU:n direktiivien.
Kun Suomea lähdettiin saattamaan EU kuntoon Koiviston, Lipposen ym, sen aikasten päättäjien toimesta niin kansalle eikä eduskunnalle kerrottu koko totuutta. Suomen valtiolla oli liikaa velkaa, jotta EMU- kriteerit olisivat täyttyneet. Ei hätää, olihan muhkeat työeläkerahastot. Viisaat pankkiirit takahuoneissaan sumplivat valtion velan kriteereihin sopiviksi. Lipposen hallitus päätti vielä kurjistaa eläkeläisten asemaa. Leikattiin kansaneläkkeen pohja-osa pois ja luotiin ns. taitettu indeksi, joka leikkaa ostovoimaa. Siis, eläkeläisten asema on erityisen mielenkiintoinen, koska yksityinen eläkevakuutuspooli jouduttiin siirtämään julkisen talouden vakuudeksi, jotta saimme EU-kriteerit täytetyiksi.
Olen ollut kahdeksan vuotta eläkkeellä ja tuona aikana nettoeläke, käteen jäävä on noussut 51,28 euroa, noin 6 e/ per vuosi.
Suomen hallitukset ovat noista ajoista lähtien ajaneet alas Suomen vaivalla rakennettua hyvinvointia ja vanhukset, vammaiset ja kaikki pienituloiset joutuvat kärsimään Työttönyys on lisääntynyt vauhdilla ja yritykset siirtyneet muihin maihin. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Kansalaisaloite Arvokas Vanhuus https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282
Oikeutta vanhuksille ja eläkeläisille. Hallitus ja eduskunta ovat syrjineet eläkeläisiä jo parinkymmenen vuoden ajan. Eläkeläisrahastojen pomot sensijaan kieriskelevät kymmenientuhansien kk palkkioilla ja eläkkeillä. Miten he voivat olla niinpaljon arvokkaampia ihmisiä.
Hallituksen raippalistalla on 1,5 miljardin euron leikkaukset, työssä käyviin kohdistuisi 34%, eläkeläisiin 20%,,,,. Yksi syyllinen Suomen vaikeuksiin on Väyrysen ja varmasti suurimman osan kansalaistenkin mielestä EU ja EURO.