TIE

Minun runoni:

Vaara, mikä se lie? Elämä meitä vain vie. Älä pelkää metsää, älä arkeasi,

varo enemmän lapsiasi. Sinä heitä oot hoivannut ja kaikkesi antanut. 

Päivä saapuu, kun et tunnekaan omaa lastasi ollenkaan. 

Yht`äkkiä, yllättäin saattaakin käydä näin: Miekka sinua osoittaa, omaa kaulaasi tavoittaa.

Mitä teet, kun poikasi, jonka itse kasvatit, sinut uhkaa surmata ilman vailla tietoutta?

Minä menin miekkaa päin, sanoin, vedä tästä näin, vedä oikein lujasti, ota pian henkeni.

Hän perääntyi, hämmästyi. Äiti, miten sanoitkaan juuri nyt. 

Olen elämään kyllästynyt, äiti, auta minua nyt. 

Nää aineet mun tuhaa, en tahdo enää taivaltaa tällä tuskien taipaleella, äiti, olethan tukena. 

Nyt hautaasi katselen. On kukkia luona sen. Äidin rakkauden hylkäsit. Tien toisen valitsit. 

Lepää rauhassa, poikani. Olet luonani alati. Ja kerran, kun aika on, tulen sinne, missä rauha on.