klo 7:19 | 30.7.2015
Avaan keskustelun pörssijohtajista, heidän tuloistaan eläkeiästä ja paosta veroparatiiseihin. Toivon että keskustelu käydään asiallisesti, vaikka mielipiteitä onkin monta. Nyt on varmaan jo huomattu, että tietyistä asioista on syytä vaieta, muuten palsta suljetaan välittömästi, vaikka aihe oli hyvä ja mielenkiintoinen. Tähän on siis tultu, mutta näillä mennään, vaihtoehtoa ei juuri ole.
Pörssijohtajat jäävät eläkkeelle 61-62 vuoden iässä, osa jo 59.5 vuotiaana. Heidän eläke on muhkea, ja nyt he pakenenvat Portugalin veroparatiisiin jossa veroja ei mene, näin Suomi menettää isot vero tulot. Samaan aikaan Sipilä puuhaa yhteiskuntasopimusta, josta yksikään työnantaja puoli ei tunnu olevan kiinnostunut. Sipilä ilmoitti aiemmin, että ellei sopimusta tule, tulee 1.5 miljardin lisäleikkaukset, ensimmäisenä eläkeläiset, kuten arvata saattoi. Duunarien eläkeikää pitää pidentää, työaikaa myös, tai sitten palkkoja alentaa. Kyllä on Sipilä hyvin turvannut rikkaiden johtajien edut, niihin ei päästä käsiksi millään.
Sipilä esittää yhteiskuntasopimuksessa duunarien työajan pidennystä 100h/vuodessa joka käytännössä tarkoittaa palkanalennusta. Onneksi työnantajat eivät ainakaan vielä ole innostuneet tästä. Tämä on vain yksi vaihtoehto monista. Sipilä voisi kyllä minun mielestä keskittyä varakkaiden johtajien progressiiviseen verotukseen, eikä antaa heille enää yhtään verohelpotuksia, esim. pääomatulojen kautta. Ei ole oikein että säästöjä aiotaan vain duunarien , eläkeläisten ja pienituloisten kohdalla. Tämä on mielestäni eriarvoista kohtelua, Sipilä muistuttaa koko ajan samanarvoisesta kohtelusta. Ja näin ei kuitenkaan sitten toimi.
Mikä sopimus. Tehkää 100 tuntia lahjaksi. Jos tekijöistä on pulaa niin kortistot on täynä.
Sitten vielä uhkailut päälle. Joka tapauksessa leikkaukset toteutuu. Sipilä ei ole saannut eikä ehkä halunnutkaan työllisyyttä paranemaan.
Kyllä tämä hallitus laittaa eläkeläiset ja köyhät kyykkyyn, mutta mikä se muuttuisi, näin se on aina ollut. Oli hallituksessa kuka tahansa, rikkaat suojellaan ja muilta leikataan. Silti johtajat pakenee eläkkeellä ollessaan Portugaliin, missä ei isoista eläkkeistä tarvitse maksaa veroja Suomeen. Meillä taviksilla ei tätä mahdollisuutta ole, ellemme ole miljonäärejä kuin Sipilä.
lll
Rinne sanoi keskiviikkona, että Matti Halmesmäen ja kumppaneiden suuret johtajaeläkkeet "nakertavat suomalaisen yhteiskunnan perustaa".
- Suomalaiset siis työskentelevät, jotta nämä satojen tuhansien eurojen vuosieläkkeet voidaan täysimääräisesti maksaa. Ja vieläpä Portugaliin, Rinne kirjoitti.
Urpilaisen ja Rinteen ulostulot olivat odotettuja, sillä he edustavat oppositiota, jonka tehtävä onkin herätellä nykyistä hallitusta. Tai huudella sen suuntaan.
Asetelmassa on kuitenkin yksi ongelma.
Urpilainen ja Rinne ovat kummatkin entisiä valtiovarainministereitä - unohtamatta sitä, että nykyinen valtiovarainministeri (Stubb) on entinen pääministeri.
Edelliset hallitukset olisivat halutessaan voineet esittää eduskunnalle kohutun Portugali-sopimuksen yksipuolista irtisanomista, kuten Urpilainen torstaina esitti.
Kuten hyvin tiedetään, näin ei ole tehty.
Tässä malliesimerkki poliittisesta tahdosta ja sen eteen työskentelystä. Lähde:Iltalehti
Iltalehden kirjoitus antaa hyvin kuvan meidän hallituksen toimista. Nyt kyllä oppositiossa asiaan tartutaan, mutta ei silloin kun itse istuttin siellä. Nykyisellä hallituksella, missä Stubb edelleen mukana, näytön paikka. Jäämme odottelemaan, mitä asian suhteen tehdään, ettei rikkaiden verotulot jää saamatta.
Ketkä "me"?
Kerropa meille tyhmille keneltä johtajien rahat on pois?
Kymmenettuhannet asuvat Espanjassa. Eläkkeet menevät pientä ropoa lukuunottamatta sinne. Siitä ne tappiot Suomelle syntyvät. Ja pakkomielteisestä kaukomatkailusta. Köyhä saa ja pitääkin saada viedä rahansa Suomesta.
Paljonko niistä reissuista kertyy?
Toivottavasti tähän Portugalin nollaverotukseen saadaan muutos pikemmiten. Onhan se hävytöntä, että nämä ilmaisen koulutuksen Suomessa saaneet yritysjohtajat ja täällä hyvää palkkaa ansainneet eivät ole halukkaita todella korkeista eläkkeistään ropoakaan maksamaan Suomeen! Tuntuu, että mitä rikkaampi ihminen niin sitä itsekkäämpi. Ja entä sitten tämä B. Wahlroos, joka siirsi kirjansa Ruotsiin lastensa perintöverosuunnitelmien takia. Niin ettäkö miljoonaomaisuuden haalineella suvulla ei olisi varaa maksaa Suomen perintöveroja? Ja kuinka moni veropakolainen sitten ihan oikeasti kuitenkaan asuu jossain muussa Euroopan maassa? Kaikki hyöty otetaan irti siitä maasta, mistä saadaan ja muusta viis. Häpeäisivät vaikka heille se on toki tuntematon käsite.
Tähän verotukseen pitää saada muutos, se on väärin, että suurituloiset eivät maksa veroja tarpeeksi tuloistaan, ja sitten vielä eläkkeellä ollessa menään veroparatiisiin, missä voi kiertää veroja lisää. Perintöverot toinen kohde, jolloin muutetaan kirjat eri maahan, vaikka asutaankin Suomessa.
Täällähän onkin tuttu henki - häpeän henki. Ellei ihminen noudata otaksuttuja käyttäytymistapoja, hävetköön. Voi nenä, tätä kirjoittajaa joka laittaisi häpeäpaaluun isot jonot ihmisiä
Jaa no tokkopa nuo rikkaiden verotulot tai muukaan tänne syrjäseutuihin asti mitään apua toisi.
Optimismia ei saa koskaan menettää, ja pessimisti ei juuri toivoa tuo.
Kun ne ns. rikkaat ovat tehneet vuosikymmenet täällä kotimaassaan Suomessa hyväpakkaista duunia, niin luuletko, että eivät ole maksaneet verojaan? Ovat maksaneet vissiin yhdestä tilistään sen mitä tavallinen duunari koko vuonna, eikä taida riittääkään. Ei minusta ole synti jos haluavat elää eläkeikänsä, eli muutaman vuoden etelän lämmössä.
Jos Portugali tai joku muu maa ei verojaan kanna on se heidän häpeänsä. Jos porsaanreikä on se käytetään hyväksi. Lainlaatijat ovat ajatelleet itseään ja muita hyväpalkkasia, niin tämä maailma makaa kun pedataan. Kenellä on selkärankaa lähteä noita asetuksia ja lakeja muuttamaan toiseen maahan. Tuskin Portugaliinkaan saa ylettymään Suomen lait. No empä tunne asiaa tarkemmin, ajattelin maalaisjärjellä.
Miten on Eu-n jäsenyys?
On päivän selvää, ettei kenellekään saa jäädä käteen suurempaa eläkettä, kuin minulle jää eläkkeestä käteen, asuipa Suomessa tai ulkomailla. Minun eläkkeellä ei tehdä Kreikan matkoja eikä loikoilla Potugalin surffirannoilla söpöjä nuoria vilkuilemassa. Suomi säästää, kun ei päästetä sinne muitakaan.
Tasa-arvon puolesta puhuuu Sipilä, palkka-ja eläke eduissa se ei ainakaan näy. Hyvinvointi yhteiskunta taakse jäänyttä elämää, ainakin suomalaisten kohdalla.