Kommentit (6)

 

Minusta perheissä asiat saavat mennä niin kuin ne luonnostaan menevät.

Vanhuksen asioiden hoivajärjestelyssä ovat mukana lapset kuin lapsenlapset tai joku muu sukulainen. 

En tunne yhtään vanhusta joka olisi halunnut lahteä kotoaan pois.

Olen monia vanhuksia hoivannut, muutamia tuolle puolelle asti.

Eli kaupungilla on palvelunsa vanhuksille, kotiapujen muodossa, monenlaisena apuna ja seurakunnilla sisarensa

jotka huolehtivat hyvinkin, vaikka ei ihan päivittäin.

Jos vanhus haluaa loppuajasta huonokuntoisena hoiva tai vanhainkotiin on se mahdollisuus jokaisella. Ainakin tähän asti ollut. Puhe laitospaikasta kuulostaa aina kovin kovalta ja sairaiden kokoomispaikalta. Jos ihminen on vanha ei se automaattisesti tarkoita, että hän olisi aina niin sairas, että ei pystyisi asumaan kotonaan, kun vain hyvää tahtoa riittää.

Onko ns. vanhainkoti nimikkeellä toiminut esim. Tampereella Koukkuniemi laitos? Minusta ei!

Tekstissä voisi hieman korjailla sanoja nuorten tai lasten, sillä nyt kun väestö ikääntyy, omaishoitajatkin ovat usein lähes seitsemänkymppisiä. Liian paljon näkee juuri sitä, että viimeistään sitten, kun "lapset" pääsevät eläkkeelle, vanhemmat alkavat vaatia kotiapua tai omakotitalossa asumiseen liittyviä työpanoksia jopa useita kertoja viikossa. Kun toinen puoliso heikkenee, vedotaan siihen, ettei kukaan muu häntä osaa hoitaa, joten häntä ei annettaisi edes intervallityyppisille hoitojaksoille. Osalle sairaalamaksutkin ovat liikaa tai taksimatkan omavastuu. Tiedän niin hyvin tämän omasta kokemuksestani - tuhansia kilometrejä parissa vuodessa saatettavan vanhuksen (oman vanhemman) kyyditsijänä ja - kilometrikorvauksethan menevätkin sitten potilaalle. Kelalla ei ole mitään vaihtoehtoa. Maksaa mieluiten satasen taksimatkan korvaukset kuin lääkärintodistuksessa mainitulle saattajalle vaikka edes kaksi kymppiä sadasta kilometristä.
Palvelutalojen asunnot vapautuvat luonnollisen poistuman kautta. Kunnon heikentyessä pitäisi ehdottomasti ruveta anomaan sellaista ennen kuin on myöhäistä. Yksi asia, joka meiltä puuttuu, on keskeisille paikoille rakennetut vanhusten kerrostalot, jossa omassa omistusasunnossaan eläen voisi käyttää talon keskitettyjä ruokailu- ja siivouspalveluita! Kenties voisi olla terveyhdenhoitajan vastaanotto pari kertaa viikossa? Sillä mentäisiin jo pitkälle palveluasuntojen pulan helpottamiseksi ja näitä asuntoja ei tarvitsisi edes "myydä", kysyntää olisi jo nyt.
Sen verran kovan koulun olen tässä asiassa käynyt ensimmäisinä eläkevuosinani, että olen itse henkisesti valmistautunut luopumaan omakotiasumisesta, kun kunto ei enää riitää niihin toimiin, joihin ei ostamalla palveluita saa! Siivous ja nurmikonleikkuu ovat sieltä helpommasta päästä ja onneksi on nämä "sähkömopotkin" jo saatavilla kauppareissuja ja pientä ulkoilua varten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

On myös  meitä nuorempia, joiden vanhempien toimintakyky on laskenut esim. vammautumisesta johtuen. AVH on todella suuri vammautumisen syy suomessa.

Omat lapset ovat pieniä ja töissä on käytävä, jotta saa asuntovelat maksettua. Tuossa ohessa on ollut vielä lisäopinnot mukana. Raskastahan se on. Haluaisin auttaa kovasti enemmänkin, mutta se tapahtuu oman perheen kustannuksella. Kotona asuminen on kuitenkin edullisempaa kuin laitoshoito ja jos ihminen ei vielä virallisesti ole ns. vanhus näin on varmasti paras, sillä toimintakyky laskee nopeasti vanhainkodissa, jossa ei tueta mitenkään kuntoutuvan toimintaa.

Itse tein lapseni ns. vanhemmalla iällä, mutta olen päättänyt etten halua sitoa heitä itseni tai puolisoni hoitamiseen heidän aikuistuessa. Toivottavasti pää pelaa niin voi järjestellä asiat sen mukaisesti tai muuttaa vaikka thaimaahan, jossa edullisia hoitopalveluita on mainostettu. Lapseni ovat rakkaita ja tiedän millainen henkinen taakka vanhempien hoitamisesta aiheutuu enkä halua sitä heille. Itse olen vanhemmilleni antanut enemmän kuin mitä heiltä aikonaan saanut, mutta olen sinut sen kanssa ja autan parhaani mukaan. Huoli heidän pärjäämisestään on suuri ja heidän vanhetessaan se vain kasvaa. 

Suomessa pitäisi panostaa lasten, vammaisten ja vanhusten hyvinvointiin sekä edistää lain tuntemusta palveluiden osalta ettei itsestään selvyyksien vuoksi joudu taistelemaan.

 

On käsittämätöntä, että maksellaan korkeita veroja ja silti pitäisi itse hoitaa omat vanhuksetkin. En minä ainakaan jaksa, töihin menee jo kaikki voimat, työelämä on ihan hullua sekuntipeliä nykyään. Itselläni ei ole miestä eikä lapsia ja olemme joskus äidin kanssa jutelleet, että voisimme muuttaa yhteen ihan taloudellisista syistä ja toki siinä ohessa jeesailen häntä kaikessa arjen jutuissa ym. Mutta kun hänen kuntonsa alkaa vaatia jatkuvaa hoitoa ja valvomista, siihen en suostu että jäisin töistä pois häntä hoitamaan. 

Laitospaikalla tarkoitetaan lähinnä sitä mitä ennenkin; Maksut ovat 85% eläkkeestä ja niillä saa kaiken tarvitsemansa, ruuasta lääkkeisiin ja puhtaudesta hoitoihin. Se 15% on omaa rahaa, omaan käyttöön. Kampaajalle, jalkahoitoihin ym. Pitkäaikaishoitopaikka voi olla sitten nimeltään hoivakoti, palvelukeskus tai vanhainkoti. 

Kaikki nyt olevat epäkohdat on muutettavissa hoitopaikkojen uudelleen organisoinnilla.

Hoivapaikan johtajan tehtävä on katsoa että kaikki pelaa OIKEIN.

Hoitajien tehtävä on hoitaa laitospaikalla olevia kuin omaisiaan, siis yhtä hyvin, kauniisti ja rauhallisesti. Tässä on varmaan monelle peiliin katsomisen paikka.

Omaisten tehtävä on nostaa epäkohdat esiin ja vaatia muutosta. Siis tässäkin peiliin katsomisen paikka. Senpä takia tarviitaan lakeihin muutoksia, jotta asiat saadaan paremmaksi. 

Nyt jakakaa ja tehkää kaikille tietoiseksi tämä Arvokas Vanhuus.

Sähköinen kannatus pankkitunnuksin tai mobiilitunnuksin; https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282

Samalla kirjautumisella pääsette kannattamaan toistakin tärkeää kansalaisaloitetta Hoitajien mitoituksesta; https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1198

Lomake kannatus tulostettava A4 lomake; 

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/kannatusilmoituslomake/Kansalaisaloite-1282-kannatusilmoitus.pdf

Lomakekannatuksen palautus; Anneli Koivunen, Otsontie 3, 05400 Jokela 

Täyttö TIKKUKIRJAIMIN, palautus taittamattomana A4:na postitse omalla kustannuksellanne. Muistakaa allekirjoittaa ennen lähetystä.

Minä tunnen montakin vanhusta jotka haluavat kotoaan pois. 

Anoppini aikoinaan ilmoitti että sitten kun en pärjää, viekää minut vanhainkotiin. 

Äitini halusi ehdottomasti vanhainkotiin, jossa voi seurustella ikäistensä kanssa. 

Minulla itselläni ei ole lapsia ja olen eläkkeellä, joten minäkin haluan ennemmin vanhainkotiin kuin yksin asumaan tässä omakotitalossa. 

Ystävättäreni äiti on useaan otteeseen hakeutunut vanhainkotiin, mutta ei ole päässyt, kun paikkoja niin vähän ja kohta ei ollenkaan. 

Monissa perheissä se tilanne ettei "lapset" pysty omien töittensä ohella hoitamaan vanhempiaan. Tai lapset saattavat asua kaukana, useiden satojen kilometrien takana ja eivät voi sen takia muuttaa ja erota perheestään hoitamaan vanhempiaan, koska vanhemmatkaan eivät halua omalta paikkakunnaltaan pois. Tai iäkkäiden vanhuksien "lapset" ovat itsekkin iäkkäitä ja huonokuntoisia ja sen takia eivät voi hoitaa vanhempiaan. 

Kolikolla tuppaa olemaan kaksi puolta, aina ei kaikki ole ihan tuosta vaan helppoa. 

 

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat