Kommentit (7)

Vierailija

Kiitos hyvin tärkeästä ja monipuolisesta kirjoituksesta!

Olen törmännyt käsittämättömään esteeseen parkkihalleissa. Esimerkiksi Herttoniemen metroasemalla liityntäparkkiin pääsee hissillä silloin, kun metroaseman yhteydessä oleva kauppa on auki. Illalla yhdeksän jälkeen on kyettävä kulkemaan portaita pitkin. Esimerkiksi pyörätuolilla liikkuva joutuu illalla konsertista palatessaan tekemään suuren kierroksen päästäkseen autolleen, muun muassa rullaamaan suuren maanpäällisen parkkipaikan poikki ja lopuksi alas parkkihallin ajoliuskan viereistä käytävää. Tällainen kierros on epämiellyttävä esimerkiksi talvi-illan pimeässä.

Vielä hankalampi käynti on Kasarmitorin parkkihalliin sen yhteydessä olevan kaupan sulkeuduttua. En ole löytänyt monen kerroksen portaille muuta vaihtoehtoa kuin parkkihalliin kiemurtelevan ajoluiskan, jossa ei ole väylää jalankulkijoille. Tämä on aiheuttanut nivelrikkoiselle Savoyn konsertissa kävijälle tukalia tilanteita.

Vierailija

Hyvä kirjoitus. Esteettömyys on eduksi lähes kaikille, ei vain pyörätuolin käyttäjille kuten moni ajattelee. Lastenvaunut, vanhukset, jalkansa väliaikaisesti rikkoneet... Esteettömyys ei kuitenkaan ole vain pyörähdysympyröitä ja luiskia vaan se on kokonaisuus jossa huomioidaan kaikki käyttäjät ja ympäristö. Esteettömyys ei ole tiukkoja normeja ja mittoja vaan paikan ehdoilla tehtäviä ratkaisuja. Normit täyttämällä saavutetaan edellytetty taso mutta se voidaan saavuttaa myös toisenlaisilla, kohteeseen paremmin sopivilla ratkaisuilla. Esteettömyysnormien höllentäminen on järjetöntä. Meillä on jo niin paljon esteellistä asuntokantaa ettei lisää tarvita yhtään. 

Kylpyhuoneesi lattia on 15cm muuta huoneistoa korkeammalla todennäköisesti siksi, että joku edellinen omistaja on halunnut siirtää suihkua tms. ja putkivedot on jouduttu tai säästösyistä haluttu tehdä lattian päällä. Arkkitehti sitä ei lähtökohtaisesti ole varmasti tuollaiseksi suunnitellut.

Ja mitä kivijalkamyymälöihin tulee, kaikista niistä ei vain voi tehdä esteettömiä. Oleva rakennus on mikä on eikä sen tilat välttämättä ole muokattavissa esteettömiksi. Pienet kivijalkaliiketilat on kuitenkin parempi pitää esteellisinäkin toiminnassa kuin tyhjinä kun esteettömyys ei toteudu. Näin kaupunki pysyy elävänä ja se taas palvelee kaikkia vaikkei aina sisään pääsisikään. 

Vierailija

Terveydenhoidon digitalisaatio voi tosiaan tuoda mahdollisuuden olla omalääkäriin yhteydessä netin kautta. Nyt ainakin osa etälääkäriyrityksistä ei hyödynnä tätä mahdollisuutta, vaan on asettanut asiakkaan tai hänen omaisensa ja lääkärin väliin hoitajan välikädeksi. Tehokkuutta asialla ehkä tavoitellaan, mutta samalla kasvaa riski virheellisen tai puuttellisen tiedon, jopa virheellisten tulkintojen päätymiselle lääkärin päätöksenteon pohjaksi. Vaikuttamistyötä tarvitaan siinä, ettei kehitys kulje väärään suuntaan, vaan jatkossa potilaan ja lääkärin välissä todella olisi se nettikone eikä hoitajan omat tulkinnat./tr

Vierailija
Vierailija

Terveydenhoidon digitalisaatio voi tosiaan tuoda mahdollisuuden olla omalääkäriin yhteydessä netin kautta. Nyt ainakin osa etälääkäriyrityksistä ei hyödynnä tätä mahdollisuutta, vaan on asettanut asiakkaan tai hänen omaisensa ja lääkärin väliin hoitajan välikädeksi. Tehokkuutta asialla ehkä tavoitellaan, mutta samalla kasvaa riski virheellisen tai puuttellisen tiedon, jopa virheellisten tulkintojen päätymiselle lääkärin päätöksenteon pohjaksi. Vaikuttamistyötä tarvitaan siinä, ettei kehitys kulje väärään suuntaan, vaan jatkossa potilaan ja lääkärin välissä todella olisi se nettikone eikä hoitajan omat tulkinnat./tr

Tuo on kohtuutonta lääkärien palvontaa. Samasta ihmisestä ja oireista hoitsut ja lääkärit havaintonsa tekevät.

Vierailija

"Tuo on kohtuutonta palvontaa. Samasta ihmisestä ja oireista hoitsut ja lääkärit havaintonsa tekevät"

Itse asiassa ei ole. Se on vain kohtuullista asiakkaan huomioimista ja väärinkäsitysriskien minimoimista.

Hoitajien toimenkuvaan toki kuuluu tehdä havaintoja potilaista ja kertoa ne eteenpäin. Johtopäätösten teko puolestaan kuuluu lääkärille. Hoitaja helposti lähtee tulkitsemaan oireita, ja silloin etälääkärille välittyy väärää tietoa. Virhekäsityksen syntymiseen riittää jo se, että hoitaja käyttää eri sanoja potilaan voinnin kuvaamiseen kuin mitä potilas itse on käyttänyt. Lääkärin tarkentavat kysymykset suuntautuvat silloin toisin kuin jos hän kuulisi potilaansa omat sanat.

Vaikka terveydenhoito pyrkii tehokkuuteen, säästöihin tai voittojen maksimointiin, sitä ei saa tehdä potilaiden kustannuksella.

Julkinen terveydenhoito on asettamassa päivystyspotilaiden ja lääkärin väliin hoitajan, samoin kotihoitopalveluissa asiakkaan ja etälääkärin välissä on hoitaja. Koko systeemi nojaa siihen, että jokainen hoitaja osaa erottaa vakavat oireet harmittomammista. Hoitajien ammattitaidossa on kuitenkin eroja.

Kotihoidon palveluissa järjestelmä nojaa siihen, että hoitaja välittää oikean kuvan lääkärille.Kotihoidossa asiakkaan luona käyvät hoitajat kuitenkin vaihtuvat hyvin usein ja heidän koutuluksensa vaihtelee, kouluttamattomiakin on joukossa. Toki jokainen mittaustulokset osaa oikein kertoa, mutta virheriski syntyy aina, kun välikäsi kuvailee potilaan vointia lääkärille.

On itse asiassa hoitoa tarvitsevan ihmisen halveksimista olla järjestämättä sitä nettiyhteyttä lääkärin ja asiakkaan välille, niin että lääkäri voi omin silmin havainnoida kunnon ja kuulla itse potilaansa kuvauksen oireistaan. Ilman välikäsiä.

Vierailija

Halveksuntaa  osoittaa myös rakennuttajat.  Ilmeisesti  apurahojen takia erästä kerrostaloa (3) mainostettiin  inva-asunnoksi  muokatuksi.   Oli kuulemma metrinen veskin ovi  ja sähköisesti laskeva keittiön työtaso.

No olihan ovi, kiva oli kulkea mutta  ovenpielessä  törröttävä  lavuaari  oli työläs väistää.  Käytön kannalta hankalaa oli hissin puuttuminen.  Betoniset kierreportaat  oli pahat jo terveellekin  kauppakassin kera  joten en tajua miten pyörätuoli  on sinne kannettava.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat