Kommentit (14)

Vierailija

Vähemmän ruokaa ja juomaa, niin vähemmän siivottavaa vaipassa.

Kotipalvelun ruoka ei maistu yksin, jos herätetään kesken unien ja käsketään syödä yksin. Eikä vanhus muista missä ollaan tai kuka käskee, kotipalvelussa kymmeniä eri henkilöitä. Ei niitä muista edes omaiset, jos joskus näkevät ja aina uusia hoitajia!

Tekohampaat pysyy huonosti paikallaan, jos ei osaa käyttää kiinnitysaineita. Hammaslääkäri jo utopiaa. 

 

Vierailija

Kyllä ,tuo on totta,ei vanhus/sairas tiedä aina kuka tulee millon tulee ,joko on ollut ruoka aika ,millon piti lääkkeet ottaa,ynnä muuta,oma kokemus kun olin juuri sairastunut aivoinfaettiin joka vei kävelyn puheen ja muistinkin huonoksi,minulla oli käynyt kotona henkilöitä ja ruoka oli tullut ,siis puhun oli muodossa kun en itse muista kaikkea,läheinen joka sai välillä taistella asioideni eteen on kertonut,siinä on ollut monta asiaa jotka on saanut opetella uudestaan ja jos olisin vaan ollut niin mitähän olisi tullut tuskin olisin tässä kunnossa ,kiitos läheisen joka oli kanssani kun tarvitsin ,nyt vähän muisti pätkii ja hitaasti menen mutta menen ja touhuan onnekseni sain henkilökotasen avustaja joka on kolmesti viikossa tekee kanssani asioita jota en pysty tekemään ja asioikanssani kaupugilla sekä lenkkeillään pieniä lenkkejä jota pystyn kulkemaan,olen sillä saralla nyt onnekas ,mutta paljon on heitä joita ei huomioida tarpeeksi,muisti ynnä muita yksinäiset henkilöt on kaikkein heikommilla jos ei kukaan pidä heidän puoliaan,paljon on juuri sellaista kun sinikka sokka kertoi ,se on näytelmää jota he tekee mutta totuuden puhjalta,kannattaa katsoa siitä saa ajattelemista ,päätäjät teille tarpeellinen katsoa.

Kirsti Hartikainen

Monesti törmäsin siihen että , kun syötettäviä paljon , niin syöttäjiä liian vähän. Alkupäässä vanhukset saavat ruoan lämpimänä , voivat syödä rauhallisemmin , loppupäässä ruoka on viileää/kylmää. Kun ruokakärry pitää saada ajoissa keittiöön takaisin , ei ruokinta suju ongelmitta. Ei kukaan syö kylmää ruokaa ja vanhus , kuten lapsikin , tarvitsee aikaa pureskeluun ja nielemiseen. Valitettavasti tilanne ei muutu , ellei kaikkia toimia järkiperäistetä.

Se ikävä omainen/läheinen

Kotihoidon asiakkaat kuuluvat usein myös ateriapalvelun piiriin,huomioni on aika ikvä. Ateria tuodaan vähän miten sattuu, joskus heti 10 jälkeen ja toisena päivänä saattaa tulla vasta 14 maissa. Jakajilla mahdoton meno ruoka lähes heitetään pöydän kulmalle ja sitten hei. Ei ollenkaan huomioida asiakkaan kykyä edes saada pakkausta auki saatikka sitä muistaako asiakas edes syödä sitä. Varsinkin muistisairaan ateriointi pitäisi valvoa,mutta kuka? Ei kotihoidolla ole aikaa ja monesti sanotaan myös ettei se kuulu työtehtäviin...... Koko kotihoito on aivan harhaan johtava nimikin. Pilleri Liisa sopisi paremmin. Laitoksissa viimeisemmät huomioni ei oikein päivän valoa kestä. Saman pöydän ääressä useita vanhuksia,siinä sitten Pilleri LIISA jakaa lääkkeet  pikku kupeissa juuri aterian alussa, se joka vanhuksista osaa ottaa lääkkeensä ja jos ne sattuvat olemaan vielä omat tai naapurin, mussuttaa niitä suussaan ennen kuin saa ne menemään kurkusta alas. No kokeilkaapas itse miltä suu sitten maistuu, siinä se hyväkin ruoka jää syömättä kun maistuu niin pahalle. No sitten hoitaja tulee kysymään että eikö sinulle ruoka maista? no vien pois. Ei monikaan vanhus tai sairas hotki ruokaansa joten ateriointiin on varattava aikaa ja lääkkeet olisi annettava ainakin 20min ennen ruokailua. Tietysti on lääkkeitä jotka annetaan aterian yhteydessä, mutta kyllä se täytyisi valvoa.

Vierailija

No totta varmasti tämä kertomus. Tosin oman kotihoidon puolesta voin sanoa että meillä jokin aikaa sitten tulleessa arviointi menetemässä jokaisen asiakkaan ravitsemus on kartoitettu. Vuosien varrella kuitenkin kaksi asiaa iman tutkimuksiakin on minulle valjennut... 1.kuka haluaa syödä yksin?? Monet ovat suurperheiden äitejä ja tottunut ruoka seuraan ja kotihoitajalla ei ole aikaa koko ruokailua olla läsnä. 2. Hampaiden hoito niillä asiakkailla kenen lähteminen kotoa ja nouseminen hammaslääkäri tuoliin on huonoa. Hoitaja voi pestä ja huoltaa proteeseja mutta se ei riitä. Ja onhan se hoitajastakin kiinni paljon mitä asiakkaalle tarjoaa jollei asiakas itse osaa pyytää.....

rankan työn raataja

Itse olin kotihoidossa työssä hetken aikaa, minun etiikka ei pystynyt jatkamaan sielä. Koin työajat asiakkaan luona liian vähäisiksi ja sielä ei todellakaan ehtinyt katsomaan miten hän söi ja mitä. Ruoka tosin lämmitettiin ja tarjoiltiin mutta ei sitä ehtinyt jäädä katsomaan syökö hän sen. Usein varman jäi syömättä ja seuraava kun tuli laittoi ruuan pois, aatellen ei ole maistunut. 15 minuuttia ja siinä piti tehdä monta asiaa, lääkkeet tietenkin oli etuasemassa. Kirjaukset mobiiliin vielä kuului aikaan, joka ei ollut ihan nopea juttu ja tuntui pahalta ruveta naputteleen asiakkaan aikana puhelimeen ja aina selittelin tämä kuuluu työn kuvaan. Ei vanha ihminen ymmärrä Mobiiliaikaa, eikä ymmärtänyt aina miksi hoitaja plaraa puhelinta. Usein kirjasin vasta oven ulkopuolelle ja aikani venyi, joten en ehtinyt syömään vuoron aikana ja juoksin lujaa jo seuraavaan paikkaan ylitin ne 15 minuuttiset. Työ olisi ihanaa ja palkitsevaa, mutta se hirveä kiire koko ajan oli raastavaa. Paljon oli henkilöstöllä sairauslomia, en ihmettele yhtään nostan hattua niille jotka jaksavat moista tahtia :)

Äitikin

Professori ensin kertoo, miten asiat kuuluisi tehdä, ja syyttää hoitohenkilökuntaa laiminlyönneistä, ja kieltää, että säästöt ja tehokkuus olisivat syynä tähän. Mielelläni kuulisin professorin ratkaisun siihen, miten 15 minuutin aikana kerkeää saada huonosti liikkuvan ihmisen tuolista/sängystä ylös, avustettua wc:ssä ja seuraamaan vanhuksen ruokailun? Minä en hoitajana ole määritellyt aikaa, jonka asiakas minulta saa, tämä määräys tulee ylhäältä, sieltä joka on vastuussa säästöistä ja tehokkuudesta. Tulisiko minun professorin ajatusmallin mukaan jäädä ylitöihin, joista ei makseta, jotta voin seurata asiakkaan syöntiä? Työnantaja (kunta) ei tätä mahdollisuutta minulle tarjoa, ja en aio ottaa vastuuta tästä vain sen takia, että teoriaa lukeva ihminen ei ole kosketuksissa hoitotyöhön ja sen realiteetteihin, ihan käytännössä.

Inhimillinen hoitaja

Olen työskennellyt kotihoidossa, hoivakodeissa ja sairaalan vuodeosastoilla. Suurin ongelma on liian vähäinen aika vanhusten kanssa, kotihoidossa kukaan ei valvo onko asukas syönyt, hoivakodeissakin on asukkaita, joita pitää syöttää, sairaalan vuodeosastolla syötin usein kahta samaan aikaan, koska henkilökuntaa ei ollut tarpeeksi syöttämään kaikkia. Monille jätettiin ruoka nenän eteen sillä seurauksella, että potilas tai asukas oli ryhtynyt "leikkimään" ruoalla, koska ei tiennyt/ymmärtänyt, että ruoka tulee syödä. Nesteytyksellä on äärimmäisen suuri merkitys, sitäkin laiminlyödään. Säästöt ja tehokkuus tehnyt sen, että ravinto on kaikkea muuta kuin terveellistä, tuoreista raaka-aineista ei ole tietoakaan, aina samaa ruokaa viikosta toiseen. Ne herrat ja rouvat, jotka päättävät tästä kaikesta, soisin heidän makaavan vuodeosastolla joitakin viikkoja, soisin heidän asuvan 24/7 yksin odottaen, että joku ehtisi piipahtaa vaihtamaan ulosteisen ja virtsaiset vaipat. Tämä näin lyhykäisesti. En yhtään ihmettele, että hoitajien sairauspoissaolot lisääntyvät, mennään muualle töihin, palkkaus ala-arvoista työn vaativuuteen nähden. Toinen äärimmäisen suuri ongelma on asennevammaiset hoitajat, niitä olen nähnyt urani aikana. Ilkeitä, lyöviä, hävyttömiä hoitajia, jotka seurustelevat enemmän toistensa, kuin vanhusten kanssa. Olen sitä mieltä, että jos työssä on noin paha olla, niin sitten pitää mennä vaikka kilometritehtaalle. Vanhukset ovat viattomia ja puolustuskyvyttömiä ja hei, mekin olemme joskus vanhuksia.

Erja

Tuttavani alkoi säännöllisesti vierailemaan yli 90v sukulaisvanhuksen luona lounasaikaan. Ruoka tehtiin yhdessä ja söivät myös yhdessä. Näin loppuivat vanhan rouvan epämääräiset kaatuilut ja mielialaongelmat. Eläkkeellä oleva ystäväni sai myös hyvän mielen itselleen, koska koki itsensä tärkeäksi❤️

sairaanhoitaja vuodesta 1965

Äitini (1910-2011) oli kolmisen vuotta vanhainkodissa (jossa sairaanhoitajia 2 ja lähihoitajia sekä muita). Huomasin, että vanhuksille jaettiin vuoteen läheiselle pöydälle (yöpöydälle) mehulaseja - ja vietiin pois, täysinäisinä. Kukaan ei oikeasti välittänyt, juovatko tarpeeksi. Äiti söi aulatilassa, käytävän seinän vieressä, vastapäätä toista. Äitini olisi halunnut syödä ruisleipää - mutta sitä piti erikseen pyytää; vaalean leivän pureksiminen ei onnistunut, meni mössöksi (hammasproteesi ikenien kuivumisen vuoksi irtonainen). Ruoka piti syödä lusikalla, joka oli liian suuri näille vanhoille. (Sanoin osastonhoitajalle, että pienemmät... Oli kuulemma, mutta muutosta ei tullut. Kun pyysin nuorelta seisoskelijalta pienempää, hän toi kahvilusikan: luvutin. Mehukeitto tarjottiin kertakäyttömuovimukista: sitä ei saanut koskaan kokonaan juoduksi. Mehukeitto oli osto/valmismehukeittoa - joka on maistanut, tietää miltä maistuu (keinomakeutettu?). Äiti joi kotona (ja lomilla minun kotonani) punaista maitoa ja leivän päällä voimariinia - niin kuin oli tehnyt vielä omassa kotona ollessaan (97-vuotiaaksi): vanhainkodissa pienesti jotain leivän päälle ja kevytmaitoa.  Ruoka mautonta - ja köyhää. Äidin viimeisen kuukauden (kesälomani ajan) kävin häntä syöttämässä päivällisen aikaan (kun se tuntui luontevalta tavalta, muina aikoina hän söi itse) ja ruoka oli laihaa lientä, jossa perunaa ja porkkanaa, luultavasti, pieninä muruina. Neljäntenä päivänä siihen lisätty jonkin siemeniä (väkäsellisiä) - ja äitini sanoi: "tämä ei ole ruokaa, tämä on jätettä". Lakkasi syömästä ja lakkasi vastapäinenkin. - Viimeisenä keväänä lähihoitajan mielestä äitini raapi käsivarttaan (rasvasin, ja hän valitti, että koskee); hain hänet pääsiäislomalle (joka oli lomaa myös minulle, joka työskentelin Hgissä): hänellä oli korvantaus auki, vuosi visvaa; päälaki visvaruvella  - äiti tuskainen ja todennäköisesti kuumeinen. Vyöruusu! Kukaan ei kiinnittänyt huomiota. Hän toipui hitaasti kohti kesää ja kesällä - "pääsi perille" elokuun puolessa välissä, parissa viikossa (sen jälkeen kun minä olin lähtenyt töihin). Hän oli muuten terve, mutta keuhkoihin kasvoi sidekudosta (viimeisten vuosien aikana). (D- ja B-vitamiinia luultavasti hoitajat antoivat; minä vein lääkkeet)

Huolestunut tytär

Vanhempani ovat lähentelemässä 90-vuotta ja asuvat melko suurella paikkakunnalla Uudellamaalla. Isäni hoitaa kaikki päivittäiset asiat: kaupankäynnistä ruoanlaittoon, pyykit ja siivoamiset, koska äitini ei enää jaksa. Äidilläni on ollut neljä vaikeaa sydänkohtausta, jotka ovat vieneet hänet sairaalaan, hänellä on sepelvaltimotauti ja nyt on ollut erittäin huono muisti viimeiset puoli vuotta. Isäni on siis selkeästi omaishoitaja, ollut sitä jo viimeiset 4 vuotta, mutta minkäänlaista tukea he eivät saa kunnalta. Ei rahallista tukea omaishoitajana eikä mitään muutakaan. Asun itse kaukana ulkomailla, enkä voi auttaa konkreettisesti kuin silloin kun olen heidän luonaan käymässä. Olen yrittänyt olla yhteydessä kuntaan, mutta päättävä lääkäri ja sosiaalitoimiston ihmiset on sitä mieltä, ettei äitini ja isäni tarvitse apua. Olen todella huolissani heistä. Mitä voin tehdä?

valkeameri

Yksinäisyys vie ruokahalun. Asennevammaa on laajasti yhteiskunnassamme, vanhusten henkinen hylkääminen milloin kotiin, milloin laitokseen. Vanhusten kunnioitusta on antaa heidän elää kanssamme, olla mukana. Rakkautta ja ruokaa!

bordercolli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Huolestunut tytär, valitettavasti sinun on oltava täällä ja puhuttava isoilla kirjaimilla, mitään apua tms ei tässä yhteiskunnassa vammainen tai vanhus saa. Asut kaukana ulkomailla, tule vaikka pariksi kuukaudeksi vanhempiesi luo ja hanki kunnan kotihoidosta ihmiset paikalle vanhempiesi kotiin, käytte tosiasiat yhdessä läpi, eiköhän se auta saamaan omaishoidon rahallista tukea ja omaishoitajalle kuuluvia vapaa päiviä sekä hoidettavalle hoitopaikkaa  hoitajan lomapäiviksi.

Hoitohenkilökunnan syy???????

Jaakko Valvanteen kannattaisi mennä hoitokotiin, vaipoittamaan, syöttämään yms. muuta vanhustenhoitoa, niin saisi oikean käsityksen tämänhetkisestä hoitotyöstä.
Todellinen syy on hoitohenkilökunnan puute, joka johtaa hoitohenkilökunnan ylirasittumiseen, eli ei ole aikaa kunnolla syöttämään ja käyttämään vessassa, sekä vaippojen vaihtoon.
Rauhoittava lääkitys vilkkaalle vanhukselle on tällä hetkellä ainoa keino millä saadaan ylirasittuneelle hoitohenkilökunnalle pieni lepohetki.
Kannattaa professorin suunnata huolestumisensa vanhustenhoidon huonontumisesta, valtiovallalle ja kuntapäättäjille.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat