Maailma muuttuu

Vierailija

Kuuskytäluvulla  oli vielä mustalaisia jotka kierteli hevosen vetämillä kärreillä pitkin kyliä.

Kolmet vankkurit oli suurin ryhmä minkä kakruna näin.  Vanhemmat hermostu aina kun kujalla näkyi  näitä.  Jotain hyö kerjäsi.  Jotain hyö pyrki pöllimään.  Vaikutti että paljon lapsia ja  loput vanhuksia oli kärreillä.  Mikäli edes kaikkia nähtiin.

Siinä meni parikytä vuotta.  Mustalaiset oli siirtyneet  autokantaan. Volvoa ja mersua oli usein ajokkina.  Toki yksi ladakin heillä huomattiin.  Siinä ei ollut jarruja niin tullessaan kaupan pihaan kaikki ovet aukesi  ja saappaat ilmestyi jarruttamaan.  

Naiset yleensä ajoi. Ikäihmiset  kasvojen uurteista päätellen. Nuoret mustalaistytöt  olivat tosi kauniita mutta ei me välitetty.

Mentiin taasen 20 vuotta niin silloin ruvettiin  puhumaan Romaneista. Oli kuulemma aito ja oikea kutsumanimi.   Ladastakin tuli kirjastoauto. Kaksi romaania etupenkillä ja muutama dekkari takana.

Kuuskytäluvulla  koulu järjesti retken. Kiereltiin busalla pitkin Suomea.  Helsingissä käytiin korkeasaaressa.  Siellä apinat  nöpötteli  keskenään.  Eräs poika sanoi että ihankuin ihmiset.Meitin naisope punastu ja lähti joukkoa viemään.  Sitten kurvattiin rautatieasemalle. Siellä nähtiin  ruskeaihoisia ja ope  kuiskutti meille  että neekereitä.  Eihän me oltu nähty kuin kuvissa.

Paluumatkalla käytiin Porvoossa WG kirjapainossa.  Siellä oli painolaattoja monella tasolla. Eräät pölli taskuun. Niitä koulussa ihmeteltiin.  Oli vapaata aikaa. Nykyään ei tummista saapuhua mitään. 

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Hyvä läpileikkaus menneestä nykypäivään. Olen eri mieltä etteikö saisi puhua tummista tms. kyllä  saa puhua mutta ei saa halventaa eikä osoitella heitä kuten ei ihmisiä yleensäkään. Asiallinen käytös on aina voimassa, se ei vanhene koskaan. 

Vierailija
Vierailija

Hyvä läpileikkaus menneestä nykypäivään. Olen eri mieltä etteikö saisi puhua tummista tms. kyllä  saa puhua mutta ei saa halventaa eikä osoitella heitä kuten ei ihmisiä yleensäkään. Asiallinen käytös on aina voimassa, se ei vanhene koskaan. 

Menneen ajan mannejuttua. Sitä paitsi Porvoossa toimi WSOY. WG rakensi 1960-luvulla WeeGee-painotalossa Espooseen (Nykyinen taidemuseo Emma). Jotsin sieltä muistin pohjalta vielä löytyi! 

Vierailija

Vanhaan hyvään aikaan kävivät  tummat  kovasti autokauppaa.  Nykyisellään en tiedä heidän kaupankäynistä. Ollako  vai ei.

Noita hevospelejä näkyy sen ajan elokuvissa mutta kärryillä  istuu puukkojunkkarit  humalapäissään  huutelemassa.

Vierailija

Oliko väärä aloitus.  Harvoin ylläpito kolmea miinusta peukuttaa.  Tuntuu olevan sekaisin taasen koko ihminen.

Vierailija

Maailma muuttuu tosiaan, ja siirtolaiset valtaavat tämänkin maan. Kantaväestön isot leikkaukset meneillä, että pystytään ottamaan tänne tulevat vastaan. Mitä sitä omaa kansaa säälimään, siinä pärjätköön tai olkoon pärjäämättä, pääsasia että etnisen taustan omaavat voivat hyvin.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Ei ollenkaan väärä aloitus, todenperäistä historiaa ja huumorilla höystettynä. Tälläisiä mukavalla tyylillä kirjoitettuja tarinoita on viime päivinä ilmestynyt muutamaan ketjuun, lisä ei täällä olisi pahitteeksi.

Meidän kylillä peloteltiin penskoja mustalaisilla, jos et ole kiltti niin mustalainen vie sinut kuormaansa. Voitte arvata miten monella penskalla oli pelko persuksissa kun mustalaiset kylänraitille ilmestyivät. Mustalaisiin liittyi myös villiä romantiikkaa, komeat miehet ja kauniit naiset.

Kerran Kreikassa olen vienyt serkkuni kanssa ruokaa ja lastenvaatteita isoon mustalaisleiriin, siellä olot olivat ankeat.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014
Vierailija

Maailma muuttuu tosiaan, ja siirtolaiset valtaavat tämänkin maan. Kantaväestön isot leikkaukset meneillä, että pystytään ottamaan tänne tulevat vastaan. Mitä sitä omaa kansaa säälimään, siinä pärjätköön tai olkoon pärjäämättä, pääsasia että etnisen taustan omaavat voivat hyvin.

Voi ei, jokaiseen ketjuunko tuota siirtolais/leikkauspolitiikkaa  on työnnettävä?? Asia on tietysti päivänpolttava mutta ei joka ketjuun, pllis. 

Vierailija

Aihe on polttavan kuuma, joten tätä pitää pohtia vähän useammalta kantilta. Ei tämä siirtolaisuus ole joka ketjussa ollut, se vaan sensuroidaan, kun siitä ei saa sanoa kileteistä mielipidettä.

Vierailija

Muistan, että vielä 50-luvulla romanit kiertelivät maalaistaloissa kyselemässä yösijaa. Mummo antoi heidän nukkua yön yli saunassa vaikkakin vastentahtoisesti. 60-luvulla kiertelivät kerjuulla talosta taloon. Äitini pelkäsi heitä mutta antoi aina ruokaa. Johonkin sitten "hävisivät" 70-luvulla..ehkä suomalainen sosiaaliturva puuttui asiaan: antoi asunnot ja toimeentulotukea...?

Vierailija
Vierailija

Muistan, että vielä 50-luvulla romanit kiertelivät maalaistaloissa kyselemässä yösijaa. Mummo antoi heidän nukkua yön yli saunassa vaikkakin vastentahtoisesti. 60-luvulla kiertelivät kerjuulla talosta taloon. Äitini pelkäsi heitä mutta antoi aina ruokaa. Johonkin sitten "hävisivät" 70-luvulla..ehkä suomalainen sosiaaliturva puuttui asiaan: antoi asunnot ja toimeentulotukea...?

Et ole lainkaan selvillä romaanisukujen omaisuuksista. Se on paljon muuta kuin vanhoja keltaisia Mersuja. Mutta onhan elämäntyyli monilla aika paljon liehuvampi kuin kantaväestöllä.

Vierailija

Viesti  14,21  on täyttä asiaa. Kommentoija on vastannut aloitukseen aivan upeasti. Tuo mustalais-sukujen varallisuus on tunnettu aihe, mutta minä kirjoitin aiheesta omalta osalta mitä nuori  muistaa.  Toki hyvin pätkittäin, täytyi asiaa lyhentää  sivustolle sopivaksi.

Täysin oma tarina on kirjoittaa noista varakkaista heimopääliköistä.  Niistä on ollut mittavia juttuja viikkolehdissä.  Aihe ei kuitenkaan kiinnosta.

Kiitokset  aiheeseen vastanneille.  Toki ylläpito voisi välttää noita aiheeseen kuulumattomia.

Vierailija

Kirjoitin tuon 16,40  kahteen kertaan. Operaattori  katkaisi yhdeyten  lähetyshetkellä. Kentä on huippukunnossa  mutta ilmeisesti "tekniikka" kiusaa.

Toinen harmi on kuvan pomppiminen.  Ruutu varttuu tyynen rauhaisana komentoja mutta pistäppä osoitin kohalleen niin johan hyppää.  Tätä on tehnyt joskus ennenkin kun oikeen kivistää.

Vierailija
Vierailija

Sanon (vaikkei saisi sanoa): aika usein olen nähnyt kotimaan romaneja tavaratalosta kuljetettavan poliisiautoon. Pari päivää sitten näkyi samasta tavaratalosta tulevan kaksi ulkomaan kerjäläistä niin ikään poliisisaattuessa.  Tiedä sitten, oliko syrjimistä.

Jätit kertomatta, kuinka monta kotoista rosvoa poliisi noutaa samoista ravaratalosta.

sigynne
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olen lapsena leikkinyt mustalaislasten kanssa,asuivat isossa omakotitalossa kotimme lähistöllä.En ole koskaan pelännyt,eikä minua ole peläytetty romaneilla.

Siinä talossa asui myös silloin ns.Mustalaiskuningas Hagert sukulaistensa kanssa,ajoivat usein tiellä kaksine hevosine kärryssä istuen,me lapset seisoimme ja vilkutimme heille.

Olen työskennellyt romanien parissa,perheleireillä ja hengellisissä tilaisuuksissa heidän kanssaan,monikulttuurisuus olisi hieno asia,en nyt kirjoita romaneista,he ovat jo paikkansa Suomessa löytäneet,mutta monikultturius tuo ongelmia joista kaikki olemme tietoisia enkä siitä sen enempää,kaikkia ,jokaista ei vain pitäisi leimata muutaman mukaan,mutta valitettavasti niin se menee.

Ihmisten ,valtaapitävien vallanhimo tuo sodat ja nälät ja kaikki muut seuraukset mistä on kauaskantoiset seuraamukset.Hurskas toivo olisikin,mikä tuntuu mahdottomalta;maailmanrauha.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat