klo 7:32 | 16.8.2015
Ei löydy vaikka kuinka yrittäisi. Hiukan kokeilee siellä ja täällä. Kokeilee eri aiheita, mutta ne joko poistuvat, söhlätään muuten pilalle tai sitten kukaan ei ota osaa. Näyttää että jokainen on omassa leirissään, omassa aihepiirissään. Ystävällinen sana on harvinaista, kohtaaminen jää toteutumatta. Tilanteen vikoja nähdään, niistä kirjoitetaan vuolaasti, syytellään puolin ja toisin, mutta pohjimmainen syy jää näkemättä. Vika onkin kohtaamisen haluttomuudessa, pelossa ja epäluuloisuudessa toisiaan kohtaan.
Täällä pidetään näkyvää oiretta syynä, mutta se ei ole sitä.
Sen olen huomannut, että täällä helposti saa nenilleen, vaikkei itse (ainakaan tahallisesti) provosoisi.
Onhan täällä maltillisia keskusteluja ja aiheitakin. Ainakin minä olen kirjoitellut useaankin ilman että olis tullut nenille tai muuta.
Onkohan se niin ettei joillekkin kelpaa rauhallinen, mukava pieni piiri, eikä toisten aloittama ketju?
Netissä kohtaamisen pelko on outoa asiaa. Mitä lie haluttomuus, täältähän pääsee helposti pois jossei haluta. Epäluulo on ikävien asioiten liiallinen esilletulo. Tosin itse en luota oikeesti mihinkään. Ihmisiin, lehdistöön, uutisiin.
Täällä on kommentoiduimpina kuvaketjuja, päiväkirjatyyppisiä ketjuja, pari luovaa ketjua, Jumalan etsintä. Ainakin itse kaipaan muuta, monenlaisia aiheita. Kaipaan myös rentoa yhteishenkeä, iloa, huumoria.
Ainakin itse juuri sellaista piikitöntä, rauhallista keidasta aina etsiskelen. Hyvin harvoin uutta ketjua aloitan, kun usein tulee kommenttia: "turha ketju", tai "samantapainen jo löytyy".
Asiasta pitää puhua avoimesti, eikä lakaista maton alle. Ihmisten kohtaamattomuus johtuu epäluuloista, eikä siitä että asioita otetaan esiin. Luottaminen syntyy ajan kanssa, mutta ihmisiin tulisi perusluottaa kunnes syntyy aihetta olla luottamatta.
Nettiin tullaan keskustelemaan ihmisten kanssa eikä nurkkautumaan omiin poteroihinsa.
"Turha ketju, ei mitään sanottavaa" on joidenkin tyylinä torpeboida toisten juttuja. Syitä tälle tyylille on varmaankin monia.
Tyylinä tosiaan. Tulee vanhoista Suomielokuvista mieleen koulun opettaja, kiivas pahansisuinen nainen ja oppilaat jököttää kuin suolapatsaat. Viivottimella sormille, karttakepillä selkään, jälki-istuntoa 2 tuntia.
Toki on turvallista sanoa anonyymina epämiellyttävä asioita.
Olen myös vähän eksyksissä,on paljon aikaa kun täällä kirjoittelin ja poistuin kun tuli niin usein pahaa mieltä.Tutustuin kuitenkin moniin tosi kiinnostaviin henkilöihin ja nyt kaipailen jotain samantapaista yhteyttä.
Facebookissa on persoona paremmin esillä,voihan sielläkin hämätä,mutta mm.ne eri paikkakuntien omat sivut ovat aika reiluja,siinä ei niinkään tahallisesti loukata toisen mielipidettä,väitellään kyllä,mutta ei riidellä.
Tulin nyt katsomaan ja olen kierrellyt sivuja,nokilleni tuli alaspeukutuksia,mutta tuli toisinkin päin,ehkä joillakuilla on vaan niin paha olla,että toisia arvostelmalla loukkaavalla tavalla saa jonkinlaisen hyvän mielen.En tiedä.
Todella joku iloinen hyvän huumorin ja asian ja asian vierestäkin kulkeva aihesivu olisi erittäin tervetullut,vai onko sellainen jossain jo,kertokaa jos olette löytäneet?
Mikähän olisi aihe joka kiinnostaisi useita?
iloista tätä päivää.......
Katsoppa Sigynne Mörrin pakinapalstaaaloita eka sivulta, kun ne tarinat jatkuu ja liittyy toisiinsa.
Tänään tilasin netistä kirjan "Itsemyötätunto", joka ilmestyy 17.8. Se voisi antaa uutta näkökulmaa elämään ja arjen haasteisiin. Itsemyötätunto tarkoittanee jokseenkin samaa kuin: "Ole itsellesi armollinen". Täytyy tarttua tällaisiin oljenkorsiin, koska olen masentunut, voimaton ja yksinäinen.
Välillä näiltä palstoilta saa jonkinlaista apua ja lohtua myötäelämiskykyisiltä kanssaihmisiltä.
Aiheellinen kysymys tosiaan .
"Mikähän olisi aihe joka kiinnostaisi useita?"
Myös Alkuajatus.org kannattaa tutustua. Löytyy myös netistä.
Elämä on elettävä (raskaanakin) Sitä ei voi kirjoista opiskella. Tulee vain pettymyksiä, niinkuin Alkuajatus.orgista, joka on kannonnokkafilosofiaa ja pikkupsykologiaa. Uskon auktoriteettien kierttäminen kaukaa avaa oven omaan vapaaseen elämään.
Tällaisilla palstoilla joihin kuka vain kirjoitustaitoinen voi kirjoitella, ei mielestäni koskaan voi kovin syvällisiin asioihin paneutua. Aina jostain hyppää takuuvarmasti asiattomien kirjoittajia mukaan. Eikä hyvin henkilökohtaisia kannata tunnistettavasti kertoa, näitä juttuja kun voi lukea maailman äärissä kuka vain. Varovainen pitäisi olla kertomisissaan.
---- Onhan myös olemassa psykologit ja psykiatrit joitten kanssa voi henkilökohtaisesti ja luottamuksellisesti keskustella, he osaavat auttaa ja ohjata, jos elämä tuntuu kovin vaikealta. Ei kannata arastella vastaanotolle menoa. Keskustelu heidän kanssaan selkeyttää omia ajatuksia. Myös kirkon diakoniatyöntekijöihin voi ottaa yhteyttä. Kirkolla on myös meille iäkkäämmille sellaisia kerhoja, eri paikkakunnilla eri nimikkeellä, kuten jokin Hopeapolku-kerho tms. vastaavia, siellä tapaa muitakin samanikäisiä ihmisiä.
Jos ihminen on totaalisen yksin maailmassa, eli ei ole ketään lähiomaista eikä yhtään ystävää, se on haastava tilanne. On oltava luja luonne ja hyvä itsetunto että jaksaa ja pärjää. Jos edes on pari tuttavaa, on sekin jo hyvä asia. Pitää vain etsiä muitten ihmisten seuraa ja liikkua muuallakin kuin päivittäisten asioitten hoito edellyttää. Ulkoilu raikkaassa ulkoilmassa on aina hyväksi, ja jos esimerkiksi luontoon, eli metsään tai veden äärelle on mahdollisuus mennä niin se on aina plussaa mielelle.
Jos sitten on olemassa jotain perhettä ja heihin välit tulehtunet, niin silloin ei kuitenkaan ole aivan yksin, vaan jotkin asiat vaativat selvittämistä. Silloin mielestäni ammattiapu olisi tarpeen.
Psykologeilla ja psykiatreilla ei ole takanaan mitään temppukoulutusta tai magiaopintoja. Oman psykoterapian tai oppianalyysin kautta heidän kykynsä olla menettämättä malttiaan pikkuasioissa on tavallista tallaajaa hallitumpi ja parhaimmillaan heillä on laaja kokemus. Toisaalta kukaan todella malttinsa menettänyt potilas ei ole koskaan terapiasta kadulle palttuaan huutanut olevansa täysin terve. Terapia opettaa tunnistamaan arat paikkansa, mutta uskallus heittäytyä niiden kanssa elämään vasta.korjaa vammoja.
Kirkon työtekijöiden terapeuttikoulutus on vaatimattomampi.
14:25
Minä kävin Alkuajatuksen sivulla ja se näyttää olevan sisäisen vapauden väline eikä mitään psykologiaa tai oppia.
On olemassa kaikenlaisia kerhoja ja yhdistyksiä ja monenlaisia eläkeläisyhdistyksiä ja seurakuntien varttuneen väen kerhoja. On sydänyhdistyksiä, hengitys- ja astma- ja allergiayhdistyksiä, kylä- ja asukasyhdistyksiä, zumbakerhoja, marttakerhoja, pursiseuroja, kalakerhoja ym ym ym. Niihin mukaan meneminen tuo vaihtelua arkeen. Monet yhdistykset ja kerhot tekevät myös paljon erilaisia retkiä ja matkoja, pitävät pikkujouluja, myyjäisiä jne. Jos kuuluu työnsä perusteella johonkin liittoon, heilläkin on omia yhdistyksiään.
--- Paikallisissa lehdissä näkee Järjestöpalstalla näitä kaikkia yhdistysten ilmoituksia. Mukaan vain!