klo 12:57 | 28.8.2015
Vuosipäivä lähestyy. Aiheesta on väännetty tarinaa mutta yksi näkökulma on unohdettu.
Sota oli täysin oikeistopiirien järjestämä. He olivat saksanmaalla kouluttaneet sotilaita tähän talonpojan tappolinjaan.
No historia olkoon. Mutta samat suvut johtaa taasen maatamme. Jälki ei kaunista.
Toistuuko sama? En ihmettelisi jos niin kävisi.
Kansalaissodan vaara on kyllä olemassa, kun rikkaat rikastuvat ja köyhiltä otetaan aina vain lisää. Kun oloja kurjistetaan liikaa, jossain vaiheessa mikään ei enää merkitse mitään, ei edes oma henki, vaan ihmiset ovat valmiita taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta.
Meillä on nyt viisas presidentti. Kannattaisi kuunnella häntä ja estää kurjistuminen, jos se enää on edes mahdollista. Kuten kurjistumiselle myös ahneudelle tulee stoppi vastaan. Mutta mitkä ovat seuraukset? Vain hölmö haluaa ne nähdä.
Korjaan, ei kansalaissota ollut talonpoikien tappolinja vaan porvariston aloittama kahina työväestöä vastaan. Tiedän, että ukkoni veljet olivat eri puolilla, isoisä mahtitilan omistajana valkoisten puolella, veljet punaisten. Me kaikki tiedämme, miten kävi.
Melkein jumalan korvikkeeksi nostettu Mannerheim osallistui punaisten teloitusten toteuttamiseen. Sotilaana hän ei ollut mikään ihmeellinen, monet alaisensa toimivat talvi- ja jatkosodassa huomattavasti järkevämmin. Karismaa miehellä riitti, hän pyöri paremmissa piireissä ikänsä, tunsi tavat ja etiketin. Ne kantoivat pitkälle.
En usko millään mihinkään sisällissotaan. Me vähemmän omaisuutta omistavat laitetaan kyllä ruotuun. Erittäin hyvä presidentti meillä kyllä on. Niinistö on näyttänyt osaavuutensa diplomaattisena maan isänä. Ministereiden kyvykkyyttä epäilen vahvasti, Stubb on pelkkä keulakuva, ei riitä hänen kyvykkyytensä. Hyvä, jos pääsemme eroon Päivi Räsäsen puoluejohtajuudesta, suutaan hän aukoo ja usein loikittaa kurnuttajia sieltä monta ja monta.
Kertokaa te omia näkemyksiänne. Eihän riidellä täällä?
Hanna
Torpparit, työväestö. Yhtä kaikki. Rikkaat (pääoma)vastaan köyhät.
Mannerheimistä olen samaa mieltä. Pelkkä maski. Onneksi kenraalikunnassa oli päteviä ihmisiä. He ja sotilaat synnytti mottitaisteluissa maailman laajuisen arvostuksen.
Nykyiset politiikot on lauma lampaita. EU on heidän jumala. Katainen pitäisi pistää valkunnan oikeuteen. Valitettavasti oikeuden tuomarit toimii rahavallan puolesta.
On outoa että saman maan ihmiset sotii toisiaan vastaan. Hyvin yleistä maailmalla. Mutta miksi ?
On äärinmäisen noloa moinen asia. Eli tosi huonoa hallintoa. Törkeän alaarvoista.
Tässä vielä vaikuttaa täysin tavoitellulta toimelta. Nyt elämme aikaa jolloin tuo saattaa toistua. Oikeusto haluaa turhat työmyyrät poistaa että voitot kasvaa.
Jos jatkuvasti köyhiltä otetaan kaikki säästötoimenpiteet ja rikkaat vaan rikastuu ja päättäjät eivät enää nytkään kanna huolta ja vastuuta kansalaisistaan. Koska heihin on tullut valtava rahan ahneus Tilanne on todella paljon huonommin kun 90 luvun lamanaikaan
Tuonne jonnekkin kirjoitinkin että ollaan nöyriä ja aika lepposiakin kun ollaan jo paljon kaikkea kestetty, eikä heiluta ja husota niinkuin monessa muussa maassa tehdään pienimmistäkin asioista. Vaan kun mitta täytyy se täyttyy sitten kunnolla ja kerralla. Itse ajattelen, että ennemmin Venäjä sieltä tulee esteittä
Kautta aikain on mittavat ihmis-siirrot olleet tappelun syy. Nyt tämä vyöry eurooppaan on paha merkit.