Taas tavallinen arki !

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Ihanaa mennä postilaatikolle hakemaan aamun lehti joulutauon jälkeen ! En elä yksinäistä joulua, vaan mieheni ja aikuisen poikamme kera. Kuitenkin joulun aikaan tulee sellainen yksinäinen ja orpo olo, muita lähiomaisia ei enää ole, kasvattisiskoni perhe on läheinen mutta asuvat kaukana. Työelämässä ollessa pyhät tuntui mukavilta kun sai hengähtää kiireen jälkeen, näin eläkkeellä ollessa sitä tunnetta ei ole. En tiedä, onko kenelläkään tällaisia tuntemuksia, mutta olen tyytyväinen kun alkaa jälleen arkinen tohina ! Voihan olla että tämä pimeyskin vaikuttaa, mutta aattoillan masentavien tuntemuksien jälkeen jo eilinen Tapaninpäivän ilta tuntui tosi mukavalta ! Nyt odotan päivän valkenemista että voi lähteä koiran kera ulos ! Liukkauskin hävisi vesisateen myötä !
Onneksi varasin paljon lukemista joulun pyhiksi, Laila Hirvisaaren Imatra-sarja tuli jokseenkin käytyä läpi !
Joka tapauksessa, Hyvää Uutta Vuotta !

Kommentit (10)

Vierailija

Kuulin äsken Etelä-Karjalan paikallisradiosta, että joku oli lähettänyt
sinne tekstarin: "hyvä, että joulu on ohi, rakastan tavallista arkea" :-)

katrinka
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Isävainaallani oli tapana joulupyhien jälkeen lausua: "Joulukin on lähellä, mutta paremmalla puolella!" Tänä aamuna ajattelin itse samoin. Minusta on mukava palata tavalliseen arkeen. On kyllä vielä "juttuja" mitkä ovat joululomalla, mutta kun ne alkavat, on vielä mukavanpaa.
Kirjasto aukeaa kymmenen minuutin päästä. Sinne lähden!

Vierailija

Tuntuu ihan hyvältä tämä arki aamu.Mihinkään ei ole kiire,mitään askareita ei tarvii tehdä,ei mennä edes kaupaan kun ruokaa on vielä.Siivottukin on juuri.Eli nautitaan tästä sadepäivästä!

Vierailija

Onhan se taas omalla tavallaan mukavaa, että pyhät ovat ohi, voi pian alkaa "hyvällä omallatunnolla" odottelemaan kevättä. Vaikkakin, se lumi-aika on varmasti tulossa vielä tänne läntiseen Suomeenkin, ja silloin varmaan tuntuu siltä, että kevät on vielä kaukana... :) Riippuen tietysti vähän siitäkin, kuinka paljon lunta loppujen lopuksi tulee tänä talvena.
Hyvää ja onnellista loppuvuoden aikaa kaikille! :)
Toivottelee Anneli

XBrinna
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Onnellinen katinka kun kirjasto aukeaa noin aikaisin. Meidän kirjaston ovet aukeaa vasta klo.11, sinne minäkin olen lähdössä. Samalla haen pois jouluisia ompeluksiani tuolta myymälästä, jos on jotain jäänyt myymättä.

On tosiaan joulu paremmalla puolen ja arki alkanut. Hyvä näin, uudenvuoden aattona emme ole vuosiin enää "juhlineet". Harvoin jaksan valvoa kahteentoista asti.

Jokatapauksessa Hyvää Uutta Vuotta kaikille palstalaisille sekä ET:n väelle.

Brinna

Vierailija

Terveisiä kirjaston koneelta! Poikkesin tänne matkallani uimahallilta, jossa kävin aamutuimaan ostamassa käyntilippuja alkavalle kuntoilu-vuodelle! Lapset muistivat vanhaa äitiään mukavalla lahjakortilla.
Minäkin olen onnellinen, kun alkaa arki. Enhän ole enää työelämässä, joten hyvä minun on sanoa. Joulu aiheutti minulle stressiä etukäteen, mutta juhla meni sitten iloisissa merkeissä, kun perhe oli taas kerran koolla. Tapaninpäivän myrskyissä meni tosin muutama TV-kanava, mutta vähät siitä. Katselimme DVD-elokuvia ja nautimme toistemme seurasta sekä jouluherkuista. Nyt aloitan arjen touhut iloisena ja innoissani, tämä on parasta aikaa. Eikä ole kaupungilla liukastakaan, se on yksi iso plussa.
Hyvää alkavaa vuotta kaikille myös minun puolestani, "naatitaan" kuten savolainen sanoo.

Vierailija

Monenlaisia on kokemuksia ja tuntemuksia joulusta. Itse yleensä tykkään joulusta,mutta mikä sen fiilingin joskus voi pitata. Läheiset ihmiset tulevat joulupöytään ruokailemaan naama mytrysen näköisenä joulun tuomasta tressistä. Mummon pitäisi jaksaa passata ja vielä lastenlastenkin perään katsoa. Ajattelin että ensi vuonna minun ei ole pakko pyytää ketään ruokailemaan vaan kahville pyydän. Muutenkin omassa perheessäni tapahtui masentavaa parisuhteessa mitä ennen ei joulun aikaan ole tapahtunut. Arki tuntuu mukavalta nyt, kohta imuroin joulun aikaiset sotkut ja iltapäivällä menen verenluovutukseen.

Hyvää loppuvuotta ja Parempaa Uutta Vuotta T. yks kottarainen

Vierailija

Lainaus:

Monenlaisia on kokemuksia ja tuntemuksia joulusta. Itse yleensä tykkään joulusta,mutta mikä sen fiilingin joskus voi pitata. Läheiset ihmiset tulevat joulupöytään ruokailemaan naama mytrysen näköisenä joulun tuomasta tressistä. Mummon pitäisi jaksaa passata ja vielä lastenlastenkin perään katsoa. Ajattelin että ensi vuonna minun ei ole pakko pyytää ketään ruokailemaan vaan kahville pyydän. Muutenkin omassa perheessäni tapahtui masentavaa parisuhteessa mitä ennen ei joulun aikaan ole tapahtunut. Arki tuntuu mukavalta nyt, kohta imuroin joulun aikaiset sotkut ja iltapäivällä menen verenluovutukseen.

Hyvää loppuvuotta ja Parempaa Uutta Vuotta T. yks kottarainen


Niin, minäkin olen haaveillut että kunpa joskus tulisi se joulu, jolloin minäkin saan istuutua valmiiseen pöytään.
Mutta: älä unta nää, Unelma...
Tunnelmallinenhan se joulu on kyökin puolellakin, oikein "hot".
Lepoa ja rauhaa muillekin joulumuoreille toivottaen:
nimim. "Kalkkuna"

Vierailija

Heippa,mummi62 kertoilee että eka kerran minäkin "pääsin" valmiiseen pöytään aattona.Tosin vein kaikenlaista mennessäni,poikani vaimonsa kanssa oli mulla kolme yötä.En heitä senkummemmin passannut.Aatonaattona olin heittänyt matot pihalle,poika ne tamppasi ja miniä imuroi,minä pyyhin lattioita eli yhdessä siivottiin.
Eilen sitten iski suru puseroon kun he lähtiväät ja olin jälleen yksin(eka joulu).Toisaalta nautin hiljaisuudesta.
Anneli tuolla aiemmin jo odottelee kevättä mikä onkin positiivista-niin minäkin.Hyvää loppu vuotta kaikille!

Vierailija

Minä luin otsikon "Taas TAIVAALLINEN arki! Ajattelin, että nyt hengenheimolaiset siellä tuulettavat. Vaikka otsikko oli "tavallinen arki", antoivat kommenti minulle rauhan. Niin olen vanha eläin, että joulu oli pakko tehdä entiseen malliin "vaikkei taho". No onnistuihan se vielä kerran, mutta ensi vuonna...! Ei se enää joululta tuntunut, mutta olipahan perhejuhlana mukava kumminkin. Lopulta huokasin, että rauha maassa, kun talo oli tyhjä ja paikat siivottu. Siinä sitten kului puoli pulloa punkkua ihanan hyvällä omallatunnolla ja tämä on ihan totta, arkea odotellessa. Taivaallista arkea!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat