Sivut

Kommentit (22)

Tuula Häärä

Rakas Myrna astiastoni on tupaantuliaslahja edesmenneeltä iso-isältäni v.1072-1973.Säilytän astiastoa kalliinna aarteenani, mutta tarjoilen viikottain myös vieraskahvit kupposista. Muistan aina iso-isääni kaivaessani kupit kaapista ja muistan myös kertoa kuppien historian. Tunnearvoa ei voi mitata rahassa.

Nainen 54 v.

Oli Myrnaa perintönä mutta lahjoitin pois. Ei ollut käyttöä eikä herättänyt hyviä muistoja. Olivat kovin kuluneetkin, kun olivat olleet arkikäytössä. Lapsena olisin tykännyt vielä koristeellisemmista kupeista - punaisista ruusuista ja vastaavista. Myrna oli sillloin liian hillitty enkä kiintynyt siihen koskaan, vaikka lapsuudenkodin kalustoa olivatkin.

Merja

Itselläni on Myrnan kahviastiasto, osa melko vanhoja, enkä aio luopua niistä. Saatu äidiltä sekä edesmenneeltä mummolta. Harvoinhan niitä käytetään mutta kyllä niihin joku tunneside liittyy. Varsinkin nyt kun Arabian tuotanto ollaan kokonaan lakkauttamassa Suomessa.

Iines2
Seuraa 
Liittynyt4.2.2015

Muistoja tulvii mieleen kun näkee Myrna-astioita. Kummitädilläni oli isoissa ja pienissä juhlissa ja juhlapyhinä aina Myrnaa pöydässä. Niistä tuli hyvin pyhäisä ja juhlava tunnelma, muistan vieläkin monet kauniit kattaukset ja kestit, joissa kummilassa kävin kotiväkeni kanssa.

Lapsuuskodissani ei ollut Myrnaa, oli jotain muuta mallistoa. Meillä oli arki- ja juhlakahvikupit erikseen. Omaan astiakaappiin on kerääntynyt paljon erilaisia mukeja, perinteiset kahvikupit (Arctica) käytössä vain aniharvoin.

Seija Vilander

Saimme häälahjaksi v. 70 Myrna-kahvikupit. Ensimmäisenä arkipäivänä kävin vaihtamassa  ne johonkin sinikuvioiseen sarjaan. En siis voinut sietää po.astioita, kun niitä oli ollut lapsuuskodissani. Nyt kyllä on jo monasti kaduttanut...

Ania1
Seuraa 
Liittynyt16.6.2014

Minulla on Myrna kahviastiasto vieraskäytössä ollut jo pitkään.(Kaikki ei nykyisin käytä kuppeja joten mukit heillä kun vierailevat.)Itse ostettu ja tykkään niistä vieläkin mutta lisää en aio ostaa en myöskään luopua niistä aio.Lapsuuskodissani ei Myrnaa ollut,  joku toinen kullattureunainen punaruusuinen kalusto vieras/pyhäkäyttöön oli, nimeä en tiedä.

Häälahjaksi olen saanut (v.70)Bellis kahviastiaston ja sen sinivalkoisen englantilaisen josta tykkäsin paljon,molemmista on kermanekat jäljellä.

Keräilijä

Anopilla on Myrna-astiasto, joten se on kyllä tuttu. Itselleni en sitä kuitenkaan ole valinnut, vaikka vanhan posliinin ja lasin keräilijä olenkin. Pidän erityisesti jugend-ajan astioista. Lautasia, kuppeja, kippoja ja kappoja on ollut niin paljon, että niillä on selvitty rippijuhlat ja isot lakkiaiset useampaan kertaan.  Astiat ovat säännöllisessä käytössä, mökilläkin on suomenkukkaa, pomonaa ja kissakannuja.  Jatkossa toivon saavani jaettua aarteet edelleen lapsille. Vanhin on jo selkeästi kiinnostunut vanhasta tavarasta ja designista :)

Nainen 39

Minulla on mummon Myrnat varastoitu turvallisesti odottamaan sitä aikaa, että saan kartanon tai edes erillisen keittiön. Tai lapset vähän kasvavat.  Lisää astiastoa tullee aikanaan omilta vanhemmilta ja appivanhemmilta. Eikä ole aikeita luopua niistä. Jos lapset haluavat, niin he voivat kotoa lähtiessään ottaa modernimpia kuppeja, mutta myrnat ovat minun!

26 v myrnaan ihastunut

Haluaisin myrna setin itselleni niin kovasti, se on ollut oma suosikkini aina. Mummolasta jäljelle jäi ikävä kyllä käyttökelvottomat kupit ja asetit kun sukulaiset eivät oikein välittäneen miten tiskasivat ne käytön jälkeen aikoinaan. Sokerikko on ainoa käyttökelpoinen osa setistä... Mutta noita arabian hintoja en ymmärrä, ei ne niin laatua ole että tuollaisilla hinnoilla kuppeja ostelisin, varsinkaan vanhoja ja käytettyjä! Jotain rotia nyt. 

Toimittajanmielipideeioletotuus

Kyllä alle kolmikymppisetkin Myrnan tietää. Jotkut eivät tiedä, mutta varmasti monet tietävät, kuten itsekin.  Samalla lailla varmasti viiskymppisissäkin on niitä, jotka eivät tiedä Myrnasta.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Minun äitini aikoinaan aloitti keräämään Myrna sarjaa tyttärelleni joka ei vielä siinä iässä oikein Myrnaa  arvostanut. Arvostus nousi kuitenkin iän myötä ja olemmekin keränneet hänelle kahdentoista hengen astiaston.

Kyllä minua perkelöitti kun hän silloin alussa siivosi kaappejaan ja heitti ROSKIIN Myrnan kahvipannun ajatellen ettei nykypäivänä enää pannukahvia keitetä....huoh.

Kukkahattu

Minulla on kotoani saatu kukaton Myrna kahviastiasto varmaankin 40-luvulta. Äitini käytti sitä päivittäin. Kuppeja on kuusi. Koriste on kullan värinen sahalaitainen. On puhuttu "talonpojan Myrnasta". Olisi mielenkiintoista tietää tästä enemmän.

Heluna

Vanhemmillani Myrna kuppeja käytettiin vain juhlapäivinä kun tuli vieraita. Perinnönjaossa eivät kelvanneet kenellekkään joten ne jäivät minulle . Halusin pitäää muistona äidistäni. En ole koskaan pitänyt niistä päinvastoin ja aikana niitä säilytettyäni myin kirpputorilla.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat