varamummo hakusessa Helsinkiin

Vierailija

Hei, olen 29 vuotias eläinlääkäri opiskelija ja minulla on pieni tyttö Inga kohta 9 kk. Mieheni asuu Pietarsaaressa pohjanmaalla ja meidän kevään lastenhoito on minun vastuulla Helsingissä. Minun sekä mieheni vanhemmat asuvat Helsingistä vähintään 400km:n päässä ja Ingalla ja minulla ei juuri muita tuttavia/ystäviä ole auttamassa arkipäivässämme kuin Ingan kummitäti joka myös opiskelee ja käy töissä. Etsisinkin meidän elämäämme mukavaa ja pirteää mummoa tai ei mummoa, mutta naisihmistä, joka voisi auttaa meitä pientä korvausta vastaan iltaisin ja viikonloppuisin. Opiskeluihini kun liittyy luentojen lisäksi päivystysvuoroja sekä pieneläin- että hevossairaalalla ja lisäksi teen töitä Eläinsairaala Aistissa ja Vantaan kaupungille noin 1-2 vuoroa viikossa.
Asumme Ingan kanssa Oulunkylän Patolassa. Lastenhoitotarve alkaisi helmikuun 20 päivästä, silloin Inga tulee isänsä luota pohjanmaalta takaisin Helsinkiin kun ovat ensin viettäneet isäkuukautta siellä :)

Palkka tosiaan ei olisi mikään valtava, mutta kuitenkin rahallisesti jotain ja lisäksi sovittavissa jonkun verran hierontaa (entinen ammatti minulla fysioterapeutti) ja kaikenlaista vastavuoroista apua myös saa sekä ystävyyttä :)

Löytyisikö tämän sivuston kautta meille kaveria? Jos alkoi kiinnostamaan niin ota rohkeasti yhteyttä joko spostilla hanna.porthan@helsinki.fi tai soita 044-3208953

Kommentit (1)

Vierailija

hei! otappa yhteyttä MLL niin voit vaikka löytää varamummon ja lastenhoitoapua kuitenkin

t.varamummo- lastenhoitaja Oulun kupeelta

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat