Kirjoituksesi perusteella et ole ollut Tel Avivissa vaan Bnei Brakin kaupungissa Tel Avivin vierellä, joka tosiaankin on köyhä, likainenkin ja täynnä uskovaisia. Tel Avivia ei kyllä tekstistäsi tunnista!!
Oon eri mieltä tuosta, että työmatkoilla muka näkee enemmän kuin lomilla. Jouduin työssä ollessa reissaamaan paljon Euroopassa. Aikataulujen takia ei paljo luppoaikaa jäänyt kierrellä nähtävyyksiä. Enimmäkseen se oli niin, että lentokoneella kohdemaahan, matkalaukun heitto hotelliin ja sitten kiiruusti tapaamisiin. Illalla söin hotellissa tai jossain lähiravintolassa. Aamusta taas asiakastapaamisia koko päivä ja lento takasin Suomeen mahdollisimman pian. Työmatka on aina työmatka. Ei siinä paljo ehdi maan kulttuuriin tutustua.
Muutoin olen samaa mieltä, että Pariisi on kaunis ja ihastuttava kaupunki. Olen siellä käynyt loma- ja työmatkoilla.

Sulla on varmaan erilainen työ kuin Härkösellä. Ei hän ole ainoa kirjailija, joka kertoo, että ulkomailla ne "isännät" kuljettaa kirjailijaa paikasta toiseen aamusta iltaan. Se itse työ on sitä uuden kirjan promoamista, joka on käännetty ko. maan kielelle. Myöhään illallakin on vielä kaikenlaisia tilaisuuksia.
Kuinka uskottava on Härkösen kertoma, että on käynyt Pariisissa ainakin 50 kertaa? Nyt hän on tietääkseni 54 vuotias. Tokko lapsena sinne matkusti, joten vähennetään iästä 30 vuotta. Noin 24-vuotiaasta lähtien on siis lennellyt Pariisiin 50 kertaa? Tekee KAKSI KERTAA VUODESSA. Oikeastiko? Missä välissä on jäänyt aikaa kirjojen kirjoittamiseen?

Kannattaisi katsoa edes osoite. Muutoin minua ei kiinnosta missä joku julkkis pörrää