Isän jättämä perintö testamentilla.

Pettyneet perilliset, silti perintöveron maksaneet.

Hei! Isämme (minun ja veljeni) kuoli 26.6.2013. Hän oli uusissa naimisissa (äitimme kuoltua).

Isämme omisti yksin kt-kolmion jossa asuivat, ja kesämökin. Perunkirjoituksessa tuli esiin yllättäen testamentti. Leski saa käyttää ja hallita kesämökkiä kuolemaansa asti. Irtain mökillä kuuluu meille. Olemme joutuneet kuitenkin maksamaan perintöveron, vaikka emme ole saaneet mitään. Emme edes saa käydä mökillä. Emme ole lesken kanssa puheväleissä. Hän painosti isämme kirjoittamaan testamentin. 2 viimeistä vuotta isä oli hoitolaitoksessa.Leski tyhjensi aina kuun lopulla isän tilin omaksi hyödykseen, ennen uutta eläkettä,tiliote todisteena.Mistä tiedämme että leski on maksanut vakuutusmaksut,verot ym. mökistä. Mistä tiedämme onko mökki enää verotuksessa käytetyn arvon mukainen.Arvon määritteli lesken hommaama kiinteistövälittäjä, emme tienneet asiasta mitään. Mistään asioista meitä ei informoitu. Tiedämme että meidän olisi pitänyt moittia testamenttia tai muuta sellasta, mutta olimme niin järkyttyneitä, ettemme osanneet tehdä mitään, kukaan ei neuvonut. Onko tähän siis tyytyminen vai onko jotain tehtävissä, muutakun odottaa"haukan siunausta". Sitä ilmoitusta odotamme. Leski on 87v. isä kuollessaan 83v.

Kiitos vastauksesta ja neuvosta, jota odottelemme.

Kiitos jos löytyy vastaus tai neuvo meille.

Kommentit (8)

Vierailija

Tällaiset yllätykset ovat todella ikäviä. Minulla ei ole täysin samanlaista perintöjuttua mutta kokemusta läheltä liippaavasta  kymmenen vuoden ajalta ja olen joutunut asianajajan palkkaamaan saadakseni oikeutta. Onneksi asianajajan palkkio menee  aikanaan perikunnan varoista.

Valitettavasti et voi veljesi kanssa tehdä tällä hetkellä  muuta kuin odottaa "lesken noutajaa". Käsittääkseni olette kuitenkin saaneet jonkinlaista veronalennusta perintöveroon koska leskellä on hallintaoikeus mökkiin. Hallintaoikeutta ei onneksi voi testamentata eli olette  perijät hänen kuolemansa jälkeen.

Olet huolissasi verojen ja vakuutusten suhteen. Jos kyseessä kiinteistövero niin ole huoleti. Verottaja perii sen leskeltä vaikka ulosoton kautta. Vakuutus lienee vapaaehtoinen, siihen teidän on vaikea puuttua.

Itselläni on sama huoli, että talo, jossa olen perijänä ja josta olen perintöverot maksanut mutta jossa en asu, ei ole sitten joskus hamassa tulevaisuudessa arvoltaan perukirjassa olleen arvon mukainen.

Näin se vaan menee. Suomessa.

Vierailija

Perityissä vanhoissa mökeissä ja omakotitaloissa on se ongelma, että niitä pitää kunnostaa koko ajan, jotta säilyttävät sen arvon, mikä niillä on perunkirjan tekohetkellä. Epäilen suuresti, josko 87 vuotias leski kunnostaa tai ylläpitää mökkiä millään lailla. Sitten kun varsinaiset perijät saavat mökin haltuunsa niin rempan tarvetta on siellä sun täällä. Jos haluaa pitää mökin, remonttikustannukset voivat olla suuret. Toisaalta jos myy mökin sitä kunnostamatta, joutuu ehkä hyväksymään myyntitappion verotuksen suhteen.

Petetty perillinen edelleen..

Jatkoa..Isän jättämä perintö juttuun.

Olen tänään ottanut yhteyttä vakuutuslaitokseen kysyäkseni onko ko. kiinteitön vakuutukset ajantasalla ja maksettu. Odotan vastausta huomiseksi.

Siinähän se vitsi onkin, millä lailla enää 87 vuotias sydänsairas vanhus pitää hallinnoimastaan mökistä huolta. Mutta ei hätää.. onhan hänellä 4 tytärtä, jotka ovat osittain tämän kaiken takana. Olemme ehdottaneet, että ostaisivat äitinsä hallinnoiman mökin, sillä hinnalla, minkä saivat kiinteistövälittäjän arvioinnissa. Kaikki viisi, tyttäret puolisoineen ja lapsineen kuitenkin sitä käyttävät. Meitä varten siellä on tiellä puomi, joka on lukossa. Joka tapauksesa, kun kellot soi..laitamme mökin myyntiin ja myymme sen heti vaikka venäläisille. PS. Kaiken huippu tässä juonittelussa on se, että tällä leskellä on oma mökki viereisellä tontilla, ja silti hän haluaa diktaattorin lailla hallita koko rantaa!!

Mitäs nyt olette mieltä, onko järkevää touhua, vai pelkkää pirullista kiusantekoa!!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Hei! Isämme (minun ja veljeni) kuoli 26.6.2013. Hän oli uusissa naimisissa (äitimme kuoltua).

Isämme omisti yksin kt-kolmion jossa asuivat, ja kesämökin. Perunkirjoituksessa tuli esiin yllättäen testamentti. Leski saa käyttää ja hallita kesämökkiä kuolemaansa asti. Irtain mökillä kuuluu meille. Olemme joutuneet kuitenkin maksamaan perintöveron, vaikka emme ole saaneet mitään. Emme edes saa käydä mökillä. Emme ole lesken kanssa puheväleissä. Hän painosti isämme kirjoittamaan testamentin. 2 viimeistä vuotta isä oli hoitolaitoksessa.Leski tyhjensi aina kuun lopulla isän tilin omaksi hyödykseen, ennen uutta eläkettä,tiliote todisteena.Mistä tiedämme että leski on maksanut vakuutusmaksut,verot ym. mökistä. Mistä tiedämme onko mökki enää verotuksessa käytetyn arvon mukainen.Arvon määritteli lesken hommaama kiinteistövälittäjä, emme tienneet asiasta mitään. Mistään asioista meitä ei informoitu. Tiedämme että meidän olisi pitänyt moittia testamenttia tai muuta sellasta, mutta olimme niin järkyttyneitä, ettemme osanneet tehdä mitään, kukaan ei neuvonut. Onko tähän siis tyytyminen vai onko jotain tehtävissä, muutakun odottaa"haukan siunausta". Sitä ilmoitusta odotamme. Leski on 87v. isä kuollessaan 83v.

Kiitos vastauksesta ja neuvosta, jota odottelemme.

Kiitos jos löytyy vastaus tai neuvo meille.

Jonkin verran perintöasioihin pakosta perehtyneenä ihmettelen tätä "irtain mökillä kuuluu meille" - lausetta. Mikä tai mitä on irtain? Onko testamentissa eritelty peritty irtain? Jos tarkoitetaan kalustusta siis esim. tuoleja, pöytiä jne, oletko ottanut valokuvia kyseisestä irtaimesta isäsi kuoleman aikaan? Miten muuten voit todistaa puuttavan irtaimen? Ja noin yleensäkin, mökkikalustuksella tuskin lienee suurtakaan rahallista arvoa jos kyseessä ei ole loistolukaali.

Ihmettelen myös kiinnostustasi mökin vakuutuuksiin. Minkä vuoksi? Jos leski ei ole ottanut vapaaehtoista vakuutusta niin mitä aiot tehdä? Ottaa vakuutuksen ja alkaa maksaa sitä vaikka et tällä hetkellä pääse käymään mökillä ja tarkastamaan sen kuntoa!?

Ainoa neuvoni sinulle on, että odotat lesken poismenoa. Turha stressata itseään tällä hetkellä jos asialle ei voi mitään.

mummi ja lapsenlapset

Olipas katkeraa ja pahansuopaa tekstiä,tuo ahneus on paha tauti,onneksi lesken etu menee lasten edun edelle ja testamentti on sitova asiakirja,jossa isänne tahto toteutuu:)irtain ei kuulu teille vaan mökkiin,jos nyt mökkikaluilla on edes taloudellista arvoa?vakuutukset ja muu ei kuulu teille ja vakuutusyhtiö tekee virheen jos antaa tietoja teille! kannattaa tutustua perintökaareen ja testamentin sitovuuteen,sillä lisää yllätyksiä lienee luvassa,mökin pito on kallista huolto+remontit ja arvo tuskin nousee vanhalla kesämökillä,leski voi avioitua uudelleen ja hänen uusi puolisonsa ja puolison mahdolliset lapset asuttavat myös ihan laillisesti mökkiä,testamentin moittiminen ei kumoa perintökaarta eikä testamenttia,tämäkin tiedoksi saatettakoon,neuvoksi voi antaa odottakaa rauhassa lesken poismenoa ja sopu on kateutta parempi kaveri:)

ei suurilla perinnöillä

[quote=Pettyneet perilliset, silti perintöveron maksaneet.]Hei! Isämme (minun ja veljeni) kuoli 26.6.2013. Hän oli uusissa naimisissa (äitimme kuoltua).
Isämme omisti yksin kt-kolmion jossa asuivat, ja kesämökin. Perunkirjoituksessa tuli esiin yllättäen testamentti. Leski saa käyttää ja hallita kesämökkiä kuolemaansa asti. Irtain mökillä kuuluu meille. Olemme joutuneet kuitenkin maksamaan perintöveron, vaikka emme ole saaneet mitään. Emme edes saa käydä mökillä. Emme ole lesken kanssa puheväleissä. Hän painosti isämme kirjoittamaan testamentin. 2 viimeistä vuotta isä oli hoitolaitoksessa.Leski tyhjensi aina kuun lopulla isän tilin omaksi hyödykseen, ennen uutta eläkettä,tiliote todisteena.Mistä tiedämme että leski on maksanut vakuutusmaksut,verot ym. mökistä. Mistä tiedämme onko mökki enää verotuksessa käytetyn arvon mukainen.Arvon määritteli lesken hommaama kiinteistövälittäjä, emme tienneet asiasta mitään. Mistään asioista meitä ei informoitu. Tiedämme että meidän olisi pitänyt moittia testamenttia tai muuta sellasta, mutta olimme niin järkyttyneitä, ettemme osanneet tehdä mitään, kukaan ei neuvonut. Onko tähän siis tyytyminen vai onko jotain tehtävissä, muutakun odottaa"haukan siunausta". Sitä ilmoitusta odotamme. Leski on 87v. isä kuollessaan 83v.
Kiitos vastauksesta ja neuvosta, jota odottelemme.
 
 
Hyvin tutulta kertomuksesi kuullostaa. Olen itse kokenut saman, että isäni leskenä otti uuden vaimon.  Vaimon, jolla oli kokemusta miesten tyhjäämisestä, mutta tuota en tuolloin tiennyt. Tilanne oli se, että perin suoraan äidin osuuden kiinteistöstä ja irtaimesta, mutta isä sai  hallintaoikeuden äidin osuuteen. Isä mennä tupsahti kiireesti uusiin naimisiin, minulta salaa. Sitten alkoi hävityksen kauhistus. Isä myi uuden vaimonsa kanssa karjan, metsän, maatalouskoneet, traktorin ym.  joista lain mukaan olisi kuulunut minulle puolet. Jos tarkalle mennään, hän ei olisi saanut myydä ilman lupaani mitään. Kaiken huippu oli se, että vahingossa sain käsiini äidin tiliotteen ja huomasin sinne tulleen huomattavan summan, joka oli nostettu käteiseksi samana päivänä. Kysyttyäni pankista väitettiin sen olevan virhelyönti. Kuitenkin sain selville, että kyseessä oli äidin henkivakuutusraha, jonka edunsaajana olin minä. Kotitaloni kunto huononi huononemistaan, isä ei pitänyt siitä huolta vaikka hallintaoikeustestamentti sitä velvoittikin. Naisen taktiikka oli estää isän ja minun puhekontakti tai muu kanssa käyminen. Uudella vaimolla oli lapsia, joka sulhasensa kanssa muutti vuokralle kotitalooni, isän ja vaimonsa muutettua eri paikkakunnalle. Ihan eri asioiden takia kunnassa käydessäni, eräs virkailija näytti vuokrasopimuksen, jonka isä oli vaimonsa kanssa naisen tyttärelle tehnyt. Perikuntaa, saatika minua ei mainittu missään. Silloin sisuunnuin ja aloin selvittämään asiaa. Kysyin kaikki vakuutusyhtiöt, onko kiinteistössä vakuutusta. Ei ollut, tein sen itse ja maksoin sen myös. Tilanne ajautui tilanteeseen, jossa isä yritti myydä kotitaloani, mutta eihän sitä kukaan häneltä ostanut kun minulla oli toinen puoli. He palkkasivat huippu juristin, joka yritti laittaa kiinteistön julkiseen myyntiin, mutta en suostunut, lopulta tein oman tarjoukseni isän osuudesta. Sain ostetuksi hänen osuutensa, mutta taaskin raha piti maksaa käteisenä. Joskin isä itse ei tullut edes kaupantekotilaisuuteen vaan asianajaja hoiti koko homman. Isä kuoli ja tuli hänen perunkirjoituksen aika. Mitään omaisuutta ei löytynyt, ei pankkitiliä, autoa, vain vaatteet mitä oli kuolinhetkellä yllä. Äidin ja isän välisessä testamentissa oli maininta, että kaikki omaisuus oli kummankin kuoltua annettava minulle. Kuitenkin uusi vaimo oli teetättänyt isällä testamentin itselleen. Olin varautunut asiaan, moitin testamentin ja vaadin lakiosani. Kun mitään omaisuutta ei perunkirjassa löytynyt, en hyväksynyt perunkirjoitusta vaan vaadin uuden. Siinä välissä minulle ilmestyi veli-puolikin. Aloitimme tutkimuksemme. Jossain kaiken sen käteiseksi nostetun rahan täytyy olla, josta kuuluu meille lakiosa. Naiselta löytyi ylimääräinen tili, mutta edelleenkään ei löytynyt isämme puolelta mitään. Kunnes kerran kävin naapuripaikkakunnan pankissa, jossa virkailija kysyi minulta tallelokerosta. Kävi ilmi, että nainen oli käynyt tallelokerolla samana päivänä jolloin isä oli kuollut. Pelkkä käyminen ei ollut riittänyt, vaan oli myös irtisanonut sen. Pankissahan ei vielä tiedetty, että isä oli kuollut. Kun sain tämän selville, kävelin tietojeni kanssa poliisilaitokselle ja tein tutkimuspyynnön asiasta. Mukana oli kaikki tiedot myydyistä omaisuudesta, äidin henkivakuutusrahoista ja muusta. Lisäksi kävi ilmi, että nainen oli luovuttanut pojalleen tasingon alaisen kiinteistön, niin jäimme saamatta meille kuuluvan tasingonkin. Lisäksi vähän ennen isän kuolemaa oli nainen muuttanut itsensä edunsaajaksi, isämme huoltajavakuutukseen, joka olisi kuulunut meille lapsille, kuten se alun perin olikin. Myöskin isän eläkkeet nostettiin käteiseksi. Ja hänellä ei ollut mikään pieni eläke. Kävin verottajan luona tutkimassa veroilmoitukset samojen papereiden kanssa jotka oli mukana poliisilaitoksella.  Traktorin sekä auton myynnistä ei löytynyt kuitteja, eikä luovutustodistuksia vaan ne olivat trafissa perikunnan nimellä. Kyseisiä ajoneuvoja vaan ei löytynyt mistään. Jostain sitten kolmanteen perunkirjoitukseen löytyi jälkeenpäin tuherretut luovutustodistukset, joissa ei ollut edes todistajia, myöskään kuitteja kaupasta ei löytynyt. Mitä tästä opimme. Käteistä rahaa on vaikea jäljittää. Ja tyhjältä ihmiseltä on turha vaatia korvauksia. Kaikki meni, eikä piisannutkaan.

Hallintaoikeuden haltija vastaa omaisuuden veroseuraamuksista ( kiinteistövero, tulovero), Käytöstä aiheutuneet kustannukset. Muistaakseni myös korjauskulut kuuluvat hallintaoikeustestamentin haltijan vastuulle. Koska omaisuuden arvo on säilytettävä. Katsohan lindblad.fi/hallintaoikeus/ siellä on sinulle tärkeää tietoa selkokielellä.

Suosittelen myös tekemään itse vakuutuksen kiinteistöön. Sekä tilaamaan kiinteistölle nuohoojan, sillä palovakuutus harvoin korvaa, jos vuosinuohousta ei ole toimitettu. Samalla voisitte teettää nuohoojalla hormien tarkastuksen.  

Olet perillisenä oikeutettu saamaan tiedon, esim. pankkitilistä. koska hallintaoikeustestamentti antaa haltijan luvan käyttää vain omaisuuden tuoton eli koron.

Kannattaa myöskin pitää huolen siitä, että haltija hoitaa kiinteistöä niin, että sen arvo ei laske.

Oletteko tehneet osituksen?
 

pitäkää puolenne

mummi ja lapsenlapset kirjoitti:
Olipas katkeraa ja pahansuopaa tekstiä,tuo ahneus on paha tauti,onneksi lesken etu menee lasten edun edelle ja testamentti on sitova asiakirja,jossa isänne tahto toteutuu:)irtain ei kuulu teille vaan mökkiin,jos nyt mökkikaluilla on edes taloudellista arvoa?vakuutukset ja muu ei kuulu teille ja vakuutusyhtiö tekee virheen jos antaa tietoja teille! kannattaa tutustua perintökaareen ja testamentin sitovuuteen,sillä lisää yllätyksiä lienee luvassa,mökin pito on kallista huolto+remontit ja arvo tuskin nousee vanhalla kesämökillä,leski voi avioitua uudelleen ja hänen uusi puolisonsa ja puolison mahdolliset lapset asuttavat myös ihan laillisesti mökkiä,testamentin moittiminen ei kumoa perintökaarta eikä testamenttia,tämäkin tiedoksi saatettakoon,neuvoksi voi antaa odottakaa rauhassa lesken poismenoa ja sopu on kateutta parempi kaveri:)

Totta kai vakuutusasiat kuuluu perillisille ja vakuutusyhtiö antaa siitä tietoja, kun esittää perunkirjan/testamentin. Samoin mahdollisesta pankkitilistä saatte tiedon esittämällä ko paperit. Jos teitä on monta, kannattaa tehdä valtakirjat toisilta, ja yksi hoitaa tälläiset asiat.  Ilmeisesti aloittajalla on jakamaton kuolinpesä ja leskellä vain hallintaoikeus mökkiin. Leski on velvollinen korjaamaan ja huolehtimaan kiinteistöstä, niin ettei sen arvo laske. Leski ei pysty testamenttaamaan eteenpäin hallintaoikeuden alaista omaisuutta, sillä omistusoikeus on perillisillä. Miten hän voi testamentata sellaista mitä hänellä ei ole? Lainhuuto kesämökkiin on perillisillä. Toivottavasti he ovat saantonsa  huudattaneet. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat