Omaishoito rakkautta vai velvollisuus aviopuolisoille?

omaishoitajaX

Olen omaishoitaja. Väsynyt sellainen. Olen ollut omaishoitajana mieheni vanhemmille (heidänkin hoitajakseen jouduin olosuhteiden pakosta, en omasta tahdostani.) ja nyt muutaman vuoden miehelleni. Mieheni luonne on muuttunut ajan myötä. En väitä etteikö oma luonteeni olisi muuttunut väsymyksen ja tympääntymisen myötä. Avioliitto ei ole enään avioliitto vaan se on muuttunut hoito- ja huoltosuhteeksi. Mitään kiintymyksen ja rakkauden tunteita toisiamme kohtaan ei enään ole. On vain sama katto pään päällä.
Yli vuoden taistelin omaishoidon vapaiden saamiseksi. Olen peräti kaksi kertaa saanut viettää pitkän viikonlopun yksikseni. Oli ihanaa kun sai nukkua kunnon pitkän yön ja viettää omaa aikaa. Mutta nyt hän kieltäytyi menemästä enään pienkotiin vapaitteni ajaksi. Häntä ei voida pakottaa. Eli se siitä taistelusta ja niistä vapaista, joita on pitämättä vielä parikymmentä päivää tältä vuodelta.
Tunnen itseni henkisesti väsyneeksi, koska puoliso on pilannut kaikki suhteet ystäviini, eikä ole kenelle jutella. Nauraminen on talossamme hänen taholtaan kielletty, samoin se, että en pääse yksin edes kauppaan. Mistään konserteista ja teatterireisuista puhumattakaan.
Oikeastaan olen ajatellut avioeroa. Se olisi paras ratkaisu ongelmaani. Olen ehdottanut asiaa puolisolleni, mutta hän ei suostu eroon. Mielessä on käynyt, että entäpä jos lähden vain. Jätän kaikki sikseen. Mikä velvollisuus minulla on hoitaa ja paapoa? Onko minun velvollisuus antaa toisen elää ja hallita elämääni? Eikö minulla omaishoitajana ole muuta elämää kuin velvollisuuksia ja katsoa hoidettavan etua sekä hyvinvointia? Eikö minulla oikeasti saa olla omaa elämää eikä yksityisyyttä? Vanhuspalveluissa kukaan ei näytä ymmärtävän, ettei ole mitään meitä, vaan kaksi erillistä ihmistä, joilla on eri tarpeet ja eri maailmankatsomus. Ei myöskään ymmärretä, että omaishoitaja ei välttämättä halua elää symbioosissa hoidettavan kanssa.
Mitä tehdä kun omaishoitaja väsyy ja tympääntyy tilanteeseen? Mitä tehdä kun omaishoitaja haluaisi elää omaakin elämäänsä? Miten muut omaishoitajat kokevat, onko avioliitto muuttunut omaishoidon myötä?

Kommentit (15)

Vierailija

Voi, kunpa voisin keskustella kanssasi asiasta livenä. Ymmärrän sinua ja minulle on tulossa luultavasti sama tilanne, jos en itse sairastu sitä ennen tai kupsahda.

Sitä luulee aikansa, että kyllähän minä pärjään kun vain teen kaiken niin kuin kuuluu, vaikka sitä rakkautta ei olisikaan. Nyt pelkään, että en jaksa.

Vierailija

Olin omaishoitajana reilut viisi vuotta, ensin alkuun oli kaksi hoidettavaa, lopuksi jäi vain yksi, mieheni.  Olin odottanut eläkeellä oloaikaa ja miten sitten voisi tehdä sitä ja tätä. Alussa en voinut pitää vapaita, toinen hoidettavista ei suostunut muitten hoitoon. Mieheni kanssa teimme päiväretkiä , kävimme konserteissa, teatterissa ja ystävien luona. Nämä pienet matkat antoivat minullekin virkistystä. Pääsin kuitenkin kuntoilemaan , kun ensin tappelin miehelleni kuntoutuksen. Hän lähti mielellään toisten samanlaisten joukkoon, kaksi kertaa viikossa tunti ja loppuvaiheessa invataksi hoiti kuljetukset.

Hoidettavat potilaat ovat erilaisia, mutta aviopuolisoa hoidettaessa on enemmän sääntö se, että hoitosuhde on päällimmäinen, vaikka rakkaus on pohjalla koko tilanteessa, niin itse ainakin olen kokenut. Vaikka ei ole enää sanoja ja eleetkin heikkoja, silti sain kokea rakkautta  loppuun asti.

Toimiiko asuinpaikassanne kotipalvelu, sieltä saa apua  ja itse ainakin olin erittäin iloinen siitä, että iloinen kotipalvelun nainen tuli auttamaan käytännön työssä ja sai monta kertaa hymyn myös potilaan kasvoille.

Vierailija

Ajattelen näin, kokemuksestakin käsin, että kun ollaan avioliitossa toisen elämäntavat ovatkin sitä luokkaa, että sen tietää mitä siitä pitkän päälle seuraa, edes lempeä ohjaus ei riitä niitä korjaamaan, vaan nauttii run sain mitoin kaikista paheista taivaan ja maan välillä.

Kun vielä luonteensa oli "aidan yli hyppivä "ja  kielteinen kuin erittäin vaativa minun suhteeni!

Ja kun toinen osapuoli noudattaa terveitä elämäntapoja, liikkuu, urheilee pitää itsestään huolta, koska katsoo, että se on jokaisen ihmisen velvollisuus, kuin myös, että siitä saa hyvän olon, terveyden  ja iloisen mielen.

Aikani kärsittyäni, en vain enää kestänyt, vaan hain eron.

Nyt vuosikymmenen myöhemmin huomaan, kuinka teinkin oikean päätöksen. Olisin nyt ahdistunut elämän elämättä jättänyt omaishoitaja.

Olen niin väsynyt

Voi kuinka hyvin ymmärrän ketjun aloittajaa vaikka en olekaan ollut puolison omaishoitaja koska olen sinkku. Omaishoitajuudesta minulla on silti kokemusta yllin kyllin.  Ensin olin noin viisi vuotta isäni omaishoitaja, äitini ei kyenneyt tähän hommaan koska oli liian huonokuntoinen. Isän kuoltua, siirryin äidin omaishoitajaksi, kesti kolme vuotta.  Jälkeenpäin ajatellen, olivat todella rankkoja vuosia. Minulla on monia, naimisissa olevia sisaruksia. Kukaan muu ei ollut kiinnostunut vanhempiemme hoitamisesta. Olivat sitä mieltä, että naimaton hoitakoon, eihän sillä ole muutakaan tekemistä...!  Äidin kuoleman jälkeen, ajattelin, että vihdoin viimein voin alkaa elämään omaa elämääni. Vielä mitä. Yksi sisaruksistani, se ainoa naimaton lisäkseni, on sairastunut skitsofreniaan eikä tietenkään myönnä olevansa mieleltään sairas. Ei suostu menemään hoitoon. Hänen mielestään kaikki lääkärit ovat saatanoita, piruja. Välillä tuntuu, että en enää jaksa. En jaksa enää huolehtia lähisukulaisistani vaikka olenkin surullinen sisarukseni puolesta.

Vierailija

Ketjun aloittajalle sanon, että ota ero, kun tilanne on mennyt tuollaiseksi! Ei siihen eroon tänä päivänä tarvitse olla toisen suostumusta. Mielestäni ei ole mitään mieltä jatkaa "suhdetta", kun suhteesta ei ole jäänyt jäljelle kuin hoito/hoivasuhde hankalan hoidettavan kanssa. Joskus, jossakin vaiheessa, on ajateltava itseäänkin ja omia vuosia, joista voisi nauttiakin vielä. Pelkästä velvollisuudesta ei kenenkään tarvitse olla toisen orjana ja eikä pidä ajatella sitä, mitä muut ajattelee. Antaa heidän ajatella, mitä tykkäävät, ota oma elämäsi omiin käsiisi, sanon minä.

Vierailija

Ei voi velvoittaa ketään hoitamaa omien voimien ja terveyden menetyksen äärirajoilla.

Me elämme täällä vain kerran, hirveätä olisi jossain vaiheessa elämää katua, että se elämä jäikin tähtensä elämättä!  Totisesti olen elänyt sieltä ahdistuksesta ja alistamisesta päästyäni. Oli kuin taivas kaikkine ylellisine antimineen olisi laskeutunut elämääni. Säälin häntä joka jäi sinne yksin elämään himojensa vangiksi. Jokainen on vastuussa vain omasta elämästään.

Miten voisikaan kantaa vastuuta kenekään toisen elämästä. Olen ieman kokenut sitä vastuutakin ja hoitanut äitiäni aikoinaan kymmenen vuotta ennekuin kuoli. Olin itse vielä nuori ja hyvissä voimissa, ja muistan vain hyvällä tuota aikaa, kuinka äidin kanssa saimme uudestaan lähentyä,  muistella ja jakaa vanhoja asioita.

aloittaja

Ihanaa kun huomaa, että on muitakin samassa tilanteessa.

Pienellä paikkakunnalla kaikki on vaikeaa. Heti kun teet niin tai näin aina löytyy selan takana moittijoita. Usein sellaisia, jotka eivät todellisista asioista tiedä mitään. Tässäkin kauppareissulla ihannoitiin, että kyllä on hieno asia kun aviopari käy noin yhdessä kaupassa. Sisälläni kuohui, eikö kukaan tiedä miten ahdistavaa se on kun aina on toinen mukana? Samainen henkilö kehtasi vielä kysyä, että miten saan päiväni kulumaan kotona. Herranen aika, enhän ehdi tehdäkään kaikkea päivässä mitä pitäisi. Kait se meidänkin tilanne näyttää niin hyvältä ulospäin, että tälläisiä kommentteja tietämättömät pystyvät kyselemään.

Ihmettelen tätä terveydenhuoltojärjestelmää. Omaishoitajaa pidetään yhteiskunnan ilmaisena työvoimana. Jos saat sen pienimmän omaishoidon tuen, maksat siitä samat maksut kuin oikea palkkatyöläinen, Veroprosenttikin on lisäveroprosentti 30%, eli monenkin meidän omaishoitajan tuntipalkka jää alle 0,50 euroa tunnilta kun olet käytettävissä 24/7.  Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi menettää eläkkeensä, jos hoitopalkkio on yli kk. tulorajan. käytännössä hoidettava on tuolloin jo saattohoitopotilas.

Omaishoitaja tekee saman työn mitä kolme hoitajaa laitoksessa. Valittamatta ja nurisematta. Ja jos omaishoitaja haluaa omaa aikaa tai vapaata häntä väheksytään yhteiskunnan rattaissa, tehdään huono ihminen joka ei jaksa hoitaa velvollisuuksiaan.

Naurettavaa on myös se, että jos omaishoitaja pitää ne lomapäivänsä, hän kyllä saa niiltä päiviltä tuon omaishoidon tuen, mutta hoidettavan inttervallipaikka maksaa kaksin verroin vuorokaudessa. Eli jokainen lomapäivä on tappiota omaishoitajalle, koska yleensähän omaishoitaja joutuu maksamaan laskun. Monen pienituloisen eläkeläisen, joka toimii omaishoitajana, omaishoidonpalkkio menee suoraan hoidettavan elatukseen, eikä omaan käyttöön jää mitään. 

Omaishoidon vapaat pitäisi olla ilmaisia hoidettavalle ja saada myös pakolliseksi kaikille. Luulisi yhteiskunnan pystyvän järjestämään pienkoteihin/vanhainkotiin, edes pari paikkaa omaishoitajien vapaita varten. Kotiapu maksaa jos niitä on saatavana. Monella pienituloisella ei ole varaa sellaisiin palveluihin. Montakertaa myöskään hoidettava ei hyväksy, että hänen kotiinsa tulee vieras henkilö.

Yksi mahdollisuus olisi se, että saisi sijaishoitajan kotiin ja pääsisi yksin jonnekin, mutta kun omaishoidon tuki on niin pieni, niin sillä omaishoitaja pysty kustantamaan lomiaan. Ja taas tulee eteen, mitä hoidettava haluaa. Joka paikassa hoidettava on etusijalla, ei hoitajan jaksaminen.

Teitä omaishoitajia on muitakin nyt tällä palstalla. Muistelkaahan montako kertaa teiltä on jokin terveydenhoitajan ammattilainen kysynyt, miten sinä itse jaksat?, kun menet hoidettavan kanssa vaikkapa vastaanotolle.

Myös tämä omaishoitopalkkio on joillekin tabu. Monikin vetoaa velvollisuuteen hoitaa aviopuoliso hautaan saakka, ilman omaishoidon palkkiota. Mutta he eivät huomaakaan sitä, että nuoremmat joutuvat jopa jättämään työnsä tai siirtymään osapäivätyöhön omaishoidon takia. Monikin perhe joutuu ottamaan sairaan vanhuksen omaan kotiinsa asumaan  ja siitäkin on kuluja. 

Olen kuullut todella ilkeitä kommentteja meistä omaishoitajista, miten hyväksikäytämme julkeasti yhteiskunnan varoja.

Terveydenhoitohenkilökunnassa ihmetyttää myös se, että jos heille puhuu hoidettavan lääkityksestä, kohautellaan vain harteitaan. Jos heille kertoo, että hoidettavasta on tullut vaikean luontoinen tai agressiivinen, ei oteta mitään kantaa. 

Kyllästyttää kun ei saa olla oma itsensä, eikä nauraa ja hymyillä kuin toiset. 

Voin kertoa eräälle teistä, että juuri noin minulle on käynyt. Oma elämä on jäänyt elämättä. Elämä on valunut hukkaan kuin hiekka sormien välistä. Ja ajattele olen vasta 50+, enkä päivääkään ole nauttinut elämästäni. Aina on pitänyt huolehtia toisista ja heidän hyvinvoinnistaan. Nyky-yhteiskunta kasaa velvollisuuksia hoidettavan omaisille, vaikka he eivät niitä haluaisikaan.

Vierailija

Elämäsi on sinun! Kukaan muu ei tee ratkaisuja elämääsi kuin sinä.

Ajattele hyvä ihminen itseäsi ennekuin elämäsi on ohi. Tuskin täällä olet vain raataaksesi toisten edestä. Elämä on lahja ja se tarkoittaa, että se tulee elää niin hyvin kuin taitaa. Ja antaa tilaa myös itselleen, haaveilleen ja unelmilleen.

vierailija

Tästä on tehty tutkimuskin.

Löytyy varmaan täältä netistä.

Nimellä: Tää on nyt meidän elämää. Aviopuolisosta omaishoitajaksi.

kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa

Vierailija

Aloittaja, jos koet elämäsi jääneen elämättä, ota se avioero.  Puhut pienestä kunnasta,  asun itse n. 2300  ihmisen kunnassa. Silti kukaan ei kyseenalaistanut omaishoitajuuttani, terveyskeskuksen ym ihmiset muistivat kysyä minulta, miten jaksan ja milloin haluaisin pitää vapaata. Sain korkeampaa palkkiota , koska mieheni hoitotuki oli myös korkeampaa, hänen hoitonsa oli fyysisesti vaativaa.

Elämä ei jäänyt elämättä millään lailla, olin tietenkin enemmän sidottu kotiin kuin nyt kun kaikki on takana. Nyt jatkan yksin, talossani on tilaa ja onneksi saan noita lapsenlapsia välillä mummin luo yökylään .

Toivottavasti sinä aloittaja löydät elämääsi uutta, ehkä omaishoito ei ole sinun juttusi.

samettiruusu
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olemme sopineet mieheni kanssa. Hoidamme toinen toisemme hautaan. Mutta, jos emme jaksa toisiamme hoitaa, silloin palvelutalo tulee kysymykseen.Tässä vanhassa omakotitalossa elämme ja otamme tänne erilasia palveluilta. 

Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti...

Vierailija

Kyllä omaishoito on molenpia rakkautta ja velvollisuutta tai velvollisuutta ja rakkautta Ainoa, että yhhteiskubta/ valtio ei tue ja teetä lisää hoitopaikkoja. Eikä tarkkailla miten ulkopuoliset hoitaa kun työntekiöitä niin vähän ja alituinen kiire stressaa ja tyä fyysisesti raskasta Mutta tuon kaikenhan tietää jokainen omaishoitaja  Saa myös ohessa tapella Kelan pyrökratiaa vstaan ja Kelan lääkärit  tekee omat  päätöksiä ihan vain  papereista lukemalla Eikä auta vaikka olisi monta todistusta esittää. Eli kovilla on hoitajat ja mikä säästö yhteiskunnalle hoitajat jotka tekevät  voi sanoa " ilmaiseksi " kaiken Ihan on  väärin asiat

rakkaus

Otin muutama viikko sitten täällä samasta asiasta kirjoituksen ,kun seuraavan kerran kävin niin oli kait poistettu .Juuri siitä kun mies on omais hoitaja ,ja puoliso karkaili ,näin mustan silmän  ,naapurit kerto kun raijas niskasta sisälle kun karkas ,hän oli niin väsynyt,tänään näin hänet ei uskois samaksi ,on laittanut itseään,ym eli hoitoon vakituksesti sai ja kun se raha oli kaikin puolin tarkkaa niin nyt huomas että ei oo pakko jaksaa ja voi myös itselle suoda jotain he oli sairraaloisen visuja.Ota ero koska olet ainutlaatuinen ja mikään ei ole kamalanpaa kun itse sääli.Uskon että näin käyy että joillakin pimahtaa viha ja sitä ei halua kun väsyy kaikkeen.

tarja-liisa

Olen omaishoitaja aviopuolisolleni jo seitsemättä vuotta,hän on aivohalvauskuntoutuja,olen 59vuotias ja jäin pois ansiotöistäni puolisoni sairastuttua,korvaus työstä omaishoitajana 24/7 480e/kk

kyllä omaishoitajan työ on työtä rakkaudesta ja halusta auttaa ja palvella

lupasin rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä,ja lupaukseni olen aina pitänyt!

puolisoni sai aivoinfarktin 3kk häidemme jälkeen ja sairaus vei kyvyt seksuaaliseen kanssakäymiseen,mutta rakkaus voittaa suuretkin esteet,olen tyytyväinen kun rakkaani sentän on elossa! omaa aikaa tai harrastuksia minulla ei ole,ja hoitoon muualle puolisoni ei suostu(en suostuisi itsekkään) kuljemme tämän meille määrätyn matkan yhdessä ja voimme aina luottaa lahjaksemme annettuun voimaan ja rakkauteen:(

omaishoitaja 59v

Omaishoitajuus perustuu hoitajan ja kunnan väliseen omaishoitosopimukseen,ja omaishoitajaksi ei kenenkään koskaan ole PAKKO ryhtyä! sopimus voidaan purkaa tai sitä voidaan muuttaa tarpeen niin vaatiessa,omaishoitajan työnsä VOI lopettaa koska haluaa,perusteita ei tarvita ja silloin hoidettava siirtyy muualle/muun tahon hoidettavaksi!

kaikista ei ole omaishoitajiksi se on syytä tunnustaa ainakin itselleen,omaishoito on rankkaa,raskasta,rakkauteen ja kutsumukseen perustuvaa työtä!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat