Miehensä menettänyt Tuija: "Olen pelännyt ajautuvani itsekin itsetuhoon"

Useimmista sairauksista samaan aikaan kärsivät ihminen on valtavien mielentilan kaaoksessa useimmiten toivottamien lupauksia apuun saaneina. Ongelmana ilmeisesti on se, ettei keho useiden sairauksien, särkyjen jne anna aivoille hetkenkään täydellistä lepoa saadusta avusta huolimatta. Kokeneiden "oma apu" joiltakin onnistuu mutta liian monilta loppuu oma tahto "oman avun" löytämisiin.

Tunnen ihmisiä joilla on mm onnettomuuksista vammoja joiden psyykettä rasittaa se, etteivät itse hyväksy sitä, etteivät pysy itse omaa leipäänsä tienaamaan vaan joutuvat puolisonsa armoille tai yhteiskunnan rasitteeksi josta itsetunto repii psyykkisesti antamatta rauhaa.  Ystävien tukea eivät ota ihan miten vaan vastaan mutta se vähäinen mitä itse olen onnistunut auttamaan on houlutella heitä uimahalliin, sairaiden voimisteluun, elokuviin, opiskeluihin esim. sienien tuntija kursseille jotta saisin heitä liikkeelle sohvalta luontoon jossa on terveydelle hyvää happea jne. He, joiden kanssa onnistuin osa on edelleen aktiivisia ilman tukeani ja pidämme yhteyksiä mutta heitä jotka eivät muuttaneet sohvalta aktiivisemmiksi kokosin perustamaan yhteisen ryhmän shakin pelaamiseen jota toimii osittain mutta ei toivotulla menestyksellä sillä jotka pelaavat  liian harvoin ja jäätyään jälkeen pelin kehittyksessään paineet kasvaa kun pitäs olla mukana "ikuisena häviäjänä" kun eivät tiedosta, että se voitto on siinä aktiivisuudessa eikä pelin voittamisissa! Tosin, ryhmän aktiiviset ovat ymmärtäneet etten voi itse liian akviivisesti passiivisia muistuttaa ja ovat alkaneet passiivisia pelauttamaan heidän kotona ja onnistuneet sillä tavalla saamaan osan takaisin ryhmäänsä.

Omasta elämästään luopuneita tunsin vain yhden. Nuorena menettäneen terveyden kosketti häntä paljon ja alkoholista tuli kaveri kunnes hermot romahti täydellisesti. AA:n apu tuli liian myöhään korjaamaan tilannetta sen vuoksi, kun hän ei heitä sietänyt eikä päästänyt kotiinsa.

Hänen siskonsa tuki kesti muutaman vuoden se loppui samalla tavalla, hän ei siskoaan päästänyt kotiinsa ja siinä vaiheessa pyysin hänen siskoa ottamaan yhteyttää AA:n...

Useimmille sairaille ja kuten esimerkiksi vanhuksille on yksinäisyys suurin "tee se itse" toivottamuudessa olevien uhrien pakkomielteiden aiheuttaja. Tosin on yksilöitä joille yksinäisyys ei olekkaan yksinäisyyttä vaan luovuutta. Kirjoittavat salaa runoja jne tai maalaavat tauluja, osa sanoittaa ja säveltävät musiikkia jne joten heidän kaltaisia tulee kohdella yksityisyyttä kunnioittaen sillä heidän joukossa on sellaisia, jotka kysyvät esimerkiksi, että "onko sinulla puhelin numeroa jos vaikka tarviin apua..." Se voi olla heille tärkeä tieto sillä miksi he muuten sitä tahtoisivat.

Uhrien omaisten murheista minulla ei ole sanottavasti kokemuksia. Tunnen muutamia ja tuttavia ollaan ja heidän muutoksia huomaan mutta en koske sillä omasta tahdosta pyytävälle on jotenkin helpompi ottaa esiin mahdollisuuksia avata katseet tulevaisuuteen ja opettaa ottamaan menneisyydestä ne kauniit, positiiviset jne muistot keventämään surua jolle ei koskaan menetyksenä ole täydellistä korvausta joillekkin... Kaikki olemme yksilöitä ja omilla asenteillamme omien sairauksien ja vammojemme kiusaamina!