Koiralle oma jouluateria

klo 12:34 | 22.12.2015
Onko koiran joululautasessa mitään mieltä? Annatko sinä lemmikillesi oman juhla-aterian? Kerro mielipiteesi – ja muista lähettää kuvasi, jos karvainen perheenjäsen pääsee syömään erikoisaterian jouluna.Lue koko juttu
Meillä ei enää ole koiraa, mutta en antanut jouluruokaa eikä koira muutenkaan saanut ihmisruokaa. Sen vatsa ei kestänyt mausteisia ruokia, joten vähemmällä siivouksella pääsin. Suola ja mausteet eivät kyllä kuulukaan koiran ruokavalioon. Kyllä se keittiössä oli mukana kun tein ruokaa, kaikki mikä putosi, oli hänelle lahja taivaasta ja hävisi silmänräpäyksessä.
En laita koiralle juhla-ateriaa. Se saa pienen, sille sopivan herkun lahjapaketissa, jonka avaaminen on samalla etsintätehtävä.
Vanha elli
Joo saa jotain ekstraa. Ei se koirankaan suu tuohesta ole. Ja itselle tulee hyvä mieli.
Ellin tavoin annamme koirillemme erityisherkun, kuivatun porsaankorvan. Ehkä käärin ne pakettiin.
Joskus kauan sitten berninpaimenkoiramme Roosa söi mieluusti kinkun kypsää ruiskuorta. Siinä ei ollut suolaa. Jämtimme Robin syö mielellään omenoita ja porkkanaa. Sille voin antaa porkkanalaatikkoa kuten muillekin hauvoillemme. Vain Nooa on herkkävatsainen, joten sille ei voi syöttää paljonkaan tähteitä. Kissat voivat saaa tuoretta kalaa. Kuvassa se herkkävatsainen.
Oikein ihanaa joulua teille ja lemmikeillenne.
Tottahan Patukka saa jouluaterian.Siihen kuuluu porkkanalaatikkoa, karjalanpaistia ja hieman kinkkua. Kinkku on suolaista joten sitä löytyy kupista vain senverran että makuun pääsee. Patukalla on ensimmäinen joulu ja sen kunniaksi hän saa ensimmäistä kertaa elämässään myös maksalaatikkoa.
Ei juhla-ateria, mutta löytyihän se pikkunakki sieltä monen kääreen sisältä. Paketti oli tehty valkoisesta, eikä mistään epämääräisestä joulupaperista.