Pieniä matkakokemuksia, jos muistat
Pieniä matkakokemuksia, jos muistat
http://www.etlehti.fi/keskustelu/6258/ketju/pienia_matkakokemuksia_jos_m...
Kaivelin linkin vanhaan ketjuun, joka toivottavasti herää henkiin täällä matkoissa. Jospa uusi vuosi innostaisi matkailijoita muistelemaan hauskoja tai vähemmän mukavia tapahtumia ja kertomaan niistä täällä. Ne voivat olla koti- tai ulkomailla sattuneita.
Luin juuri jostakin, että monesti pienet asiat jäävät herkemmin mieleen kuin jotkin vaikuttavatkin nähtävyydet. Kokonaisia matkakertomuksia en ainakaan minä jaksa kovin paljon lukea, koska niissä on usein pääosin yleistä tietoa.
Aloitan pienestä pelastusoperaatiosta Madeiralla vuorenrinteellä.
Matkan varrella oli banaanipelto. Huomasimme siellä isohkon koiran kolistelevan sinne tänne peltipurkki päässä. Oli löytänyt tyhjän säilykepurkin, jota nuollessa se oli tarttunut kiinni. Ketään ihmisiä ei näkynyt missään. Hetken katseltuamme laskeuduimme alas levadalta katsomaan, voidaanko auttaa. Silittelin koiraa rauhoittavasti ja mieheni tarttui varovasti, mutta varmoin ottein peltipurkkiin. Koira veti itse päänsä pois. Se oli jonkun kotikoira, koska sillä oli panta kaulassa. Siksipä uskalsin silitellä sitä vieläkin. Koira heilutti iloisesti häntäänsä, mutta mitä se ajatteli, sitähän en tiedä. Minulle ainakin tuli hyvä olo. Purkin veimme pois.
On aivan totta, että monet pienet asiat jäävät matkoilta mieleen joskus tarkemmin kuin suuret kokonaisuudet.
Vietimme viikonlopun huvipuistossa kotimaassa tuttavaperheen kanssa. Poikamme oli vajaa kolmevuotias, jaksoi kuitenkin ihmeen hyvin paarustaa isompien mukana ja nauttia laitteiden tuomasta jännityksestä. Onkiminen oli tosin hänestä ihan parasta.
Palasimme kotiin ja kysyin kuopukselta, mikä matkassa oli ollut kaikkein mukavinta. Epäröimättä pikkumies vastasi: - Se oli se, kun leppäkelttu kulki mökin kaiteella pitkät, pitkät matkat.
Lopun ikääni muistan tuon lauseen.
Vielä muistan kun tapahtui vain noin kuukausi sitten, joulukuussa 2015.
Kävin kairolaisen ystäväperheeni kanssa heidän maaseutuasunnollaan ja paluumatkalla jouduimme takaatulevan rekan tönäisemäksi. Auton takaosa meni lommolle. Egyptin liikenne on yhtä kaaosta, silti olin uskaltautunut "pelkääjän paikalle" kuskin viereen. Kiinnitin huomioni tähän rekkaan kun se ajoi koko ajan ylinopeutta, poukkoili kaistalta toiselle, milloin oli meidän sivulla, edessä tai takana.
Juuri kun pääsimme onnistuneesti Kairon esikaupunkialueelle, kuului rämähdys. Niinpä: rekka oli ajanut täydellä vauhdilla peräämme kiinni! Kuskimme lähti selvittämään asiaa rekkakuskin kanssa siinä kaiken liikennekaaoksen keskellä.
Yleensä kolarin tapahtuessa Egyptissä, vahingon aiheuttaja suostuu maksamaan arvioidut kulut tapahtumapaikalla eikä poliisia kutsuta paikalla, koska byrokratia kestää vuositolkulla. Tämä rekkakuski ei suostunut maksamaan mitään vaan sanoi, että seuratkaa rekkaani, mulla on korjaamo tässä lähellä niin korjautan teidän auton.
Lähdettiin sitten seuraamaan rekkaa ja päädyttiin hämäräperäiseltä tuntuvalle alueelle, jossa kyllä oli monia rekkoja ja varastoja. Sanoin kuskille, että et kyllä nouse autosta ja pitää varautua siihen, että lähdetään täältä lipettiin ja nopeasti. Rekkakuski tuli sitten kuskini kanssa neuvottelemaan (sivuikkunan kautta) ja sanoi, että ei mitään maksa eikä korjaa kun hänenkin rekkansa vaurioitui. Vilkaisin häntä sivusilmällä ja näin heti, että rekkakuski oli jonkun huumausaineen vaikutuksen alainen! Neuvottelun aikana automme ympärille alkoi kerääntyä yhä useampia uhkaavan tuntuisia miehiä, oletettavasti muita rekkakuskeja.
Koin tilanteen todella uhkaavaksi ja pelkäsin, että miesjoukko kohta kääntää automme ympäri tai käy meihin käsiksi. Sanoin kuskille, että unohda koko homma, turha jatkaa neuvottelua, täältä et tule saamaan korvausta ja että laita kaasu pohjaan heti. Onneksi hän kuunteli neuvoani ja lähdimme karkuun tuhatta ja sataa.
Ihanaa, kun löytyy noin ystävällisiä ihmisiä, meitä on vain aivan liian vähän. Itsekin olen kovin auttavainen ja etenkin eläimiin nähden. Kiitos sinulle ja miehellesi.