Herkisteltiin muistoja

Vierailija

Koko aihe oli yllätys. Mutta tuhmaa kasettia katsoessamme eräs konkari alkoi selaamaan matkailuosiotani. Erästä kansiota käänti ja väänti mutta ei päässyt jyvälle. Ei ihme, siinä oli tiivistettynä videon sisältö yksittäisinä sanoina tai lyhyinä lauseina Kreetalla mentiin Kastelliin. Nämä pikapikaa kirjoitetut sanat selvitti sisällön jota tarvitsin koosteiden tekemiseen.
Niistä siirryttiin seurueen naisen pyynnöstä tuhtiin kansioon "paikka auringossa" Aurinkomatkat avasi sivuston 2007 syksyllä. Itse aloin seurata vuotta myöhemmin. Muutamien kuvakommenttien jälkeen varoen tuikkasin ekan matkakertomukseni näytille. Lukijoita tuli joitakin satoja mikä oli positiivinen kokemus. Sitten pätkä Santoriniltä. Hyvästä on hyvä kirjoittaa. Lukijamäärät hyppäsi, lyhyt tarina oli nopsa lukaista. Jotenkin tuntui että olin kotiutunut matkaajien joukkoon.
Mutta kommentointipuolella näkyi jo myrskyn merkit. Malline asiasta. " Tämäkin oli niinsanottu turha viesti. Nimmarit taavetti ja anita 07 olivat asian ilmaisseet hyvin selkeästi. Muutamissa, eli jotain jossain, vaan en tiedä onko enää. Päiväkodeissa kuulee asiallisempia juttuja. "
Tuohon tuli heti jatketta" yleensä en riitele mutta sinun viesti oli täysin turha. Tämä ei ole ongelmanratkaisufoorumi vaan matkailukeskustelupalsta" nämä oli suorat lainaukset ao sivustolta.

Kommentit (5)

Vierailija

Lukijat  varmaan ymmärtävät  miksi pätkin  kirjoitukset.  Tämähän on  poistoista tuttu  epävakaa sivusto.

Nyt täytyy kuulostella  jonkin aikaa mitä seko touhuaa

Vierailija

Ajatella.  Onko siitä  jo  rapiat kahdeksan  vuotta.   Mutta  2009  pääsi vauhtiin  ja  2010   alkoi   alamäki.  Kyllä eräät  naiset osaa.   Katkera  paikka  Auringomatkoille.

Vierailija

En muista että  verkkopalvelun porukkaa olisi pahenmin haukuttu.  Kovasti näkyi ottaneen  nokkiinsa.  Ryhmän omat kirjoittajat   menetti lukijoita  pihlajaisen kiukuttelun takia  mikä sinänsä oli luonnollinen  asia.

Sivuston tekniikka temppuili.  Siitä tuli nuhteita.  Mutta ei heitä vainottu.  Toisaalta  suosikki JKO  menetti osan lukjoista  ehkä.  Nuo alkupään  tarinat oli kolmisen vuotta listan kärjessä,  joten  tuhatkunta oli heikko määrä.

Repen kuvien pakkosyöttö  oli pahasta.  Tosin Repe ei ollut  siihen syypää.  Temppu  sarjassa matkaoppaat  esittelee  kohdeensa  ja tuhat kuvaa  oli mauton.

Mutta  jääräpäistä ja pitkävihaista sukua.  Tämäkin aloitus  juhlii  miinusnuolilla.

La mer
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Varmaan hieno aloitus, vuodatusta jostain...

Olen varmaan tyhmä, kun en ymmärtänyt mikä aloituksen aihe ja asia oli.

Juuri tälläisiä katkeria epämääräisiä aloituksia on ollut liian paljon- Keksi jotain positiivista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat