Missä iässä eläkkeelle?

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Olen myynyt yritykseni ja aion totta vie jäädä eläkkeelle JO 61 vuotiaana. Olen aloittanut 16 vuotiaana ollen päivät puistotädin "kokkina" käyden samalla iltakoulua ja näin hankkinut itselleni toimeentulon jo alaikäisenä. Ulkomaan "piikomiskeikan" ( 2 v) jälkeen töissä toimistoalalla, pankissa 21 v ja nyt lopun aikaa yrittäjänä yli 13 vuotta. Yrittäjyyden aikana ei paljon lomia pidetty; viikko lomaa yhtä mittaa oli ylellisyyttä ja sinäkin aikana oli paras ratkaisu lähteä pois maasta. Palvelualan yritys, joka on auki 7 pv/vko ainoastaan jouluna 3 pv ja juhannuksena 2 pv kiinni, pitää yrittäjän työmaalla aika tiiviisti ja vapaallakin on pakko olla varalla, jos työntekijä ei pääsekään töihin milloin minkäkin syyn vuoksi. Siispä jos nyt vietän kaikki ne pitämättömät lomat 13 vuoden ajalta, tekee se noin vuoden verran, mutta kukaan ei maksa minulle lomapalkkaa enempää kuin lomaltapaluurahaakaan, eli paras vaan jäädä suosiolla eläkkeelle, vaikkakin tulot romahtavat merkittävästi. Nyt voin korvata lapsenlapsilleni näinä hulluina työvuosina menetetyn ajan olemalla heidän kanssaan mahdollisimman paljon. Se kyllä on enemmän kuin raha, josta jään nyt paitsi. Uskon, että 45 vuotta työtä ja myöskin 13 vuotta monta nuorta työllistäneenä olen vapaani ansainnut.
Työttömänä en ole koskaan elämäni aikana ollut, onneksi!
Mitä mieltä kanssa sisaret/veljet olette päätöksestäni?

Kommentit (12)

Vierailija

Päätös on tietysti sinun. Tee niin kuin itsestäsi hyvältä tuntuu. Jos olet yrittäjäeläkkeen varassa, tiedät tarkoin, minkä verran eläkettä tulet saamaan. Jos olet työeläkettä saamassa, voi olla, että kannattaa selvittää tuo eläkkeellesiirtymisajankohta tarkemmin. Ehkä 62-63 vuotta on sinulle satoja euro paremman eläkkeen antava. Riippuu kovin paljon työhistoriastasi.
Jos raha ei ratkaise, jää vaikka huomenna!

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei Maikki,
Olen aivan samaa mieltä kanssasi, että olet eläkkeesi ansainnut, siitä vaan nauttimaan elämästä, kun siihen kerran on mahdollisuus. Minä jouduin jäämään pois työelämästä jo 59-vuotiaana. Nyt olisi aikaan vaikkapa matkustella, mutta terveys ei sitä en salli, ainakaan ulkomaille lähtöä. Siis nauti elämästäsi, kun se vielä on mahdollista!
Terveisin Aluisa savosta

Vierailija

Kaikkea ei voi mitata rahassa... lapsienlapset ovat tosi tärkeitä pieninä heidän kanssaan solmitaan kontaktit. Itse jäin heti kun täytin 63 olen tosi tyytyväinen. Laatuaikaa pikkuisten kanssa. Laatuaikaa ei enää teini-iässä voi solmia samoin kuin pikkuisten kanssa. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot ja iloinen reipas mieli. Olettaen tietysti että terveys on kohtuullinen.
Leppoisia eläkevuosia paljon Sinulle! sinkkumummi

Vierailija

Hyvä päätös. Ei kaikkea voi todellakaan rahassa mitata. Jäin itse 62-vuotiaana eläkkeelle. Olen ollut suurimman osan elämästäni valtion leivissä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Eläkettä tulee siis 3:sta maasta ja alussa se eläkkeensaanti takkuili pahasti. Norjasta en eläkettä saa ennen kuin täytän 65 tai 67 vuotta. Siitä huolimatta en ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Olen nauttinut eläkepäivistäni. Puuhaa on ollut koko ajan. Ajattelin, että paras lähteä eläkkeelle niin kauan kuin terveyttä ja kuntoa piisaa. Hävisin jonkin verran eläkkeen suuruudessa, mutta tulen kyllä toimeen. Me 40-lukulaiset olemme tehneet töitä jo nuoresta. Olemme siis todella ansainneet eläkkeemme eikä meidän toivoakseni tarvitse odottaa, kunnes olemme loppuun palaneita mummeleita ja ukkeleita. Kuka meitä siitä kiittää? Tässä pieni kirjoittamani runo meille eläkeläisille ja teille eläkkeelle siirtymistä suunnitteleville.

Eläkeläinen
Aika on sinun.
Päivästä päivään.
Viikosta viikkoon.
Kiire kaikkoaa.
Maanantaiaamu on vain aamu.
Perjantai-ilta vain ilta.
Sunnuntai kolmesti viikossa.
Aika riittää.
Kirjat, sudokut, ristikot,
kutimet ja vetimet,
ovat sinun.
Milloin vain haluat.
Pitkät kävelyt,
retket luonnonhelmaan -
kaikki, kaikki.
Aikahan on sinun.

Vierailija

Olet varmasti tehnyt oikean päätöksen. Elä ihanaa ja vapaata aikaa ilman työn tuomaa painetta. Olen vasta 53 vuotias ja ollut raskaassa työssä kohta 40 vuotta. Aloitin 15-vuotiaana Helsingissä tsupparina eli juoksin pitkin kaupunkia postilaukku kainalossa ja siitä saakka olen lähes katkeamatta tullut tähän päivään. Jään joskus eläkkeelle hoitoalalta. Tekisi niin mieli hakea sairaseläkkeelle selän takia, mutta sisu ei anna periksi. Jos jaksan, mitä toivon, yritän vielä pakertaa ne kymmenen vuotta. Sitten, jos Luoja suo, nautin elämästäni minkä kerkiän. Valitettavasti minulla on ollut ystäviä, jotka juuri eläkkeelle päästyään ovat sairastuneet vakavasti ja kaksi on lähtenyt täältä maailmasta "omin neuvoin", mutta toivoa silti on rutkasti, että saan nauttia vapausvuosistani. Tuollaiset tapahtumat eivät järin anna mukavaa kuvaa sitten kun työpaikan jättää. Ihminen ikäänkuin jää roikkumaan jonkun tyhjän päälle... kaikkiko katkeaa työn päättymiseen? Ei kai? Nauttikaa ja eläkää naiset, nyt kun voitte! Nauttikaa ihmissuhteistanne, harrastakaa!

Vierailija

Minä olen jäänyt "putkeen" 55-vuotiaana ja sen jälkeen eläkkeelle.
Päivääkään en vaihtaisi pois, 38-työvuotta takana ja stressaava,
haasteellinen työ. Tietenkin eläke jäi normaalia pienemmäksi, mutta
hyvin olen siitä huolimatta pärjännyt - turhat hankinnat vain ovat
jääneet pois, samoin pitkät ulkomaanmatkat.
Vain vähän on tarpeen :)

Vierailija

Luin juuri uutisen jossa sanottiin että...3kk. työllä kansanedustaja saa eläkettä 40 vuotiaana 2900e kuukaudessa. Miltäs kuulostaa työn raskaan raatajat?
Vain kansanedustajat voi olla noin röyhkeitä...epäoikeudenmukaisuus kukkii!
Siis he jotka ovat moisen lain laatineet. Häpeisivä, jos osaavat. Luulen että eivät osaa.

Vierailija

Olen myös jäänyt putkeen pätkätyöstä ja työttömyyseläkkeelle, joka muuttuu vanhuuseläkkeeksi parin kuukauden päästä. Jos olisi ollut mahdollista, olisin ollut 63 v asti työssä, josta pidin. En kyllä yhtään enempää.
Upea, että jotkut kehuvat olleensa työssä 45 vuotta eikä koskaan työttömänä ! Sanoisin, että työnsankarin mitali pitäisi antaa.
Itsellä on hyvä näin vaikka eläke jäi pienemmäksi lopun työttömyydestä johtuen mutta kuitenkin kohtuu hyvä johtuen tulotasosta. Eläke ja vuokratuloja päälle riittää. Tässä iässä ei tarvitse enää paljoa. Kuitenkin haluan matkustaa pari kertaa vuodessa ulkomaille. Olen saanut kaikkea mitä tarvitsen - paitsi autoa en ole vaihtanut uuteen.
Olen nauttinut eläkkeellä olosta. Muuta toiveita ei ole kuin mitä veljeni sanoi pitkän yrittäjäuran jälkeen - kun pysyis vain terveenä.
Mitä kansanedustajiin tulee he nauttivat laillisia eläke-etuja. Näin on säädetty. Onneksi asiantilaan on tullut jo muutos.

Vierailija

Itse jäin työkyvyttömyys eläkkeelle jo viiskymppisenä.Tai siis jouduin.Aluksi se oli shokki.Nyttemmin ihanaa,ettei tarvitse juosta oravanpyörässä.Joskin rahallisesti hävisin,mutta kaikkeahan ei voi rahassa mitata.Elämänlaatu on se rikkaus.

Vierailija

yritän jäädä eläkkeelle 62 vuotiaana, vaikka siihen tulisiki joku "alennus" , ihan siksi että tuloni nousee kun jään eläkkeelle.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat