Lapseton pariskunta - kummajainenko?

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olemme lapseton pariskunta, nyt jo eläkeiän kynnyksellä.
Menimme naimisiin 24-vuotiaina ja elimme aivan tavallista perhe-elämää iloineen ja suruineen, riitoineen ja sopimisineen.
Lapsia ei vain kuulunut, mutta ei meitä se ahdistanut, sillä jostakin syystä olimme sukulaisten ja tuttavien lasten erikois suosiossa. Ensimmäiseksi alkoi anoppi vihjailla lastenteosta ja sitten tuttavapiiri yhtyi kuoroon. Saimme kuulla hyvin ilkeitäkin kommentteja, "naisen arvo on lapsissa" ym. Hengellisessä tilaisuudessa meille sanottiin, että kyllä te varmaan olette surreet kovasti lapsettomuutta. Muutamat tutut kiersivät aihetta kuin kissa kuumaa puuroa odottaen surkeita paljastuksia aiheesta. Minä ja mieheni olimme aivan ällikällä lyötyjä, koska meillä itsellämme ei ollut mitään ongelmaa asiasta, eikä meitä mitenkään ahdistanut vierailut vauvaperheissä.
Oli todella hauskaa kun naapurin monilapsisessa perheessä lapset pitivät tarkkaa lukua ettei kukaan heistä saa olla toista enemmän meillä kylässä. Järjestimme heille hauskoja yökylä-kutsuja ja yllätysaamiaisia jolloin vanhemmat saivat levähtää. Myös erilaiset esiintymiset harjoiteltiin joihin valmistimme itse puvut. Tiernapoikaesityksen kanssa käytiin ilahduttamassa vanhustentaloilla. Mieheni oli pikkupoikien sankari erilaisten puuhastelujen parissa. Pihamaallamme kesällä kävi vilske kun monen naapurin lapset halusivat tulla leikkimään. Kävimme myös myöhemmin lasten kanssa milloin missäkin tilaisuuksissa ja ihmiset ihastelivat miten mukavia lapsenlapsia teillä onkaan. Jätimme oikaisematta asian, koska lapset olivat ihania olivatpa ne kenen hyvänsä. Nyt samaiset lapset ovat jo koulussa, mutta tiivis yhteys on säilynyt välillämme. Kotimme on edelleen se paikka jonne tullaan mielellään ja järjestetään yhteisiä kekkereitä. Mukana on myös koko naapurin perhe isoisästä lähtien. Meillä on myös pari kummityttöä, Venezuelasta ja Perusta.
Voi miten rikas elämä meillä onkaan vaikkei omia lapsia olekkaan. Minusta tuntuu, että ulkopuolisten paineet ovat liikaa nuorille pareille lapsiasioissa. Me olimme vahvoja kestämään piikit ja ihmettelyt, mutta monelle se on kova paikka.
Toivotan tässä kaikille hyvää syksyä ja iloa lapsista olivatpa ne kenen hyvänsä!

Kommentit (6)

Vierailija

Meillä ihmisillä on varmaan taipumus arvioida asioita omasta tilanteestamme käsin, ei osata asettua toisten asemaan. Jos minulla on asiat näin, pitäisi kaikilla muillakin olla. Aika rajoittunutta ajatteluahan se on. - Tavallaan ei ole mikään hyve, jos on kiintynyt omiin lapsiinsa tai muihin verisukulaisiinsa - tämähän on vain luonnollista. Todellista lapsirakkautta osoittaa kiintymys muihin lapsiin (olivatpa nämä sitten kauniita tai vähemmän kauniita, lahjakkaita tai vähemmän lahjakkaita).

Vierailija

Miksi tuo kysymys kummajaisesta?
Siksikö, että olette tehneet niin valtavan paljon toisten ihmisten lasten hyväksi?

Hyvämieli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Siksi nimimerkki Kummajainen, koska niin usein ihmeteltiin miksi meillä ei ole omia lapsia. Nuoret ihmiset, eikä ala lapsia kuulumaan.
Olimme siis lapsettomia kummajaisia.
En kylläkään halunnut kehuskella tekemisillämme, vaan kertoa miten paljon lapsista on iloa vaikkei ne omia olekkaan.

Vierailija

Lapsettomuus on myös usein ihan tietoinen valinta.
Tunnen pariskuntia jotka oman mukavuudenhalunsa vuoksi ovat luopuneet lapsien hankinnasta.
Nuorempana pitää päästä menemään ja tulemaan kenenkään sitomatta ja tokin lapsi sitoo vanhempiaan.
Tiedän myös sen että 50-60 kymppisinä sitä sitten haikaillaan ja kadehditaan ystävien perheitä. Eihän sitä vanhempana enää bilettääkään jaksa.
Täytyy sanoa että kyllä elo melkoisen tyhjää olisi ilman lapsia ja lapsenlapsia.

Vierailija

Hyvä PiNiTu: Varmaankin on monia syitä lapsettomuuteen, tietoisia valintoja tai sitten ei. Voin kertoa, että meidän elämä ei ole ollut tyhjää ilman omia lapsia ja lapsenlapsia.
Mitähän halusit ilmaista tuolla viimeisellä lauseella?

Vierailija

Lapsettomuuteen on monia syitä ja lähestyin niistä yhtä.
Viimeisellä lauseella ajattelin itseäni.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat