Hei!
Aluksi sanon, että aion varata ajan lääkärille, mutta kysyn teiltä kuitenkin?
Onko kellään kokemusta, että kevyen juoksulenkin jälkeen tuntuisi kuin joku sydämenlyönti jäisi väliin, tätä olen tuntenut vasta vähän aikaa. Muuten syd. lyönnit ok.Verenpaineet ovat ok ja sydämeni lyö minuutissa noin 60 kertaa. Sydämen välilyöntisyys lenkkeilyn jälkeen tuntuu jonkin aikaa,epämiellyttävä tunne, enintään noin 1,5 tuntia. Flunssa oli n. 3 viikkoa sitten.
Sydäntäni on kyllä tutkittu aikaisemminkin, kun välillä tunsin sydämeni nopeaa lyöntisyyttä ja silloin ei mitään
vakavaa löydetty.
Voisiko närästys tai kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa tällaisia tuntemuksia? Kilpirauhasen vajaatoimintaa minulta tutkitaan, vielä ei lääkitystä..
Rytmihäiriöitä. Pyydä lääkäriltä rasitus- EKG, ja myös holtteri.
Lääkäriin, että saat varmistuksen mistä sun kohdalla on kyse. Jokaisella noita voi joskus esiintyä, mutta asia kannattaa varmistaa, ei kannata tuudittautua siihen, että jos naapurilla on samoja oireita, että voisit sinäkin olla rauhallinen.
Tuleeko sinulle selkeä väli sydämenlyönneissä ja sitten voimakkaampi lyönti tai useampikin? Itselläni tällainen vaiva selvitettiin ja juuri kuten edellä olija totesi voi sinulla olla eri asiasta kyse. Minulle diagnosoitiin kammiolisälyönnit. Täysin vaaraton juttu, mutta rasituksen jälkeen alussa pelottava. Pyydä lääkäriä tekemään rasitus EKG niin siitä se selviää. Voimia ja sydämelliset terveiset. Pidä meidät ajantasalla, mitä lääkäri kertoi!
Eikö lääkäri osannut mitään sanoa, ootappas nyt pitää funtsia sydän....lyöntitiheys...pulssi, happisaturaatio, joo pitäis tietää tuo happisaturaatio tuolla hekellä se on nimittäin täkeessä roolissa, mitä lähmpänä 100 sitä parempi, enpä osaa noilla tiedoilla juurikaan auttaa, mene toisen lääkärin juttusille, tai jopa kartiologin pakeille.
Hei!
Kysyin teiltä sydämen välilyönnistä.
Nyt olen tutkituttanut itseni niin tavallisella lääkärillä kuin kardiologilla.
Rasituskoetta ei katsottu tarpeelliseksi ottaa, olisin halunnut.
Sydänfilmi oli ok (ei rasituksessa), verenpaineet ok.
Syön jo ennestään orloc lääkettä, sitä saan kuulemma ottaa jos tuntuu rytmihäiriötä.
Ei siis mitään kummempaa löytynyt.
Kilpirauhanen on seurannassa ja menen vielä verikokeeseen.
Nyt siis pitäisi olla kaikki ok...
Mittee se haittoo jos jokunen sydämen lyönti jääp välliin, siinä suapi syömmeis hetkeks levähtee.
Minulla sydän "levähti" välillä. Ihan mukavaa varmaan joka asiasta vitsiä vääntävistä. Tänä päivänä tahdistin antaa laajentuneelle sydämelleni rytmin. Kaikki alkoi pienistä vaarattomista lyönnin väliinjäämisistä. Onneksi suurimmalla osalla nämä levähdykset ja lisälyönnit ovat vaarattomia.
Sama tilanne ollut kolmevuotta sitten.Aluksi ylävatsassa etova tunne ja samaan aikaan sydän löi 2kertaa,paussi 3 kertaa ja paussi tätä jatkui muutaman päivän.Kävin verikokeessa,tuloksena Helikopakteeri siihen viikon lääkitys ja tilanne normalisoitui.Suosittelen menoa Helikopakteerikokeeseen.
Sama tilanne ollut kolmevuotta sitten.Aluksi ylävatsassa etova tunne ja samaan aikaan sydän löi 2kertaa,paussi 3 kertaa ja paussi tätä jatkui muutaman päivän.Kävin verikokeessa,tuloksena Helikopakteeri siihen viikon lääkitys ja tilanne normalisoitui.Suosittelen menoa Helikopakteerikokeeseen.
Täällä kahdeksankymppinen mummeroinen, jolla vuosikymmenet ollut jatkuvasti hyvin epätasainen pulssi. Aikaisempi tutkimus toistakymmentä vuotta sitten, myös rasituskoe, samat n. vuosi sitten: ei vaarallista, jos ei muuta sydämeen tule, kestää kuulemma elellä ainakin parikymmentä vuotta. Beetasalpaajan sain, otan pilleristä kirpunkokoisen puolikkaan, jos tuntuu hyvin kiusalliselta. Stressi pahentaa enemmän kuin fyysinen rasitus ja väsyminen. Näillä mennään nyt iloisena ja huojentuneena pulssia turhia kopeloimatta.
Tutkittava on tietysti, kunkin pumpulla on omat vinkeensä.
Hei,minulla on todettu eteiväri.ä ja siihen on Marevan lääkitys.Nyt on ollut muutamana päivänä ei kiivas pulssi,mutta 1 min. on ollut 6-7 tyhjää välilyöntiä ja tämä useimmin puolenyön aikana..
Ikä ja ruokailu tottumuksillakin on merkityksiä. Verikokeista saavat tietoa ja jos koet lyhyitäkään huimauksia niin tulee ilmoittaa lääkärille. Tilanteeseen on apua pacemaker / sydämentahdistimesta.
jk. Vanhuksia auttaa verenohennus ja verenpaine lääkitys jos/kun ne katsotaan aiheelliseksi.
Onko täällä kirjoiitajien joukossa joku/joitakin joilla on 2000-luvun alkupuolella asennettu pacemaker?
Nämä uuden uuden aikaiset ovat julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan parempia. Kehityksen tulokset ovat hyviä.