Kirkon sakramenttikäsite on pakanuutta!

Vierailija

Juha Pihkala tunnustaa kirjassaan Johdatus Dogmatiikkaan, että sakramentti käsite on ollut olemassa mysteeriuskonnoissa, eli pakanauskonnoissa. Pihkalan tekstistä käy ilmi myös se tosiasia, että kirkollinen sakramentti on myöhäisempi rajaus, eli lisäys, sillä Uusi Testamentti ei opeta kirkollista sakramenttioppia.

Sakramentti käsite on alkuperältään pakanauskonnollinen rituaali. Pakanallisiin mysteeriuskontoihin tultiin sisälle sakramenttien kautta. Isis-Osiris-Horus ja Mitrhas-kulttiin sekä Eleusiin, Attiksen, Dionysioksen palvontaan kuului sakramentit, jossa sakramentin mysteeri (salaisuus) yhdisti sakramenteilla vihityt toisiinsa ja "jumaluuteen". Pakanallinen sakramenttioppi opetti elämän uudistumista sakramenttien kautta, sakramentti vei vihityn pimeyden läpi valoon.

Kaikkiin maailmanvaltojen pakanauskontojen valta-uskontoihin tultiin sisälle sakramentin kautta ja välityksellä. Sakramenttiopin juuri ja ydin oli Babylonian taivaan kuningatar äiti-lapsikultissa, joka levittäytyi muihin uskontoihin eri nimisinä kuten Egyptiin, jossa sen nimenä oli Isis-Horus, Foinikiassa Baal-Astarte kultti nimisenä, Kreikassa Afrodites-Eros kultin nimellä.

Rooman katolinen kirkko syntyi 300-luvun lopussa. Babyloniasta lähtöisin oleva äiti-lapsikultti sekä sakramenttikäsite tuli Rooman katolisen kirkon viralliseksi opiksi. Rooman katolinen kirkko otti käytäntöön pakanallisen sakramenttikäsitteen, jossa kirkkoon tultiin sisälle sakramentin välityksellä. Raamattu opettaa, että Jumala liittää ihmisen seurakuntaansa Herran Jeesuksen sovitustyön ansiosta, kun ihminen on tunnustanut syntinsä ja uskonut Herraan Jeesukseen.

Luterilainen kirkko on johdonmukaisesti ottanut käyttöönsä Rooman katolisen kirkon sakramenttikäsitteen, joka perustuu pakanauskontojen opetuksiin. Luterilaisella kirkolla on kaksi sakramenttia ja katolisella kirkolla seitsemän sakramenttia.

Teksti kopioitu; http://koti.phnet.fi/petripaavola/sakramentti.html

Sivut

Kommentit (36)

Vierailija

Olisi kiinnostavaa kuulla Raamattu-uskovaisten käsityksiä saramenttien pyhyydestä. Kysymys liittyy siihen keskusteluun, miten riittävän pätevät "asiantuntijat" avaavat Raamatun todellisuuden kokoelmaksi ikivanhoja tarinoita ja uudempia perimätiedon kirjauksia (evankeliumit), joiden luotettavuutta voi verrata J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoihin Suomen sodan dokumentoijana.

Vanhakirkollisen määritelmän mukaan sakramentti muodostuu Jumalan sanasta ja näkyvästä aineesta. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan kasteeseen pätee tämä: "Kun sana yhdistyy aineeseen, syntyy sakramentti." Tämän määritelmän - mikäli se ymmärretään yleisesti - mukaisesti Raamatusta löytyy monia sakramentteja, vaikkei sanaa sakramentti käytetäkään, esim. vaskikäärme (4 Moos. 21:8–9) oli väliaikainen sellainen, ja Jordan-joen vesi toimi henkilökohtaisena sakramenttina sotapäällikkö Naemanille (2 Kun. 5:10,14). Sekä vaskikäärmeeseen että Jordanin veteen liittyi Jumalan sana, joka lupasi israelilaisille parantumisen käärmeen puremasta Siinailla ja Naemanille parantumisen spitaalista. Ilman Jumalan sanaa vaskikäärme ja Jordanin vesi eivät olisi vaikuttaneet mitään. Luterilainen perinne on nähnyt sanan ja aineen yhteenliittymän koskevan kaikkia kirkon pyhimpiä toimituksia, sakramentteja, ja niinpä myös kasteen vesi sekä ehtoollisen leipä ja viini ovat ilman Jumalan sanaa pelkkää vettä, leipää ja viiniä. Jumalan sanan kanssa ja sen tähden ne ovat sakramentteja, pyhiä toimituksia, joissa on aineeseen liittyneenä Jumalan sana ja asetus ja sen mukanaan tuoma yliluonnollinen armo.

Katolisessa kirkossa on seitsemän sakramenttia: kaste, vahvistus (konfirmaatio), palveluvirka (papiksi vihkiminen), avioliitto, eukaristia (ehtoollinen), parannuksen sakramentti (rippi) ja sairaiden voitelu.

Ortodoksisessa kirkossa sakramentit – joita nimitetään mysteerioiksi tai mysteereiksi – ovat armon näkyviä välikappaleita, joiden kautta ja avulla ihmiset saavat Pyhän Hengen lahjan. Mikään kirkolliskokous ei ole määritellyt eikä vahvistanut ortodoksisen kirkon mysteerioitten lukumäärää.[3]

Evankelis-luterilaisessa kirkossa sakramentteja ovat vain ne toimitukset, jotka kirkko katsoo Jeesuksen asettaneen, eli kaste ja ehtoollinen. Luther piti varhaiskautenaan myös rippiä sakramenttina. Koska rippiin ei sisälly Augustinuksen määritelmään sisältyvää ainetta, sitä ei myöhemmin luettu sakramentteihin. Luterilainen teologia seuraa sakramentin pätevyyden suhteen yleistä läntistä teologiaa:

Vierailija

6v lapsenlapseni sanoi tultuamme kirkosta, ettei hän oikein tykkää käydä kirkossa kun siellä on niitä rituaaleja.

Vierailija

Tämä on uudellen kastajien väitöksiä lapsikastetta vastaan. Kenellä palstalaisella on teologista kompetenssia väitellä aiheesta. Linkkejä ja lainauksia puolesta ja vastaan voidaan kopsata, mutta siihen se jää.

Ihmeen innokasta vyörytystä helluntailaisten suunnasta iivanaisineen ja paavoloineen... Näitä on netti pullollaan.

Vierailija

Nykyään ortodiksella kirkolla on seitsemän sakramenttia: kaste, mirhavoitelu, ehtoollinen, katumus, pappeus , avioliitto ja sairaanvoitelu.

Vierailija

Lainaus:

6v lapsenlapseni sanoi tultuamme kirkosta, ettei hän oikein tykkää käydä kirkossa kun siellä on niitä rituaaleja.

VViisas lapsi. Taisi ymmärtää kirkon hengen elämän pystyynkuolleisuuden.

Vierailija

Hollantilainen historianfilosofi ja kulttuurihistorioitsija JOhan Huizinga kertoo kirjassaan Leikkivä ihminen, että luonnonkansojen uskonnolliset menot muistuttavat leikkiä. Kultti on mitä suurinta ja pyhintä vakavuutta ja Jumalan tulee olla kaiken pyhän vakavuuden kohde. Tavallinen elämä lakkaa hetkeksi olemasta ja rituaalit, magia, liturgiat ,sakramentit ja mysteerit ovat siksi välttämättömiä yhteisön hyvinvoinnille. Sakramentit ja mysteerit edellyttävät myös pyhää paikkaa.

Mitä muuta tänäkään päivänä sakramentit ja rituaalit ovat kuin Jumalalle pyhitettyjä leikkejä, ilmaisua jollekin, mitä järki ei voi saavuttaa.

Vierailija

Lainaus:

6v lapsenlapseni sanoi tultuamme kirkosta, ettei hän oikein tykkää käydä kirkossa kun siellä on niitä rituaaleja.

6-V: ...rituaaleja. Sana lienee sen ikäisellä lapsella sisäsyntyinen ihan vauvasta vai? Taitaapa mukula imaissut sanan aikuisen huulilta, joka on jo ilmeillään tahdittanut sanaa rituaali muksulleen negatiiviseen sävyyn. Mitä mieltä?

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

6v lapsenlapseni sanoi tultuamme kirkosta, ettei hän oikein tykkää käydä kirkossa kun siellä on niitä rituaaleja.

VViisas lapsi. Taisi ymmärtää kirkon hengen elämän pystyynkuolleisuuden.

Samaistuminen Jeesukseen Kristukseen on tie kasteen ja Pyhän ehtoollisen myätä. Mehän olemme Kristuksen kanssa kasteessa haudatut häneen. Hänen Jeesuksen kuolemaa me Pyhässä Ehtoollisessa julistetaan siihen saakka, kun hän tulee kerrN JA NOUTAA MEIDÄT "RITUAALEIHINSA" SITOUTUNEET. Hallelujaa kiitos Jeesus rakkaudestasi. Amen

Valitettavasti jotkut eivät sitoudu sakramenttien sisältöön, vaan omaksi vahingokseen pitävät niitä mitättöminä, halpoina ja ...rituaaleina!

Vierailija

Lainaus:

6-V: ...rituaaleja. Sana lienee sen ikäisellä lapsella sisäsyntyinen ihan vauvasta vai? Taitaapa mukula imaissut sanan aikuisen huulilta, joka on jo ilmeillään tahdittanut sanaa rituaali muksulleen negatiiviseen sävyyn. Mitä mieltä?

Minullekin tuli mieleen ensimmäiseksi, että aikuisen kielteinen asenne kirkkoon on tässä taustalla. Jos lapsi itse sen keksi, on kyseessä tosi varhaisvanha ihmistaimi ;))

Lapsi tarvitsee rituaaleja esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa: iltapesun, -sadun, -rukouksen tai -laulun. Tavat ja rituaalit luovat aikuisellekin turvallista järjestystä elämän kaaokseen. Jumalanpalveluksen kaava on tietysti rituaali. Kun kaavaa muutettiin taannoin, nousi siitä vanhemman kirkkokansan parissa murinaa.

Uskonnonharjoittamiseen liittyy aina ennalta sovittuja tapoja. Ilmeisesti tämä on perua ihmiskunnan alkuhämärästä kuten joku edellä kirjoittikin.

Mahtaako olla sellaista seurakuntaa, jossa Jumalaa palvottaisiin ilman minkäänlaisia muotomenoja. Ei liene edes ylistyskokouksissa?

Vierailija

> Mahtaako olla sellaista seurakuntaa, jossa Jumalaa palvottaisiin ilman minkäänlaisia muotomenoja. Ei liene edes ylistyskokouksissa?

Mahtaako olla sellaista seurakuntaa tai uskovaista, jossa myönnettäisiin, että Jumalan palvelemisen muotomenot ovat surkastumia pakanauskonnoista. Niinkuin koko uskontokin? -titti

Vierailija

Kyllä nykyajan pienet lapset ovat "viisaampia" kun joskus aiemmin . Heillä on kattava sanavarasto jo aika pienenä, en ihmettelis jos 6v tietää mitä ovat rituaalit.

Vierailija

Lainaus:

Kyllä nykyajan pienet lapset ovat "viisaampia" kun joskus aiemmin . Heillä on kattava sanavarasto jo aika pienenä, en ihmettelis jos 6v tietää mitä ovat rituaalit.

Puppua kans. Noin 11-vuotiaaksi lapset konkretisoivat kuten vaikkapa "tosi lenkkiä päästä päähän?" ja näyttävät kahden ihmisen päätä. Tai lapselle on tavalla tai toisella annettu ymmärtää sana rituaali siten, että sen todella ymmärtää havainnollistaen. Ei se itse ole sitä rituaali -sanaa keksiköt. Turha vääntää rautalangasta.

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

6v lapsenlapseni sanoi tultuamme kirkosta, ettei hän oikein tykkää käydä kirkossa kun siellä on niitä rituaaleja.

VViisas lapsi. Taisi ymmärtää kirkon hengen elämän pystyynkuolleisuuden.

...ja olipa taas tänään pari tuntia kestävä telttakokous. Rituaalisti sitä laulettiin ihania hengellisiä lauluja ja kuunneltiin Jumalan elävää sanaa Suomen suloisessa luonnossa ja muistettiin Taivaan Isää ja Jeesusta oikein Pyhän Hengen voimalla ja kiitettiin kesän kauneudesta.
Viepä lapsenlapsesi joskus ja itsesikin kuulemaan ihanaa sanaa. Ehkäpä viriäisitte iloon ja rituaalit väistyvät arvoonsa!

Vierailija

En viittaa tuohon edellämainittuun kuusivuotiaaseen, mutta siitä tuli mieleen kertoa yksi tapaus toukokuulta:
eräässä kirkollisessa juhlassa oli kirkkonäytelmä, joka oli mielestäni hyvin esitetty ja kiinnostava. Mutta loppuosassa
sinne raahattiin kahden aikuisen voimin alttarille vähän alle kouluikäistä, protestoivaa poikaa, joka ei millään olisi
halunnut esiintyä. Kainaloista nostettiin ilmaan ja kannettiin alttarille. Tämä oli mielestäni ihan väärin, ja sai minut
pahalle mielelle. Ei pojalla ollut edes puheroolia, vain lyhyt käynti alttarilla rooliasussa. Olisi voitu jättää hänet rauhaan, eikä väkivalloin raahattu sinne. Tuskin myöskään tämä kokemus sai poikaa kiinnostumaan kirkossakäynnistä.
Toinen asia, joka on minua mietityttänyt: kannattaako ihan pieniä vauvoja ja taaperoita viedä pitkiin jumalanpalveluksiin pitkästymään,itkeskelemään ja kärsimään. Sen ymmärrän, jos eivät siellä itke, vaan jotenkin viihtyvät. Mutta sitten kun selvästikin haluavat pois, kannattaisi vanhempien viedä vaikka "porstuan puolelle", ainakin väliaikaisesti. - Tietysti nämä lapset voivat olla esimerkiksi ripillepääsevien sisaruksia tai pappien lapsia, jolloin koko perhe on pakostakin liikkeellä. Muistan kuinka rippijuhlissa oli hermostuttavaa pienten sisarusten kanssa: aiheuttavatko pahennusta, vai pysyvätkö hiljaa piirustustarvikkeiden ja Trip-tetrojen avulla?
En siis itse häiriinny lasten äänistä kirkossa, mutta ajattelen pikkulasten viihtymistä siellä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat