Sivut

Kommentit (2878)

Tarja

Paljon on tullut kirjoituksia, hyviä, ajatuksia herättäviä ja tunteita koskettavia.
Meille jokaiselle on annettu omanlaisemme suru kannettavaksi , jokainen meistä yrittää selvitä omasta menetyksestä ja sen tuomasta suuresta elämän muutoksesta.
Luulen, että meillä kaikilla on jossakin vaiheessa ollut itse syytöksiä, syyllisyyden tunteita , jotka ovat raskaita ja kuluttavia tunteita. Ne kuluttavat valtavasti muutenkin vähiä voimavaroja. Tosiasia on kuitenkin se, että kuolema tulee ajallansa , eikä meiltä kysytä mielipidettä siihen.
MK. Sinulla on nyt paljon vaikeita tunteita käsiteltävänä, itsesyytökset eivät vie eteenpäin surun käsittelyssä , estävät surutyön tekemistä ja uuvuttavat mielen. Toivoisin, että hakeutuisit ammatti ihmisen luo jolle voisit purkaa tunteitasi. Moni meistä on apua joutunut hakemaan, yksin on raskasta yrittää selvitä. Toivon sinulle voimia ja jaksamista.
Jossakin vaiheessa suru loivenee ja helpottuu , hyvät muistot auttavat jaksamaan ja elämä alkaa kantaa. Suru on surtava, siihen ei ole oikotietä.
Iselläni puolison äkillisestä kuolemasta on kohta kaksi vuotta. Aika on auttanut , on alkanut löytymään ilonkin tunteita ja enemmän hyviä hetkiä. Ikävä asuu sydämessä , sen kanssa on oppinut elämään... muistot herkistävät edelleen, mutta tuovat myös iloa ja kiitollisuutta yhdessä eletyistä hetkistä.
Voimia teille kaikille , surun raskaalle polulle. Ollaan tukena toisillemme. ❤️
Lämmöllä Tarja

Ei enää uupunut

Olen edelleen samaa mieltä: Jos syyllisyys painaa niin paljon että on vaikeaa olla, niin silloin on viisasta hakea apua. Kyllä siinä surussa on yksinäänkin ihan tarpeeksi taakkaa, ei siihen enää lisäpainoa tarvita.
Olen ennenkin täällä kirjoittanut toivosta. Se kantaa ihmeen pitkään vielä silloinkin, kun toivoa ei pitäisi enää olla. Silloin se on voimavara. Mutta toivolla on myös kääntöpuoli: Se voi saada meidät kaivamaan pään hiekkaan piiloon, jos aavistamme jotain niin pahaa, että sen ajatteleminenkin sattuu. Silloin toivo yrittää suojella meitä pahoilta aavistuksilta. Se on ihan normaali mielen reaktio silloin kun jotain todella uhkaavaa saattaa ehkä mahdollisesti olla kohta nousemassa taivaanrannasta. Siksi olisi tärkeää pystyä antamaan itselleen anteeksi, että toimi niin kuin ihminen toivon vallassa toimii: sulku hetkeksi silmät ja katsoi toiseen suuntaan. Jälkikäteen ajateltuna se saattoi olla virhe, mutta jälkiviisaus on muutenkin aika turhaa viisautta. Mutta tämän sisäistämiseen ja itselle anteeksi antamiseen saattaa tarvita apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Viestin aloittaja

Voi kun sinä Mk menisit hakemaan apua tuohon tuskaan, keskustelu jonkun ammatti-ihmisen kanssa voisi olla hyödyksi, itsesyyttely ei ole surussa hyvä asia.

Vierailija

Kyllä se tuska vaimenee.

Anna tilaa uudelle elämän mahdollisuuksille.

Jos löytäisit vaikka uuden kumppanin.

Minä löysin, elämä jatkuu.

Jokainen meistä kaipaa vierelleen ymmärtäjää, tukijaa, rakastajaa...

Ikä ei ole este...

Vierailija

Minun on vaikea ymmärtää miksi leskille halutaan usein ehdottaa uuden kumppanin hakemista/ löytämistä melkein heti edellisen kuoleman jälkeen. Itse olen kokenut sen lähinnä loukkaavana. Mieheni kuoli äkillisesti enkä koe tarvitsevani tai haluavani siihen ketään korvaamaan yhtään mitään. Aika voi ehkä muuttaa ajatuksia, mutta uuden kumppanin löytäminen on kyllä viimeinen selviämisen kannalta. Olen täysin tyytyväinen siihen ajatukseen että löysin jo elämäni kumppanin, yhteinen elämämme päättyi nopeammin kuin uskoimme, mutta sain jo ihmisen jonka kanssa sain elää niin täyttä rakkauden täyttämää elämää että siitä riitti minulle omaksikin loppuelämäksi.

Vierailija

Teille ketkä olette menettäneette läheisenne äkillisesti, kysyisin sitä miten olette päässeet eteenpäin. Toki itsekin menee eteenpäin, mutta se ensimmäinen kuva rakkaasta kuolleena elvytettävänä oli niin raaka versio siihen elävään ihmiseen, että sen työstämiseen menee näköjään aikaa. Se yhä herättää myös öisin jos ei muuten . No GT

Vierailija

Viestin aloittaja

Minä menetin puolisoni äkillisesti, ihan terveen nuoren miehen. Hänet löysin tajuttomana autotallin lattialta ja samana päivänä hän kuoli tulematta enää tajuihinsa. Se oli valtava shokki, kuten varmaan näistä minun alun kirjoituksista huomaa. Se että toinen otetaan pois yllättäen ja sitä ei ole voinut mitenkään ennakkoon aavista, on käsittämätön juttu edelleen vaikka kohta tulee jo 3 vuotta hänen poismenostaan. Se kuva kun hän makasi siinä lattialla ei koskaan häviä pois mielestä, vieläkin usein kun nukun huonosti mietin sitä ja näen saman kuvan.

Ensimmäinen vuosi meni ihan sumussa, tuntuu näin jälkeen päin etten muista oikein mitään koko ajasta, muuta kuin sen valtavan surun ja itkun määrän.

Aika on kuitenkin ollut armollinen, kuten useimmat meistä jo sen  tietää, asiaa pitää edelleen työstää, mutta suru ei ole enää päällimmäisenä tunteena. Asiasta puhuminen jollekkin on auttanut, tuntui että en osannut muusta enää puhua, mutta minulla on kuitenkin ollut niin ihanat lapset että koskaa he eivät sanoneet että vaihda aihetta. Vielä nytkin vuosien jälkeen juttelen hänestä usein.

Nyt näen jo täällä maailmassa valoa ja iloa, erilaista kuitenkin, mutta onnellisena herään aamuisin -  olen elossa, olen aika terve, saan vielä nauttia päivistä. Luonnosta saan paljon voimaa sekä karvaisesta ihanasta kaverista, joka uskollisesti seuraa mukana.

Vaikka alussa tuntui ettei halua enää jatkaa tätä omaa elämää, niin nyt tuntuu ihan toisenlaiselta. Aikaa tähän tunnetilaan on mennyt, mutta elämä kantaa edelleen.

Voimia ja jaksamista teille kaikille, vähän on harmaa päivä (sään vuoksi), mutta ehkä on aika jo sytyttää kynttilöitä.

Anja b

Minun tarina että kaikki kävi nopeasti.Juuri kun tulimme mieheni äidin saattohoidossa kävi mieheni lääkärissä jalan veitulpan takia ja jo neljän viikon syöpä matkan jälkeen olimme lasten kanssa hänen saattohoidossa.Elämä menee eteenpäin kun jo yli kaksi vuotta hänen lähdöstään.Nyt elän Luumu kanin kanssa ja nytkin 4 teiniä yökylässä.Ja miniä.Mieheni oli meille älyttömän tärkeä ukki ja nyt yritän hoitaa ukki mummin tehtävät.Äitini edelleen saattohoidossa et päivä vain ja hetki kerrallansa.Hyvä virsi vaikka en uskokaan.

Anja b

Valoa ja varjoa

Sama juttu,sivu vanhentunut,Olen muutamia viestejä yrittänyt lähettää,enkä tiedä mitä tehdä muuta kuin luovuttaa.

Vierailija

Viestin aloittaja

Kaunista viimeistä elokuun viikon aamua teille kaikille surusilmille.

Kokeilin että toimiiko tämä sivusto, ihan normaalisti pääsin tänne kirjoittamaan.

Nyt on ollut aika hiljaista täällä ja toivottavasti kaikilla on parempi aika menossa surutyössä, kesän kiireiden jälkeen, toivon että useampi meistä olisi jo päässyt elämässä eteenpäin - katse kohdennettu tulevaan - uusi toivonkipinä olisi syttynyt ja usko tulevaan erilaiseen elämään.

Luonto on kohta taas kauneimmillaan kaikkine väreineen, nautitaan siitä ja pimenevistä illoista, sytytetään kynttilä rakkaimmallemme ja muistellaan yhteistä aikaa.

Hyvää päivänalkua teille kaikille.

Vierailija

Kyse lie siitä että yhtä lausetta pitemmät viestit ei mene. Ilmeisesti kirjoitusaika on vastaanoton puolella liian pitkä, koneet ei tunnista. Toiv.tilanne on jo korjaantunut.

Valoa ja varjoa

Juuri näin,muutaman sanan teksti tulee,pitemmät kirjoitukset ei.Melkein vuoden olen kirjoitellut ja aina ennen on toiminut,en tiedä mitä tehdä.

Rakastettu

Hei kaikille, minäkin kokeilen, olen myös kirjoitellut yli vuoden.
Olen lukenut palstaa viime aikoina, vähemmän kirjoitellut.
Teille kaikille, joilla on vasta lyhyt polku takana, haluan lähettää virtuaali halaukset.
Jokainen on oman polkunsa kulkija, omaan tahtiin, omalla tavallaan selviytymässä eteenpäin pienin askelin.
Meillä on yhteistä, mutta kuitenkin paljon omaa elämän tarkoituksen, suuren menetyksen jälkeen etsimistä. Toivottavasti kaikki saavat edes hitusen lohtua ja vertaistukea tältä palstalta.
Minun taipaleeni on kohta kestänyt 1v 7kk ja tunnen päässeeni pahimman yli. Nyt rakennan elämääni uteliaana, se jatkuu joko yksin tai uuden kumppanin kanssa. Aika näyttää, mitä minulle on tarjolla. Olen varannut teatteri lippuja ja konsertti lipun loppu vuodelle, että on jotakin mitä odottaa. Erakoksi, yksin tähän taloon en aio jumittua.
Kukaan ei kuitenkaan minun puolestani tulevaisuuttani rakenna, joten kohti tunnelin päässä näkyvää valoa on mentävä.

Voimahalaus kaikille surusilmille ja kaunista syksyn jatkoa.

Rakastettu

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat