Sivut

Kommentit (2878)

Puolikas

Minulla taivalta kestänyt kohta 1v 6kk ja tunnen samoin kun Rakastettu, muutenkin ajatukset ja tuntemukset olleet samantyyppiset tämän polun aikana. En myöskään aio yksin jumittua. Sitä en tiedä löydänkö kumppania vai kuljenko yksin mutta aion pyristellä valoa kohti.

Kaikki tämä täällä palstalla kirjoittaminen ja yhteiseksi tunnistetut tuntemukset ja  kokemukset ovat antaneet voimaa ja  uskoa selvitä alun toivottomuudesta. En minäkään viime kesänä uskonut valoa näkeväni tunnelin päässä; kaikki oli toivottomuutta ja tulevaisuudettomuutta.

Toki vaivun huonoihin ja synkkiin tuntemuksiin mutta pääsen joskus aina ylöskin ja näitä valon häivähdyksen päiviä ja aamuja putkahtelee aina lisää.

Voimia kaikille

Puolikas

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Toivon että sinä edellisen viestin kirjoittaja tulet yhä tänne. Tuossa pisteessä olemme varmaan me kaikki olleet jossakin vaiheessa, niin kuin itsekin. Silti uusi aamu koittaa ja päivä päivältä pääsee jotenkin eteenpäin vaikka sitä on vaikea uskoa siinä vaiheessa. En itsekään ole vielä päässyt kovin pitkälle, mutta uskon että elämä jatkuu eteenpäin jollain tavalla, itsestäni riippuu miten ja mitä sillä tulen tekemään. Hukkaan ei omaakaan loppu elämää pitäisi antaa mennä, ei sitä kukaan halua tai toivo. Ota yhteyttä kriisipalveluun, jos lähelläsi ei ole ketään kenen kanssa voit nyt puhua ja se voi muutenkin olla tässä vaiheessa paras vaihtoehto. Voimia sinulle ♥️

Puolikas

Pahimmassa vaiheessa sain kriisiapua ja sen jälkeen vielä keskusteluapua  ja ihan hyvän aikaa halusin jatkaa. Tuntuu nyt vuoden kuluttuakin ajatellen, että se auttoi tosi paljon ja sain uusia näkökantoja joita tuskissani en pystynyt ajattelemaan. Vieläkin palaan niihin keskusteluihin vaikeina hetkinä.  Ja tiedän myös, että tarpeen tulleen haen uudelleen apua.

Ehdottomasti kannattaa hakea apua eikä missään nimessä ajatella "ettei minua mikään auta".

Voimia kaikille

Puolikas

Vierailija

Hei sinä nimetön (viesti 2876)
Jos vain jaksat ja kykenet niin olisi itsesi kannalta hyvä että kirjoittaisit vähän enemmän tilanteessasi. Myös nimimerkki (ei tarvitse rekisteröityä) auttaisi yhdistämään uusimman viestisi mahdollisiin aikaisempiin (?). Uusin viestisi vaikutti hätähuudota mutta olis helpompi yrittää vastata siihen jos kertoisit vähän lisää.
Ulla

Kuutamo

Aikaisemmin mainitsin, ettei minulla ole enää tarvetta tänne kirjoittaa, sillä elämässäni on tullut paljon uutta ja mukavaa.
Luen kuitenkin vielä parin viikon välein tätä palstaa, sillä se oli minulle suuren surun hetkellä se asia, mistä sain voimia jatkaa elämää.
Toivon, että mahdollisimman moni löytää tämän palstan ja saa siitä murheeseen apua. Minulla tärkeää oli, että pääsin kirjoittamaan surustani ja huomasin, että niin moni oli samassa tilassa. En siis ollut kummajainen, joka haudalla puhuu rakkaalleen.
Tänne on ja oli kaikki tervetulleita ja joskus myös sai lohduttavia sanoja, joskin tärkeintä oli omien tuntemuksien kirjoittaminen.
Luonnosta sain myös paljon apua ja eilen kun katsoin myöhään illalla taivaalle ja näin upean Milky Wayn, niin ajattelin, että tuolla jossakin se rakkaani loistaa.

Tuhkimo

Hiukan yli vuosi sitten äkilliseen sairauskohtaukseen menetin mieheni. Se on edelleenkin mulle hirveä shokki ja järkytys.Se hätähuuto viesti oli minulta.Sattumalta minäkin löysin tämän palstan.

Vierailija

En ymrrä miksi en pääse enään sivulle joskus on tullut läpi lyhyt kommentti siitä, etten pääse läpi. Kokeilen taas!

Mk

tuollainen tuntemus käy itselläkin, eikä se väisty, vaikka tahtoisi, kaiķki tuntuu epätodelliselta, ja välillä putoaa päälle

Mk

olen itsekin ahdistunut ja lamaantunut, on epätodellisessa tilassa, ei pysty ajattelemaan, että tässä on, uskon, että ymmärrän tuhkimo tunteen, ei voi käsittää

Vierailija

Yritin taas.Tuli teksti;lomake vanhentunut.Kopio kaikki tallentamattomat muutokset allaolevasta lomakkeesta ja lataa sivu.Kuka ymmärtää, miten toimia?

Vierailija

Kahden edelsen viestin kirjoittajalle:
Koska kuitenkin sait nuo kaksi lyhyttä viestiäsi näkyville, niin olisiko niin, että tänne ei voi lähettää toooodella pitkiä viestejä? Toinen vaihtoehto voisi olla, että kirjoittamisen aikana ei voi pitää esim. pitkiä kahvitaukoja, vaan tekstit olisi hyvä kirjoittaa kerralla valmiiksi.

Vierailija

Sorry; ei siis ”kahden edellisen”, vaan pelkkä ”edellisen” viestin kirjoittajalle...
Mistäköhän tuo ”kahden” sana oikein ilmestyi....?

Vierailija USAsta

Rakas MK,

samanlaiset tunteet minullakin. Oli ja yha joskus on irrallinen ja hyljatty olo. Lopulta  kaiken sururyhman ja perheen tuen lisaksi tunsin tarvitsevani enemman paastakseni edes jonkinlaiseen tasapainoon . Aloin kayda hengellisessa yhteisossa, jos sielta loytaisin vastauksen, ehka Jumalan .

Nyt olen alkanut ymmartaa, etta Jumalan ja lisa hengellisyyden sijasta olenkin loytamassa itseni ja uudenlaisen, aikuisen naisen rohkeuden. .Ihmeellinen juttu.

Mieheni kuoleman vuosipaiva on ensi kuussa. Avioliittoa kesti 49 vuotta ja yksi paiva.

Vierailija

Tuhkimo, jos jaksat kerrrotko enemmän mitä tapahtui, voisi avata tapahtunutta enemmän ja ehkä voisin auttaa paremmin. Itsekin mieheni äkillisen kuoleman kohdanneena joutunut kokemaan monenlaista.

Vierailija

Itse mieheni äkillisen kuoleman kautta menettäneenä voin sanoa sen että sitä ei voi sanoin kuvailla kenelläkään kuka sitä ei ole itse kokenut. Niitä tunteita, sitä epäuskoa, sitä pohjatonta tuskaa ja surua. Ja samalla on pakko toimia koska lait ja pykälät niin vaativat, moni ulkopuolinen voi kuvitella että itse voi paremmin koska itse toimii ja tekee. Itsellä pieni ääni huutaa koko ajan sisällä ettei tämä ole totta, teen nämä asiat ja sitten kaikki on hyvin, mutta kun mikään ei tule olemaan enää hyvin, hän ei tule takaisin vaikka teen kaikki nämä asiat oikein. Miten siitä pääsee eteenpäin, en osaa neuvoa. Itse mennyt päivä kerrallaan, ja vaikken siihen uskonutkaan kyllä se siitä helpottaa. Suru ei ole vähentynyt, mutta sen kanssa on oppinut toimimaan, nyt on aikaa kulunut vuosi ja 4 kk...

Vierailija

Minulla tuli 5 kk täyteen miesystäväni äkillisestä kuolemasta. En olisi ensimmäisinä viikkoina uskonut, että aika tosiaan auttaa. Pelkäsin etukäteen kesälomaa, mutta se sujuikin yllättävän hyvin. Arki on alkanut rullaamaan ja rutiinit löytyneet. Ikävä on totta kait kova. Onneksi näen hänestä viikoittain unia, jotka tuovat lohtua ja niiden avulla koen, että hän on edelleen elämässäni läsnä.

Ikävä

Itselläni  1 vuosi ja 2 kk mieheni äkillisestä poismanosta  ja yhdyn kyllä siihen, että ei tätä tunnetta voi tietää kuin saman kokenut!  Itselläni tämä on ollut kyllä suuri kärsimysten tie johon ei juurikaan voi itse vaikuttaa. Ikävä on suunnaton ja kaipaus, elämä on vaan niin tyhjää vaikka hetkittäin siinä jo onnen tunteitakin. Yksinäisyys ja se, ettei voi jakaa arkea kenenkään kanssa. Toki lapset on, mutta heillä oma elämä! Töissä käyn, mutta herkästi vielä itku tulee, elämä menee vaan eteenpäin hetki ja päivä kerrallaan, mutta en oikein saa siitä otetta! Tiedän, että on oltava armollinen ja annettava surulle aikaa, mutta kun se vaan raastaa minua edelleen. Olen lähtenyt jo harrastuksiin ja tapaillut muutamia ystäviäkin koska se on minulle hyväksi, mutta ei vaan tunnu helpottuvan tämä suru. Mutta näillä eväillä mennään mitä on meille annettu, ei voi muuta! En ole pitkkään aikaan kirjoittanut tänne vaikka käyn lukemassa ja aivan samoja tuntemuksia tuntuu muillakin olevan! Jospa se joskus helpottaa!

Mk

ei siitä pääse, ahdistaa, masentaa, en ymmärrä, enkä käsitä, miksi en lähtenyt lääkäriin aiemmin, mahdollisuus oli sittenkin, mutta kääntyi huonompaan, hän olisi ansainnut mahdollisuuden pitempään hoitoon.
Elämänhalu kateissa, ei työkuntoa, en pysty käymään missään, enkä oikein halua nähdä ihmisiä, epätodellinen tila, ei tässä pitäisi olla

Vierailija

Tuhkimo: Kirjoita tänne, kerro miltä tuntuu, pura pahaa oloa! Yritetään auttaa toinen toisiamme.

Mk: itselle anteeksi antaminen ei ole helppoa. Voi olla että teit virheen. Sellaista sattuu ammattilaisillekin. Oli miten oli, elämää on pakko jatkaa kun ei vaihtoehtoakaan ole, ja syyllisyyden taakkaa on saatava kevenemään, kun ei sen kanssakaan jaksa. Tarvitset nyt jonkun ulkopuolisen apua, että voit hiljalleen alkaa antaa anteeksi itsellesi.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat