Painajaisunet

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Karmeita nämä painajais unet joita aina silloin tällöin näkee, ainoa hyvä puoli lienee se kun herää, tuskan hiki päällä,näkeekö monikin näitä hirvityksiä?

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

On luonnollista nähdä monenlaisia unia. Unethan on osa sinua itseäsi, sinun omaa tiedostamatonta puoltasi.
Kannattaa tutustua ja pohtia unia syvällisesti oman elämäntilanteen pohjalta.

Unimaailma tulee mukaan, kun ymmärrys itseen ei päiväaikaan onnistu.
Kannattaa olla herkkä unen viesteille ja erityisesti sille tunteelle mikä on unta nähdessä.
Unen kirjoittaminen muistiin tai/ ja kertominen luotettavalle henkilölle avaa unen viestiä.

Painajainenhan voi olla jokin vaikea tai raskas asia mikä vyöryää unen kautta tietoisuuteen.

Näin ajattelen unien kautta paljon apua saaneena.

kirsikankukka55
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olen myös huomannut, että jos minulla on selvittämättömia asioita tai ahdistava elämän tilanne, painajaiset tulevat herkästi. En näe varsinaisesti useinkaan unta, vaan koen unessä, että jokin äärimmäisen pelottava ja paha uhkaa minua. Huudan silloin unissani kuulemma omituisella äänellä. Kuulen huutoni itsekin.Se on sellaista tukahtunutta huutoa. En saa ääntä.
Kyllä unet minullekin ovat avanneet monia asioita.

Vierailija

Aloitettuani mielialalääkkeiden syömisen tuli painajaisunia ja ne jatkuu edelleen. Mainittuani lääkärilleni tästä hän vaan totesi etttä se on normaalia, vanhat käsittelemättömät asiat tulevat pintaan ja työskentelen niitä unissani. Olen yrittänut lopettaa vähitellen lääkkeiden käytön mutta masennus nostaa heti päätään. Ei kai auta muu kuin jatkaa vaan.....

Vierailija

Lääkkeiden sivuvaikutuksia ovat nuo painajaisunet, lukekaapa mitä lääkkeenne sivuvaikutuksista sanotaan.

Vierailija

Lainaus:

Lääkkeiden sivuvaikutuksia ovat nuo painajaisunet, lukekaapa mitä lääkkeenne sivuvaikutuksista sanotaan.

Lopetin lääkkeet mutta painajaiset jatkuvat.
Ties millanen kemikaalikuormitus elimistössä onkaan,
miten saisi kropan puhdistettua?

Vierailija

Nämä unet, jotka minulla ihan jatkuvasti toistuvat, ovat sellaisia, että useimmiten KADOTAN jotakin hyvin tärkeää! Tyypillinen esimerkki on, että olen laivalla, ja kadotan jonkun matkalaukun, käsilaukun tai jopa lompakon. Joskus taas eksyn siellä laivalla tai vieraassa kaupungissa. Eräässä unessa "kadotin" jopa lapsen, huh huh...!!
En näe koskaan, miten asiat järjestyvät, vaan sitten olen jo joko näkemässä muuta unta tai herään.
Elämäntilanteeni on tällä erää vähän vaikea...

Vierailija

Näen erittäin harvoin painajaisia.
Mutta jos näen, herään yleensä siihen, että nukun käteni päällä tai muuten huonossa asennossa.
Selitys löytyy siis huonosta asennosta.
En käytä mitään lääkkeitä, jotenka en tiedä, miten lääkitykset vaikuttavat uniin.

Vierailija
kirsikankukka55

Olen myös huomannut, että jos minulla on selvittämättömia asioita tai ahdistava elämän tilanne, painajaiset tulevat herkästi. En näe varsinaisesti useinkaan unta, vaan koen unessä, että jokin äärimmäisen pelottava ja paha uhkaa minua. Huudan silloin unissani kuulemma omituisella äänellä. Kuulen huutoni itsekin.Se on sellaista tukahtunutta huutoa. En saa ääntä.
Kyllä unet minullekin ovat avanneet monia asioita.

Monilla uskovilla on tapa käskeä, unesta herätessään tuollaisia unia poistumaan Jeesuksen nimessä, ja kovalla äänellä. On tehonnut!

Vierailija

Painajaisiin heräsi ...
Ja erillaisiin lihas kramppeihin ja fyysisiin tuntemuksiin
Söin eilen aimoannoksen liharuokaa ja muutakin.
Olen ennenkin havainnut tämän syy yhteyden kun on syönyt huonosti sulavaa ruokaa liian myöhään. Ikälisä on tuonut enemmän näitä. Kyllä täytyisi syödä kevyempää ateriaa, Paremmin sulavaa. Enpä ole muutakaan syytä tähän löytänyt

Vierailija

Siis mässäily ym. huonot elintavat tuovat painajaisunet. Mässäily kaikenlaisilla henkisillä asioilla, liialla mietiskelyllä. Mässäily viinalla ja tupakalla. Itse näin hirveitä painajaisunia kun lopetin liiallisen alkoholin käytön.
Mutta on meitä jotka näemme painajaisunia ihan sen takia kun olemme eläneet lapsuudessa tai aikuisuudessa pitkään henkisesti raskaassa paikassa. Välillä ne aina tulee uniin, mutta nykyisin jo on unessa toisenlainen loppu, onnellinen tai kuitenkin vastustan ja uskallan olla luja enkä antaa itseäni kiusata.
Muutenkin olo on nykyisin jo sillälailla varma etten enää pelkää niin paljoa ihmisiä, ehkä uskoontulo ja se että uskon Jumalan suojelevan minua myös unessa. Iltarukous paras lääke painajaisiin :))

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat