Seuraa 

Hyvä ET-raatilainen

Kiitos aktiivisuudestasi! Nyt toivoisimme runsasta keskustelua runoista:
Rakastatako vai vihaatko runoja? Millaiset runot koskettavat? Kirjoitako itse runoja - millaisia?

Sari Alho
ET-lehden toimitussihteeri
P.S. Aktiivisimpien keskustelijoiden kesken arvomme (19.10.) pääsylippuja Helsingin kirjamessuille.

Sivut

Kommentit (280)

Kirjoittelen vähän itsekin, mutte n ole koskaan julkaisssut mitään. Olen julkaissut aktiivisesti toisten runoja toimiessani yhden järjestön lehden toimitussihteerinä.

Sellaiset runot koskettavat, jotka ovat itsellekin tuttuja tuntoja.

En kirjoita itse runoja, mutta silloin tällöin luen niitä kyllä. Pidän rakkausrunoista, vanhoista ja moderneista, Tommy Taberman on suosikkini noista uudemmista. Pidän myös haiku-runoista ja niiden tapaisista - sellaisista, joihin muutamalla sanalla on sisällytetty viisautta ja/tai huumoria, jopa molempia! Olen samaamieltä sen arvostelijan kanssa, joka totesi, että sanat tarvitsevat tilaa ympärilleen, tilaa hengittää. Joissakin uusissa runoissa ja myös laulujen sanoituksisa on niin paljon sanoja, ettei hengitystilaa jää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En ole paljonkaan runoja lukeva ihminen.
Joskus jos tarvitsen johonkin tilaisuuteen, syntymäpäivät tai häät ,siis korttiin tai puheeseen, niin etsin jonkin siihen tilaisuuteen sopivan runon (pätkän) , jota sitten käytän .
Tosin jotkut Tommy Tabermanin runot ovat säväyttäneet .

Hei,

En kirjoittele itse mutta kylläkin lueskelen niitä . Varsin Et-lehdessä on usein mukavia ja ajankohtaisia runoja.
Varsinkin ne runot koskettavat jotka ovat sillä hetkellä itselleen ajankohtaisia asioita. esim suru, ilo, lohtu jne.
Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon.
Ehkä runojen kirjoittaminen onnistuisi jos hiukan harjoittelisi.

Hei,
rakastan runoja ja käytän aina runoja kaikenlaisissa tervehdyksissä... mutta runossa pitää olla todella kunnon sisältö
eli sen tulee koskettaa. (rakkausrunoja, tuskan runoja, muistelurunoja yms.)Itse kerään/kirjoitan enemmänkin aforismejä..
Harvoin löytyy ET-sivulta ihan sellaisia runoja joista tykkään! Tabermannin runoja luen, en tykkää kaikista mutta monista kyllä.
Hellu

Ihan kirjaksi koottuja runoja ei tule luettua mutta minua ilahduttaa ja ihastuttaa runomittaan tehdyt onnittelut jotka joskus ovat melko pitkiäkin. Itsekin tulee hyvin usein puettua onnittelut runoksi. Syvällisiin runoihin en jaksa keskittyä.

Hei
Luen jonkin verran ja yleensä ne herättävät tuntemuksia ja ajatuksia. Runoja lukee kun on itsellä tunteet pinnassa, kun perhepiirissä on tapahtunut, lapsenlapsen syntymä, tai hyvän ystävän kuolema. Ystävä joka poistui liian aikaisin sairauden murtama. Runo lohduttaa silloin, kuten myös silloin kun lapsi syntyy, uusi elämä alkaa. Kevät on myös tunteita herättävä ja silloin tulee luettua runoja. En kirjoittele itse runoja.

En voi sanoa, että rakastan, mutta pidän runoista. Varsinkin runoista, joissa on ajatusta mukana. Siis "vanhanaikaisista" kauniista runoista, rakkaudesta, luonnosta, lapsista jne. En pidä lainkaan sellaisista runoista, joissa ei ole "päätä ei häntää". Siis runoista, joista en ymmärrä mitään.

Olen omaan pöytälaatikkooni kirjoittanut muutaman runon ja luen joskus runoja.
Etsin sopivan runon syntymäpäiväkortteihin ym.onnittelukortteihin.
Nykyään tulee aika usein lähetettyä tekstiviestinä runo esim. jouluna, uutenavuotena,
surunvalittelut jne..
Omistan muutaman runo- ja värssykirjan ja netistä myös löytyy paljon.

Ensimmäinen muistikuvani runoista on kansakoulusta. Opettelin epätoivoisesti ulkoa vaadittuja runoja, enkä vaan tahtonut oppia. Pelkäsin, että jään "laiskalle". Ehkä se on ollut yksi syy, että olen kiertänyt runokirjat kaukaa monien vuosien ajan. Muistan edelleen näistä oppimistani runoista pätkiä. Yllättäen ne ovat alkaneet avautua aivan toisella tavalla tuoden jo unhoon painuneita muistikuvia takaisin.

Muutama vuosi sitten silloin yläastetta käynyt poikani osti minulle Heli Laaksosen runikirjan joululahjaksi. Heli Laaksonen oli käynyt koulussa ja esittänyt omia runojaan oppilaille. Poikani oli ihastunut näihin ja oli sitä mieltä, että ovat minun tyylisiäni. Epäilin sitä, mutta poikani näemmä tunsi minut paremmin. Tykästyin niihin kovasti. Ne puhuttelevat lyhytsanaisuudellaan ja jättävät tilaa omille kokemuksille ja tuntemuksille. Nyt olen jo useamman kerran käynyt Heli Laaksosen tilaisuuksissa ja nauttinut. Ehkä vielä joku muukin runoilija löytää tien minun maailmaani.

Luen ja joskus myös kirjoitan. Runot ovat antaneet lohtua elämän vaikeissa tilanteissa, sanoisinpa niiden jopa auttaneen pysymistä hengissä. Käytän runoja myös asioiden kertomisessa, niin tekevät myös muutamat ystävät!
Olen saanut käydä vilkkaitakin "runonvaihtokeskusteluja". Ihanaa, että jotkut osaavat kiteyttää vaikeatkin asiat muutamaan sanaan. Siitä heille kiitos.

Sama täällä, on parit kolmet vanhat värssykirjat, joita hätätapauksissa lainaan.
Olisi kiva saada luettavaksi vaikka uusia muiden käyttämiä tai lyhyesti joitakin kivoja uusia pätkiä, ehkä ET -lehdessä.

Muuten en runoja lue. Tai on yksi runo, jota tavailen aika-ajoin. Se on nyt tauluna sänkyni päässä. Pitkä mutta kaunis, Aale Tynnin Kaarisilta. Kun sen olen kuullut Eeva-Kaarina Volasen lukemana, se on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.

Helena Anhavan runot ja aforismit ovat koskettaneet minua kautta vuosien erityisen paljon. Viisaita ajatuksia on aina lohdullista lukea.

Runolta vaadin enemmän kuin proosalta. Pitää heti kolahtaa, muuten lopetan lukemisen siihen. Runojen suhteen olen hyvin selektiivinen. Kun kohdalle sattuu runo, josta pidän, otan talteen, luen sen yhä uudellen ja nautiskelen siitä. Itse en osaa runoja kirjoittaa. Mieheni sepittää perheemme vuoden tapahtumat runoksi. Hänen vuoden runonsa on aina yhtä puhutteleva ja huumorin kyllästämä. Jouluaterian jälkeen hän sen lukee ja se on osa perheemme joulutraditiota.

Runot ovat puhutelleet minua eri lailla eri ikäkausina. Varhaislapsuudessa oli tärkeä asia, että runo "rimmasi" viimeisen päälle. Tämä oli varmasti seurausta siitä, että isäni oli mestarillinen kronikoiden kirjoittaja ja niiden rimmaaminen oli suorastaan taidetta.

Sittemmin runous kaikkineen sai paljon vapaampia muotoja ja se joskus suorastaan vieraannutti outoudellaan. Päällimmäisinä suosikkeina omassa runomaailmassani ovat Lauri Viita ja Eeva Kilpi.

Jonkin verran olen itsekin runoillut. Kerran otin osaa jopa Tampereen kirjaston järjestämään runokilpailuun -80 luvulla. Menestystä ei tullut, mutta jokunen runoistani on kylläkin saanut myös painoasun lehden välityksellä.

Kirjahyllyssä on vielä monta lukematonta(kin) runokirjaa, toivottavasti ensi vuonna vähemmän?

En erikoisemmin piittaa runoista, mutta värssyistä pidän. Ostin kirjan, jossa on vanhoja värssyjä, joita tavattiin kirjoittaa muistikirjoihin (kiiltokuvakirjoihin). Niitä rakastan ja luen yhä uudelleen ja uudelleen. Käytän niitä myös onnittelukorteissa ja skräppäilyssä.

Olen aina rakastanut runoja. Niistä olen ammentanut voimia ja iloa. Myös syvältä koskettavat runot ovat mieleisiä.
Olen joskus itsekin kirjoitellut, mutta vain omaksi ilokseni. Omistan myös muutamia runokirjoja.

Mä rakastan runoja tosi paljon. Monta runokirjaa olen lukenut ja itsekin niitä kirjoittanut. Monet runot tosi koskettavia. Silloin kun mieli maassa, niin runot tuovat lohtua elämään.

Taidan olla romantikko runojen suhteen, myös surulliset runot "viehättävät!
Luin nuorena koululaisena Saima Harmajan runoja, olivat koskettavia, ehkäpä hänen oma elämänsä toi niihin runoihin
sitä jotain, mitä kaipasin. Vieläkin runoilija puhuttelee minua!

Ehkäpä nykyään suosin lyhyitä, ytimekkäitä "uusia sananlaskuja"!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat