klo 19:46 | 16.2.2017
Äitini kuoli alkukuusta, hautajaiset ovat parin viikon kuluttua. Emme olleet mitenkään läheisiä (hänellä ei ollut koskaan mitään hyvää sanottavaa minusta). Nyt mietin, etä voinko mennä esim. tansseihin ennen kuin äitini on haudattu??!! Haluaisin jatkaa elämääni mutta pelkään ihmisten sanomisia
Jokaisella on omatunto! Jokainen ihminen on vastuussa omasta elämästään! Mitään ei kuulu sinun elämäsi kenellekään muulle. Mutta jos haluat kunnioittaa Äitisi muistoa kuuntelet omaatuntoasi.
Että se ei sitten joskus kolkuttelisi epämiellyttävästi. Että ei tarvitse katua! Voit olla itsellesi rehellinen, koska vain sinä tiedät!
Tanssi surusi pois, tanssi vihasi pois ja mene rauhallisella mielellä hautaisiin. Ne ovat vain rituaali.
Kuka laskee menemisiäsi jos hiukan tanssahtelet... ei kukaan täysjärkinen.
heh. onko kysyjä tosissaan? mistäs ihmiset tietävät muitten menoja ja tansseissa käyntejä. vai meinaatko laittaa ilmoituksen lehteen? vaikka siihen äidin kuolinilmoituksen viereen? jotta äitini kuoli ja minä jatkan elämääni, aion mennä tanssimaan ennen hautajaisia. mitäs jos jättäisit hautajaiset väliin kun tanssijalka noin kovasti vipattaa.
Onko sinulla vuorostaan mitään hyvää sanottavaa äidistäsi edes nyt kun hän on kuollut? Vanha sanontakin sanoo että "hyvä on koirakin kuoltuaan".
Onko aivan varma, ettei tanssit voi odottaa ruumiin hautaan siunausta? Koska kysyit mielipidettä, minä olen sitä mieltä että vainajan kunnioitus parin viikon ajan ei voi aikuiselle ihmisille olla ylivoimaista. Hautajaisten jälkeen voit mennä ja tanssia niin paljon kun ikinä haluat.
t:molemmat vanhemmat hautaan aikanaan saatellut, nyt 60v nainen.
Niin on moni toivonut, että pitäkää tanssit haudallani. Haudata pitää siis ensin. Mutta jos käy muualla, niin mikäs sitten on asioiden laita. Minä panisin jalalla koreasti hautajaisista riippumatta. Surutyö on sitten erikseen.
Minun läheisistäni ja sukulaisistani kukaan ei ole toivonut tanssijoita haudalleen. Äitini toivoi että jos kukan toisit hänen haudalleen ja joulukynttilän ja niin olen tehnytkin.
Voi kai se olla vaikka eri puolilla Suomea eri tavat, tällä kulmalla jaksetaan vielä kunnioittaa ja hiljentyä elämän rajallisuuden edessä.
Surutyö, mistä se alkaa ja kauanko se kestää, se on aivan toinen asia. Kuolemasta hautajaisiin on lyhyt aika, tanssiin on aikaa koko loppuelämä.
No voi. Mielestäni pitäisi pitää tietty suruaika. Olipa suhde lähivainajaan mikä tahansa.
Esim. jos mies tai vaimo menettää puolisonsa. Suositeltavaa on yksi vuosi suruaikaa. Sen aikana voi käydä eri vuodenajat murehtimiseen.
Ei kannata heti etsiä´laastaria´haavoihin.
Kunnioita äitiäsi joka tapauksessa. Tanssille on aikansa-myöhemmin.
Tanssi on taidetta. Tanssilla voi kunnioittaa äidinkin poismenoa. Ei kai tässä ole kysymys kännipäissä kapakassa hypittävästä letkajenkasta? Onko lohdun hakemiselle säännöt? Onko tanssi sopimatonta? Saako ennen hautajaisia nauraa? Käytetäänkö vielä mustia suruharsoja?
.
Noin oli ennen. Ajateltiin, että piti näyttää surevalta, eli piti teeskennelläkin, että ympäristö ei paheksuisi. Taisipa olla ihan säädetty suruaikakin.
Minua kummeksuttiin kun luin saattokansan edessä, arkun äärellä Äidilleni kirjoittamani runon hänestä.
Parhaiten kuitenkin Äitini tunsin häntä pitkään hoitaneena, kuin kukaan saattoväestä.
Ihmiset esittävät, närkästyvät jos joku käyttäytyy heidän normistonsa vastaisesti, vaikka siinä yleiseti ottaen ei olisi mitään paheksuttavaa. Eihän kaikkia voi eikä tarvite edes yrittääkään miellyttää!
. On vain tärkeä se, että tekee mielestään oikein ja rehellisesti itsenään. Aina on ihmettelijöitä ja arvostelijoita, ei heistä kannata välittää. Tee niin kuin katsot itsellesi ja mielenrauhallesi olevan oikein.
Olet joko hyvin nuori tai muuten vain naivi jos ihan aidosti esität tämän kysymyksen. Vain sinä itse tiedät miten voit tai haluat toimia. Meitä ihmisiä on niin erilaisia, mitään sääntöjä, suruaikoja ym.ei virallisesti ole,me vain toimimme kukin oman suruntuntemuksemme mukaan.
Onko tuo ihmisen rehellistä huomioon ottamista vai somenälvimistä. Äiti voi kuolla nuorelta ja vanhalta. Kyllä on kypsymätöntä kieltää kysymästä suremiseen liittyvistä tavoista.
Aloittaja ei kertonut millaista tanssia hän tarkoitti, puhui vain tansseihin menemisestä. Jos häntä ei mitenkään heilauta äitinsä kuolema ja tulevat hautajaiset, niin siitä vaan lapikasta lattiaan, jos se jotenkin helpottaa hänen oloaan.
Ironia sikseen, tottakai saa vaikka heti kuolinviestin kuultuaan nauraa siinä kuin itkeäkin, tunteet on ihmiselle luotu. Ihmettelen täällä nälvintää ja liioittelua kaikesta toisten mielipiteistä, vaikka niitähän aloittaja juuri kysyi.
Ihmettelen myös jos täällä iäkkäämmät ihmiset kirjoittavat, eikö vainajan kunnioitus ja siunaaminen merkitse teille mitään? On täällä varmaan sen ajan ihmisiä, joiden kotona on vainajia säilytetty riihessä tai aitassa ennen hautaamista? Olette ainakin kuulleet siitä? On aika ennen hautajaisia ja aika sen jälkeen. Mentiinkö ennen rientoihin kun vainaja oli hautaamatta?
Hyvää päivää sentään! Mitä tekemistä vainajan säilytystilalla kuoleman jälkeen on alkuperäisen kysymyksen suhteen eli että kysyjä hinkuu tansseihin äitinsä kuoltua?
1900 luvun alussa ei ollut monia hautaustoimistoja tai kylmähuoneita vainajille nykyajan malliin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö riihessä tai aitassa makaavaa vainajaa olisi kunnioitettu ja pesty ja laitettu hautakuntoon. Luulenpa, että vainaja jopa sai enemmän huolenpitoa ja kunniotusta osakseen kuin nykyaikana. Kuolema oli "lähempänä" ihmisiä ja hyväksyttiin ihmiseloon kuuluvana kiertokulkuna. Päinvastoin kuin nykyisin. Kuinka moni on nähnyt kuolleen läheisen ja päässyt jättämään jäähyväiset?
Jokainen meistä elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa. Silti tuntuu kaukaa haetulta, että joku nauraisi saatuaan kuolinviestin oman äitinsä kuolemasta. Taikka tiedä häntä. Maailman meno on mennyt sellaiseksi, ettei ikäloppu oikein enää ymmärrä kaikkea.