Lyyli

Onko täällä muita pitkästä liitosta eronneita? Mietin eroa pari vuotta ennenkuin läksin. Mies ei "jaksanut"keskustella
kanssani viimeisen yhdeksän kuukauden aikana, ei vaikka kuinka kauniisti tai kiukkuisesti yritin. Ainoa vastaus oli "kun en itsekkään tiedä mikä on tai mitä haluan". Meillä lapset ovat jo aikuisia ja omillaan ja huomasivat kyllä tilanteen.
Kuinka olette selvinneet eteenpäin.

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Tulit tuohon samaan huomioon, että miehen kanssa ei voi puhua, keskustella henkilökohtaisista asioista puolen sanan vertaa. Se on kompastuskivi. Mutta jos ei pettämistä ole ollut liitossa, on mielestäni helppo silloin jatkaa, koska katkeruus ja pettymys tuossa suhteessa elämästä puuttuu.  Kuin myös nuo oli syyt miksi lähdin liitostani yli viisikymppisenä. Minulle noita pettymyksia oli lukuisia, en jaksanut enää. Varmasti he jotka avioliittoon menevät, sitoutuvat

toisiinsa loppuelämäksi, ja sitä sitoutumista pitäisi jokaisen puolison kunnioittaa. Pitää järki päässä vaikka ruoho olisi naapurissa kuinka paljon vihreämpää tahansa. Muistaa  mitä on toiselle luvannut ja olla luottamuksen arvoinen.

Lyyli

Tässähän on nyt ilmennyt että hänellä on nettiystävättäriä, useitakin. Velkaa otettu, luoja ties kuika paljon. Ulosotosta tuli kirjeitä, valehtelematta 7 cm korkeaa pino ja  yhtään ei avannut. Haastemies kolkutteli oven takana. Kysyin asiasta ihan asiallisesti, vastaus, ei ole senttiäkään velkaa eikä tiedä kirjeistä mitä ne ovat. Jos mitä kysyy kieltää kaiken. Nyt vai pelottaa onko minunkin nimeni sotkettu johonkin. Otin kyllä yhteyttä oikeusaputoimistoon.

Kaiken huippu on että nyt hän on ruvennut pitämään yhteyttä tekstiviestein ja on kovin "huolissaan" pärjäämisestäni. En vain jaksa enää uskoa ja luottaa enkä yrittää jatkaa hänen kanssaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Lyyli kirjoitti:
Tässähän on nyt ilmennyt että hänellä on nettiystävättäriä, useitakin. Velkaa otettu, luoja ties kuika paljon. Ulosotosta tuli kirjeitä, valehtelematta 7 cm korkeaa pino ja  yhtään ei avannut. Haastemies kolkutteli oven takana. Kysyin asiasta ihan asiallisesti, vastaus, ei ole senttiäkään velkaa eikä tiedä kirjeistä mitä ne ovat. Jos mitä kysyy kieltää kaiken. Nyt vai pelottaa onko minunkin nimeni sotkettu johonkin. Otin kyllä yhteyttä oikeusaputoimistoon.

Kaiken huippu on että nyt hän on ruvennut pitämään yhteyttä tekstiviestein ja on kovin "huolissaan" pärjäämisestäni. En vain jaksa enää uskoa ja luottaa enkä yrittää jatkaa hänen kanssaan.

Pysy lujana! Kyllä se elämän ilo hohtaa ja onnesi silloin kohtaat. Mutta katso eteesi, miehesi kataisia valehtelijoita ja pettureita on ikjämiehissä jotakuinkin kaikki! Sanoo kokemuksen ääni!

Eteenpäin

Puhumattomuus suhteessa kertoo aina jostakin asiasta jota tarvitsee salailla..ja omasta puolestani koen miehenä että puhumattomia naisiakin on vaikka kuinka  paljon ja taustalla usein raha tai sitten se uusi kumppani ehdokas..

suhde jossa ei kyetä juttelemaan ja suunnitelemaan ja etenkin mikäli puuttuu se yhteinen päämäärä.on tuhoon tuomittu ja ei kannata jatka..vaan uutta matoa koukkuun..

Vierailija

Eteenpäin kirjoitti:
Puhumattomuus suhteessa kertoo aina jostakin asiasta jota tarvitsee salailla..ja omasta puolestani koen miehenä että puhumattomia naisiakin on vaikka kuinka  paljon ja taustalla usein raha tai sitten se uusi kumppani ehdokas..

suhde jossa ei kyetä juttelemaan ja suunnitelemaan ja etenkin mikäli puuttuu se yhteinen päämäärä.on tuhoon tuomittu ja ei kannata jatka..vaan uutta matoa koukkuun..

 VAIN avoimuudella, rehellisyydellä ja rakkaudessa suhde toimii. 

Normaali ihminen  jossain vaiheessa elämää kaipaa kumppania, ja silloin tulee tutkia itseään, että pystyykö olemaan avoin ja rehellinen toista ihmistä kohtaan, vai yrittääkö saada vastapuolesta vain ja ainoastaan hyötyä, huvia ja seksiä, jos noin on ei kannata lähteä suhdelinjalle lainkaan loukkaamaan toista joka saattaa olla tosissaan ja joka tapauksessa tulee pettymään ja siitä sitten onkin vaikeata selvitä jos on ehtinyt tuohon hulttiohenkilöön rakastua.

Ei ole muuta silloin luvassa kuin itkua ja masennusta.

Vierailija

Lyyli kirjoitti:
Tässähän on nyt ilmennyt että hänellä on nettiystävättäriä, useitakin. Velkaa otettu, luoja ties kuika paljon. Ulosotosta tuli kirjeitä, valehtelematta 7 cm korkeaa pino ja  yhtään ei avannut. Haastemies kolkutteli oven takana. Kysyin asiasta ihan asiallisesti, vastaus, ei ole senttiäkään velkaa eikä tiedä kirjeistä mitä ne ovat. Jos mitä kysyy kieltää kaiken. Nyt vai pelottaa onko minunkin nimeni sotkettu johonkin. Otin kyllä yhteyttä oikeusaputoimistoon.

Kaiken huippu on että nyt hän on ruvennut pitämään yhteyttä tekstiviestein ja on kovin "huolissaan" pärjäämisestäni. En vain jaksa enää uskoa ja luottaa enkä yrittää jatkaa hänen kanssaan.

Ihmetyttää millaisia avioliittoja meillä ihmisillä on? Tänään elän avoimesti kaikessa, ei mitään kirjepinkkoja ole missään eikä salaisia nettisivuja. Siis tässä liitossa nyt. Aivan hirvittää se aika kun elin erilaista elämää ja itselläni oli salaisuuksia vaikka muille jakaa, joita en halunnut kenenkään lukevan tai näkevän. Sitten vain yhtäkkiä tajusin ettei näin voi elää, vaan jos meinaan elää toisen ihmisen kanssa yhdessä ei siihen sovi salaisuuksia eikä "omia juttuja", kaikki on yhteistä. Se mikä ei kestänyt päivänvaloa ja muiden katsetta poistin, kirjeet tuhosin samoin muun. Nyt on tosi helppoa elää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Leveäperseiset, roikkurintaiset pömppövatsaiset itsensä unohtaneet naiset pitäisi uudelleenkouluttaa. Ei kliseillä rakenneta hyvää elämää. Meitä itsestämme huolehtivia elämänhaluisia yli 6-kymppisiä naisia on joukoittain kilpailemassa hyvällä omallatunnolla pettyneistä ukkomiehistä, jotka pelkäävät kotiin vietäviä sukupuolitauteja eivätkä pimppareita kaipaa. Luonto tässä tekee tehtävänsä ja se ei moralisoi. Paritteluoikeus on luonnon suoma lahja ikäihmisellekin.

Kai ymmärrät yli kuusikymppinen läski ja roikkurinta, että voit puhua vain omasta puolestasi.

Et varsinkaan miesten puolesta!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Leveäperseiset, roikkurintaiset pömppövatsaiset itsensä unohtaneet naiset pitäisi uudelleenkouluttaa. Ei kliseillä rakenneta hyvää elämää. Meitä itsestämme huolehtivia elämänhaluisia yli 6-kymppisiä naisia on joukoittain kilpailemassa hyvällä omallatunnolla pettyneistä ukkomiehistä, jotka pelkäävät kotiin vietäviä sukupuolitauteja eivätkä pimppareita kaipaa. Luonto tässä tekee tehtävänsä ja se ei moralisoi. Paritteluoikeus on luonnon suoma lahja ikäihmisellekin.

Jotkut naiset pysyvät murrosikäisenä vielä yli kuusikymppisenäkin.

Näitä toisten aviomiesten vamppaajia riittää. Jopa nauttivat siitä.

Henkinen kasvu on sallittua. Rupsahdetaan rauhassa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tyypillisen törkeää naisia halventavaa.

Tuolta kuulostaa petetyn vaimon ajatus!

Siellä kotona on hyvä lukea elämäntaito-opasta ja varsinkin kohdasta jossa kerrotaan luottamuksesta ja rehellisyydestä ihmissuhteissa.

Vierailija

Jos joku aviomies on mennäkseen toisen naisen, avionrikkojan luo. Siitä vaan, ei tuollaisesta kannata pitää kiinni. Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos joku aviomies on mennäkseen toisen naisen, avionrikkojan luo. Siitä vaan, ei tuollaisesta kannata pitää kiinni. Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Se elämäntaito-opas tulisi lukea jo ollessaan sinkkuna, nuorena ja kokemattomana.

Mitä hyötyä siitä enää on kun on ihmisiä loukattu valheilla ja epäluottamuksella vuosikymmeniä.

Ainoastaan, ei ole muuta tehtävissä, kuin katua ja pyytää anteeksi! Mutta anteeksipyyntöähän saa  ainakin miehiltä odottaa, sitä ei tule koska he ovat vapaita, eivätkä koskaan tee mitään väärää, siis ovat ontasia narsisteja.  Enintään hymähtävät, että "kaikkea sitä hairahtuu tekemään", vaan anteeksipyyntö ja rehellisyyden palauttaminen mieleensä ja toimiinsa voisi saada  aikaan vielä jotakin hyvää!

Manta

Aloittajan kysymys oli: "Kuinka olette selviytyneet eteenpäin?"

En voi  kertoa, kun ei ole ainakaan vielä kokemusta. Toivoisin aloittajan puolesta, että saman kun hän kokeneet vastaisivat asiallisesti.

Vierailija

Manta kirjoitti:
Aloittajan kysymys oli: "Kuinka olette selviytyneet eteenpäin?"

En voi  kertoa, kun ei ole ainakaan vielä kokemusta. Toivoisin aloittajan puolesta, että saman kun hän kokeneet vastaisivat asiallisesti.

On sinunkin työnnettävä sorkkasi joka soppaan, vaikka et siitä mitään. Pidä huomauttelut mahassasi, sinne sopii!

Vierailija

Manta kirjoitti:
Aloittajan kysymys oli: "Kuinka olette selviytyneet eteenpäin?"

En voi  kertoa, kun ei ole ainakaan vielä kokemusta. Toivoisin aloittajan puolesta, että saman kun hän kokeneet vastaisivat asiallisesti.

Vihakokemuksia  sekä  puolisoiden välisiä riitoja ja katkeruutta ei pitäisi yllyttää et-kirjoittelulla. Tosielämä on niin monen kirjava ja itsekeskeiset  tunteet kovin epäoikeudenmukaisia, etten haluaisi niihin täällä törmätä. Olisi mukavaa lukea, miten ihmiset ovat vanhoilla päivillään selviytyneet jaloilleen pitkän avioliiton erosta.  Sellaistakin kai tapahtuu?

Ihan tärkeätä olisi myös kertoa  mahdollisuuksista auttaa itse itseään, kun tuntee joutuneensa kärsiväksi tai hylätyksi osapuoleksi. Kärsiväksi ja hylätyksi voi niin helposti tuntea joutuvansa myös vanhassa avioliitossa.

vierailija

Minä käyn edelleenkin täällä lukemassa, jotta pahantuulisuus ja kiukku häipyy, kun saa nauraa näille jutuille. Nytkin silmät vuotaa vettä, kun naurattaa...

Vierailija

"Kuinka olette selviytyneet eteenpäin"?

Vaihtelevasti sanoisin. Ensivuodet olivat työntäyteisiä ja elämä oli ihanaa, oli vapaus niistä ahdistuksista joita toinen henkilö oli aiheuttanut käytöksellään ja elämäntavallaan. Kodin laittaminen oli iso haaste.  Muutkin ihmissuhteet rakoilivat, toivat pettymyksiä, koska tuollaisessa tilanteessa  ystävät valitsevat puolensa. Lapset kun käänsivät selkänsä, oli se kaikkein raskasta. Kun  saivat tietää asiasta totuuden, välit korjaantuivat.

Oli ihanaa päästä kasvamaan ihmisenä, vastuullisena itsestään ja tekemisistään ilman kenenkään osoittelua ja vaatimuksia.

Viimevuodet olin pätkätöissä ja sitten kun tuli aika jäädä eläkkeelle, jäin riemumielin, olinhan ollut työpaikkakiusattu tässä viimeisessä työpaikassani kunnilla.

Ensin oli vuosia eläkkeellä olokin kohtuullista taloudellisesti, mutta vuosi vuodelta on rahatilanne kiristynyt, niin kuin muidenkin eläkeläisten. Luulin löytäneeni myös loppuelämäni rakkauden, mutta ilmeni, että tämän petturin sydän kuuluikin toiselle, toipuminen siitä on vielä kesken. Tuli masennus ja toi tullessaan muita sairauksia, mutta minä taistelen vastaan ja itsestäni kaivelen positiivista puoltani esille ja nautin, ainakin yritä nauttia asioista joita sentään vieläkin löytyy.

Että kyllä se siitä. Vaikka ei se  tai siis tämä vanheneminen yksin mitään mukavaa ole!

Toivoton

Harkitsen eroa miehestäni joka on 67 vuotias. Hänestä on tullut tosi pahantuulinen eläkkeelle jäämisen vuoksi. Lisäksi hän ei nuku ollenkaan. Olen itse ihan lopussa, olen työelämässä vielä 10 vuotta enkö jaksa enää tätä. Muuten ei ole paha mies eikä juo tms. En vaan jaksa ainaista kiukkuisuutta eikä ole mihinkään tyytyväinen. En halua tätä koko loppuelämäksi. En tiedä teenkö väärin mutta voimani ovat vaan lopussa . Olemme olleet naimisissa 15 vuotta.

Vierailija

Varoitan vaan, ei ole helppoa yksinkään. Parisuhteen tuki ja turva on se hyvä puoli jota ei sovi unohtaa. Miehesi on selkeästi masentunut, niin käy monelle kun jää työelämän pyörteista ja totutusta rutiinista pois. Eiköhän olisi ensin syytä korjata hänen oloaan, lääkärikäynnillä esimerkiksi, eihän elämästä tulee mitään jos ihminen ei nuku, se on asia joka antaa jokaisen uuden päivän kohtaamiseen voimaa.

Keskittykää ensin enemmän toistenne hyvään oloon ja tukemiseen ja vaikka kävisitte Senioripysäkillä juttelemassa. Koita jaksaa harkiten, koska kuitenkin toisen läheisen ihmisen tuki on äärettömän tärkeä tässä katalassa maailmassa.

Vierailija

Toivoton kirjoitti:
Harkitsen eroa miehestäni joka on 67 vuotias. Hänestä on tullut tosi pahantuulinen eläkkeelle jäämisen vuoksi. Lisäksi hän ei nuku ollenkaan. Olen itse ihan lopussa, olen työelämässä vielä 10 vuotta enkö jaksa enää tätä. Muuten ei ole paha mies eikä juo tms. En vaan jaksa ainaista kiukkuisuutta eikä ole mihinkään tyytyväinen. En halua tätä koko loppuelämäksi. En tiedä teenkö väärin mutta voimani ovat vaan lopussa . Olemme olleet naimisissa 15 vuotta.

Kerro miehellesi tilanteesi ja väsymyksesi. Jokaisen pitää avioliitossa käyttäytyä sivistyneesti.

Onkohan miehesi masentunut? Kiukkuisuus ja unettomuus viittaa siihen. Lääkäriin miehesi kannattaisi hakeutua.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat