Pappa periferiasta

Olen 77- vuotias vaari ja asun yksin jumalan (pienellä kirjaimella) seläntakana, siis ei oikeastaan missään. Valtaosan ajasta viihdyn yksin hyvin enkä juurikaan kaipaa seuraa. Joskus kuitenkin olisi kiva vaihtaa ajatuksia ihmisen kanssa erilaisista asioista. Olen selannut eri keskustelupalstojen sisältöä netistä ja päätynyt siihen että niiden sisältö on oikeastaa pelkkää paskaa, mikäli keskustelua kaipaa.
Senssipalstoilla, jos määrittelee itsensä mieheksi ja naista hakee, halutaan aina "teatteri-, konsertti tai ravintolaseuraa", toisena suosikkina on mökin talonmiehen tehtävät (tosin peiteltynä jonkin muun määritelmän taakse)

En halua talutella ketään mummoa teatteriin, konserttiin enkä ravintolaan, talonmiehen tehtäviä minulla on liiankin paljon omasta takaa, joten lisää en kaipaa. Suurin este sosiaaliseen kanssakäyntiin minulla on "riittävä" kuulon heikentymä, joten koen etten enään pysy seurassa keskustelussa mukana joten tunnen ityseni debiiliksi.

No, merta on nyt mereen heitetty, mielenkiinnolla saalista odotellen.

Kommentit (12)

Vierailija

Jos vain keskusteluseuraa kaipaat, niin varmasti täälläkin voi ottaa asioita esille ja vaihtaa mielipiteitä. Emme me kaikki ole muunlaista kumppanuutta etsimässä. Voihan olla oma mies ennestään, mutta se ei toki estä kirjoittelemasta kaikenlaisista asioista.

Mistä haluaisit keskustella?

Vierailija

Oikeastaan mistä tahansa.

Yksinäisyydestä yleensä, vanhuudesta, kuoleman läheisyydestä ja sen mahdollisesti aiheuttamista peloista, miten yksinäiset yleensä päivänsä täyttävät, maailman tilanteesta ympäristön, terrorismin ja muiden uhkien suhteen, maahan muutosta ja siitä minkä "kaikki" varmasti tietävät, että varsinaiset kansainvaellukset tulevat alkamaan viidenkymmenen vuoden sisällä (joka ei tietenkään koske meitä vanhuksia) kun ilmastopakolaiset lähtevät liikkeelle välimeren ympäristömaista alueiden elinmahdolisuuksien kadotessa, siitä että pitääkö meidän vain olla tyytyväisiä siihen että olemme kunnollisen eläkkeemme ansainneet, eivätkä maailman murheet meitä liikuta. Todennäköisesti pitää.

Tiedostan sen että kun itse synnyin meillä oli talvisota neneillään ja maailmaa johtivat silloiset "suuret" johtajat, isä Aurinkoinen idässä, Aatu etelässä ja lähes koko euroopassa, Fasismi Mussoliini vielä etelämpänä, ja hyvilset Britaniassa ja Amerikassa. Niistäkin selvittii, selvitäänkö nyt TrumPutiasta jää nähtäväksi.

Kyllä aiheita keskusteluille riittää, nehän eivät toki koskaan johda mihinkään, mutta ei kai se ole niiden tarkoituskaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vanhuudesta lienee helpoin aloittaa.

Olin talvella kahden eri ikäisen geriatrin luennoilla eri päivinä. Toinen oli elämänhalua uhkuva 66-vuotias mies, joka rohkaisi (yllytti) tekemään kaikenlaista tansseihin menemisestä lähtien. Oikein virkistävä luento oli, mutta en kuitenkaan tälläytynyt tai lähtenyt mihinkään muuta kuin metsälenkille, kuten aina ennenkin.

Toinen mies oli 84-vuotias ja pitkäaikaissairas. Hän oli minusta jotenkin realisti. Kun edellinen oli kehottanut tasapainoharjoitukseksi seisomaan yhdellä jalalla hampaita harjatessa, toinen totesi, että kun pysyisi pystyssä kahdellakaan. Vitsiksi tarkoitettuahan se oli, mutta varmasti arkitodellisuutta.

Itse sijoitun iältäni noiden väliin, joten ymmärsin hyvin kumpaakin.

Miltä sinusta tuntuu, kun vanhuus vääjäämättä lähestyy?

Vierailija

Pappa periferiasta kirjoitti:
Olen 77- vuotias vaari ja asun yksin jumalan (pienellä kirjaimella) seläntakana, siis ei oikeastaan missään. Valtaosan ajasta viihdyn yksin hyvin enkä juurikaan kaipaa seuraa. Joskus kuitenkin olisi kiva vaihtaa ajatuksia ihmisen kanssa erilaisista asioista. Olen selannut eri keskustelupalstojen sisältöä netistä ja päätynyt siihen että niiden sisältö on oikeastaa pelkkää paskaa, mikäli keskustelua kaipaa.
Senssipalstoilla, jos määrittelee itsensä mieheksi ja naista hakee, halutaan aina "teatteri-, konsertti tai ravintolaseuraa", toisena suosikkina on mökin talonmiehen tehtävät (tosin peiteltynä jonkin muun määritelmän taakse)

En halua talutella ketään mummoa teatteriin, konserttiin enkä ravintolaan, talonmiehen tehtäviä minulla on liiankin paljon omasta takaa, joten lisää en kaipaa. Suurin este sosiaaliseen kanssakäyntiin minulla on "riittävä" kuulon heikentymä, joten koen etten enään pysy seurassa keskustelussa mukana joten tunnen ityseni debiiliksi.

No, merta on nyt mereen heitetty, mielenkiinnolla saalista odotellen.

.

Täällä on yksi "haihatteleva mummo"! Joka ei kuitenkaan saaliin nimikkeellä ole liikenteessä.

Jospa lähden   tuosta asumisesta, asun jossain  yksin minäkin, kaupunkimaisemassa, liikenteen kohinan keskellä. Kuin minäkin viihdyn niin kauan yksin, kun olen saanut taas voimani levolla kohdalleen ja mitä vanhemmaksi tulen  kestää palautuminen  hieman pitempään, eli voimat ovat jo rajoillaan, koska ikääkin on.

Pelkkä seurustelu, vierailut, lenkkeily saa aikaan väsymisen josta on mukava rauhassa palautua ja ihan yksin nautiskellen omasta rauhasta.

Minä-mummo en hae Miestä, vain täällä keskustelukumppania, ajatusten sorvaamiseen ideoita.

En ole kultturelli kovin, en talutettavissa minnekään. En omista edes mökkiä jossa voisi miehelle keksiä tekemistä, ei, se aika on ohi, ja tein ne hommat loppuun asti itse.

Vanhenemisen olen kokenut kuin elämä olisi jonnekin ulkoistetu, jos ei sitä hae joskus myös itsensä ulkopuolelta, ns. ihmisten ilmoilta. Kävelyjä puistoissa ja kallioilla, istua penkillä katsellen tulevia ja meneviä ihmisiä ja eläimiä.

Kaiken kaikkiaan elämä on elämisen arvoista ja terveys lahjaa jota tulee vaalia.

Vierailija

"Vanhuus lähestyy", minua se ei enään lähesty vaan tunnen jo olevani vanhus.
Ikä ei ole ongelma sinänsä, se saattaa olla naisille vaikeampi asia.

Entistä enemmän on alkanut arvostamaan terveyttä, se on itseasiassa kaiken alku ja loppu. Onneksi omalta osaltani geeniperimä on ilmeisesti sattunut kohdalleen, koska toistaiseksi olen saanut olla kutakuinkin hyvässä kunnossa.

Tottakai aistit, kuulo ja vähän näkökin ovat heikentyneet, mutta liikuntakyky ja kaikki muut elämisen kannalta oleelliset kyvyt ovat tallella.
Enempi vaivaa kyynisyys ympäröivää maailmaa ja elämää kohtaan, niinhän ei saisi olla. Tulisi säilyttää "lapsellinen kiinnostus" kaikkea kohtaan.
"Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista". (1600 luvulta löydetystä rukouksesta, Baltimore)

Valitettavasti se aina välillä on vaikeaa.
Se ei kyllä osaltani toteudu. Tuntuu että kaiken on jo nähnyt ja kokenut, niinkuin kai onkin.
Suuria rakkauksia on ollut, joista voi vain olla kiitollinen ja niitä voi muistella. Maailmaa on saanut nähdä aivan riittävästi, liikaakin, joka puolestaan on tehnyt matkailusta lähes painajaisen.

Itseäänhän voisi ja pitäisi aina kehittää, uuden kielen opiskeluun aikaa olisi ja se olisi myös hyvä keino aktivoida aivotoimintaa mutta mutta se energian ja motivaatin puute!

Vierailija

Hei Pappa!

Kun on nuori kaipaa ulos matkalle maailmaan, kun on vanha kaipaa pian palata kotiin!

Maailmaa on tullut kierrettyä tarpeeksi asti eikä enää tee mieli minnekään!

Kokemuksia on kerääntynyt ja  elämä on niin ihanan tuttua!

Nuo ovat ne iän merkit, tuovat vanhenemisen lähituntumaan. Huomaa myöskin, että kaikkea ei tarvitse muistaa, ei jaksaa ja oppii armahtamaan itseään. Tunnistan myös tuon  aloitekyvyn puutteen, asiat eivät enää hoidu kuin alle seitsemänkymppisenä. On tullut hitautta, mutta kuitenkin turhaudun helposti jos ei ole aktiviteettia tiedossa.

Terveys on lahja ja sitä on helppoakin pitää yllä terveillä elämäntavoilla. Joskus ikäisiäni henkilöitä katsellessani, tavatessani ihmettelen huonokuntoisuuttaan...ja huomaan taas kuinka suuri merkitys onkaan hyvillä tai jopa   kohtuullisilla elämäntavoilla joita on noudattanut luonnostaan koko aikuisen elämänsä ajan.

Voi se itsensä kehittäminen olla vaatimatonta kryptojen tai sanaristikoiden ratkomista tai vain lukemista.

Netistä uutisten seuraamista tai blogien lukemista. Kirjan yhtämittainen lukeminen ei jaksa enää kiinnostaa, lyhyemmät tekstit kyllä toki. Olisiko tuohon syynä tämä netti josta löytyy yltäkyllin kaikkea tietoa ja turhuuttakin:)

Vierailija

Noinhan se juuri on. Eilen ilahduin kun sain Suomen Kuvalehden yhden tähden sanaristikon ratkaistua vaikka en ristikoita juurikaan harrasta, joten pienistä asioistahan ne ilot on irroitettava. Netistä kun mainitsit niin sieltähän löytyy apua kovasti myös ristikkopulmiin.

Suuri ilon aihe on myös vihdoinkin orastava kevät, ehdottomasti paras vuodenaika kun näkee kuolleelta näyttävän luonnon taas heräävän. Pääskysetkin ilmestyivät vakituiseen kesäpaikkaansa, toissapäivänä näin ensimmäisen parin, joten kesähän se nyt siten vanhan määritelmän mukaan on. Kuitenkaan lämpimistä vaatteista ei näillä kymmenillä vielä kannata luopua.

Vierailija

Aurinkoista huomenta!

Eilen oli oikea liikuntapäivä. Lenkilläni järven rannassa kuului kova lintujen mekastus luulin ensin sorsiksi, mutta se outo ääni tulikin taivaalta ilmesesti hanhiaura kauniisti lenteli pohjoista kohti ilta-auringossa...vielä muistaessani tuota ilon ja ihmetyksen näkyä, värisyttää! Joka kevät saa kokea paljonkin uutta jota luonto tarjoaa. Valkovukot  mättäinä pitkin Pyynikin lehtometsää, kaunista, kaunista! Ei sitä nuorempana pysähtynyt metsän lumoihin, kerättiin vaan ne sienet ja marjat, kanervat, mitä milloinkin, ja se nautinto metsästä oli kokonaisvaltaista. Nyt kun on jo paljon nähnyt ja kokenut ei ole kiire minnekään, vaan saa rauhassa katsoa ja nauttia, kiireettä. Juuri tuo tässä onkin niin hyvä ja ihana asia...rauha ja elämän varmuus.v.

Vierailija 16:06

Tuosta  kuuloasiasta tuli mieleen, että nykysin on aika hyviä apuvälineitä, jos/kun kuuleminen alkaa tosissaan olla ongelmallista. Itselläni ei asia vielä ole ajankohtainen, mutta monella tutullani on. Joillekin laitteet vaativat opettelua, mutta aika pian ovat sopeutuneet ja tykkäävät avusta.

Se on myös totta, että matkustaminen kummasti muuttaa merkitystään. Sitä joskus nuorempana saattoi haaveilla ihan etelään ainakin talviksi muuttamista. Nyt ei ajatus kiehdo ollenkaan, kun se olisi mahdollista. Onhan niitä ikiliikkujia, jotka matkustavat niin kauan kuin jalka yhtään nousee, mutta ei ainakaan suomalaisissa kovin paljon.

Maailma muuttuu koko ajan, varsinkin tietotekniikka. Siinä riittää aivojumppaa ainakin sellaiselle,  joka ei jo työelämässä ole asiaan yhtään törmännyt. Jo pelkästään laitteiden käytössä on opettelemista. Väitetään, että kaikki oppivat, jos haluavat. Enpä ole siitä niinkään varma. Itse en ole taitava, mutta kun olen yrittänyt joillekin tosi vanhoille opettaa ihan perusasioita, ne näyttävät kyllä menevän perille, mutta ovat unohtuneet seuraavaan kertaan mennessä.

Nyt kesäntulo näyttäisi hieman edistyvän. Ihan +7 astetta ja aurinko paistaa.

pappa periferiasta

Jouduin jo työelämän aikana hankimaan kuulolaitteen. Se todella vaatii paljon totuttelua, mutta ennenkuin siitä itsellä on kokemusta ei ymmärrä ettei se koskaan kuuloa palauta. Jotenkin tuntuu että se vahvistaa etupäässä hälyääniä. Laite minulla on jo ehkä viides (uuden saa ainakin näillä seuduilla viiden vuoden välein) ja täytyy sanoa että ne ovat todella paljon kehittyneet, nyt ne jopa osaavat poistaa osan tarpeettomasta melusta eli "noisesta".

No hyvä näinkin, ei sitä kaikkea tarvitse kuullakkaan ja ainakin minulla, kun vielä elin parisuhteessa joskus kuulo muuttui selektiiviseksi, eli kuulin hyvin vain osan informaatiosta.

Kevät on upeaa, tässä ympärillä pyöriskelee päivittäin sekä joutsen että kurkipariskunta, ilmeisesti pesivät jossakin hetteikössä. Laululintuja ne eivät todella ole, "laulu" on todella infernaalinen.

Nauttikaamme keväästä ja kesästä sitten joskus.

Vierailija

Nyt on ajankohtainen asia nämä Jääkiekon MM-kisat.

Mitä mieltä olet, kun päävalmentaja melkein lytättiin, joukkueesta puhumattakaan? Itse ajattelen, että some tekee hallaa koko asialle. Menisivätpä nämä arvostelijat itse pelaamaan tai peluuttamaan. Pojilla on osaamista ihan varmasti, mutta jos mieli on maassa, ei kiekkokaan nouse ylämummoon.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat