Kun ei saa kokea isovanhemmuutta

Vierailija

Hei,

miten olette selvitytyneet siitä, että saatte kuulla lapsenne lapsettomuudesta? Miten kestätte katsella lapsen tuskaa kun samalla surette omaa menetettyä isovanhemmuutta?

Kommentit (10)

Vierailija

Olen mietiskellyt asiaa ja nähnyt sivusta,
kuinka lapsettomuushoitojen epäonnistuttua ottivat adoptiolapsen.

Ottolapsi näkyy olevan tyytyväinen muksu,
aika vilkas tosin,
mutta niiiiin on vanhemmat ja isovanhemmat muksusta iloisia että näkyy päällepäin :)

Vierailija

Hei, minulla on kuusi lastenlasta ja on niistä iloa mutta suruakin. Pienin tällä hetkellä sairaalassa toipumassa ja onneksi selvisi lääkärin töppäyksestä hengissä. Joutuu olemaan kaksi viikkoa enempi sairaalassa kun piti. Tällaisia voivat mummon murheet olla, kun mummoksi pääsee. Toinen huoli on yksinhuoltaja lapsen lapset. Milloin pääsisi huolettomaan elämään, ei milloinkaan.

Vierailija

Minulla on kaksi lastenlasta.
Joudun usein hoitamaan heitä. Onhan se myös etuoikeus.

Toisaalta surettaa maailmanmenon takia lasten tulevaisuus.
Rajat avoinna kaikelle huumesodalle ja poliisiakin liian vähän.
Juuri radiossa sanoi että lihapaloissakin pitävät jo varashälytintä jossakin.

Joskus tulee mieleen että onko tuo lasten teko ollenkaan hyvä asia lasten kannalta.
Rukoilla ainakin pitäisi enemmän, tulevaisuuden takiakin.

Rajat ainakin pitäisi sulkea ulkopuolisilta rosvoilta/huumehörhöiltä.
Kotimaassakin on niitä tarpeeksi.

Vierailija

Kaikille ei ole tarkoitettu kaikkea.
Ei täällä maailmassa mene tasan.
Usein he saavat alapsia,jotka eivät edes halua/välitä saada lapsia.
Emme omista mitään,emme ketään,emme edes lasta vaikka sellainen ihme meille olisi suotu.Lapset ovat vain olemassa meidän kauttamme,kuten Kahlil Gibran viisaasti kirjoittaa.
Jokaiselle on kuitenkin annettu mahdollisuus ottaa kummilapsi/adoptiolapsi/sijaislapsi,olla emona osattomille,niille jotka ovat jo olemassa,siis ne lapset joilla ei ole ketään.
Tulee mieleen lause,joka ei ole suoraan verrannollinen,mutta kuitenkin;"Itkin,kun minulla ei ollut kenkiä,kunnes näin ihmisen/lapsen,jolla ei ollut jalkoja."

Vierailija

Miksi pitää olla isovanhempi vain omille lapsenlapsille ja minusta tuntuu, että naisille on tehty karhunpalvelus kun heitä mitataan sen mukaan onko lapsia vai ei. Naiset ovat etulinjassa voivottelemassa seläntakana, että "mikähän silläkin on kun ei ole lapsia pystynyt saamaan?"
Onko ihmisen arvo siinä onko lapsia vai ei?
Minulla on lapsia ja nuoria joiden kanssa on mukava viettää aikaa ja joiden kanssa olen saanut kulkea elämänpolkua myötä-, ja vastamäessä.
En tunne tuskaa siitä, että minulla ei ole omia lapsia enkä ole sanan varsinaisessa merkityksessä mummo.

Iloisin syysterveisin Saara

Vierailija

Usva-Lintusella hyvä kirjoitus tuossa yllä.

Itselläni ei ole lapsia eikä näin ollen lapsenlapsiakaan. Olisimme halunneet lapsia, mutta meille ei niitä suotu. Niin se vaan on, että kaikkea ei elämässä saa, mitä haluaa. Surut on surtava, luovuttava haaveista. Yhtä luopumistahan se on koko elämä.

Onneksi olemme saaneet viettää aikaa lasten kanssa aivan niin paljon kuin olemme halunneet ja jaksaneet. Meillä on monta kummilasta,joiden kanssa olemme leikkineet ja askarrelleet, piirtäneet ja leiponeet. Tehneet milloin mitäkin.

Nyt mummoikäisenä on ollut ihana seurata nuorimman kummilapseni ja hänen sisartensa kasvamista. Paljon vietämmekin aikaa yhdessä, kun he asuvat samalla paikkakunnalla. Uskon, että nämä meidän tapaamiset ovat molemmille osapuolille tärkeitä.

Niin, että voi sitä aikaansa antaa ja välittämistään osoittaa muillekin kuin omille lapsille ja lapsenlapsilleen.

Terveisin Es

Vierailija

Hei! Monet lapsiperheet hakevat varamummia tai -ukkia! He olisivat varmaan tosi iloisia ja kiitollisia, jos joku viitsisi sellaiseksi ruveta heidän lapsilleen. Siitä olisi taatusti iloa puolin ja toisin!

Vierailija

"Köyhä on sen naisen syli,johon vain omat lapset mahtuvat."
Tällaisen muistan joskus kuulleeni.
Niin-,miksi pitää olla juuuri biologinen mummo tai vanhempi?
Miten paljon on maailmassa heitä,joilla ei ole ketään,jota mummoksi tai äidiksi,ukiksi tai isiksi kutsua.
Lienee ihmisessä sisässä jokin,en tiedä,mutta tuumin,sellainen tunne,että juuri oman suvun pitää jatkua.
Tämä tunne,tämä asia onko lapsi tai lapsenlapsi juuri minun kohdustani lähtenyt voi hyvin pian muuttua ihan omaksi tunteeksi lasta kohtaa.Voi sanoa,että hän on minun ja minä rakastan juuri häntä.Juuri tällaisena.
Me kaikki olemme jonkun lapsia.
Me voimme siis olla myös jonkun mummoja,äitejä,isiä,ukkeja.
Jos ei uskalla ottaa niin suurta vastuuta,että adoptoi.voi tehdä äitiyden ja mummouden monella tapaa,vaikka juuri viikonloppumummona ensin ja katsoen,onko itsestä siihen.
Siinä vain on suuri ongelma se,että lapsi kiintyy niin kovin pian.Pettymykset ovat surua koko elämän ajan,ne lapsena saadut.
Minusta ihminen voi miettiä aivan samoin oman biologisen lapsen hankkimisen ajatuksena ,yhtä suurta harkintaa kuin adoptoinnin tai vastaavan.
Onko minusta siihen,voi kysyä...
ON,
jos on rakkautta,anteeksiantoa,hyväksyntää ja vielä avoin syli johon mahtuu monta pientä ja suurempaakin.Myös muitten.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat