Vierailija

Onko täällä ketään, joka kärsii masennuksesta ja/tai ahdistuksesta? Ja mistä syystä? Miten olette selviytyneet siitä?

Sivut

Kommentit (73)

Minun masennukseni alkoi kroonisista kivuista, ongelmista työpaikalla ja lisäksi perheen sisällä oli vaikeita asioita.
Kaikki eteni vähitelleen kunnes oltiin siinä pisteessä että tilttasin kokonaan eli töissä se huomattiin että olen tiltissä, sitten depressiohoitajalla alkuun viikottaiset istunnot, nyt n. kerran kuukaudessa. Myös matala-annoksinen lääkitys eli Triptyl 50 mg iltaisin ja nyt alan olla ns. "kuivilla".

Lainaus:

Onko täällä ketään, joka kärsii masennuksesta ja/tai ahdistuksesta? Ja mistä syystä? Miten olette selviytyneet siitä?

Ruokavaliolla ja järjen käytöllä.

Ei parantunut minun masennukseni järjellä eikä ruoalla. "Kumoon kellahtamisen" jälkeen sain masennuslääkityksen, kun terapiaa tai mitään keskusteluhoitoa ei ollut saatavilla. Popsin lääkettä noin viitisen vuotta ja sitten vähitellen lopettelin, kun elämän vaikeat olosuhteet helpottuivat.
Nyt lääkkeen lopetuksesta on pari vuotta, eikä masennus suuremmin ole palannut, silloin tällöin lyhyitä/keveitä jaksoja lukuunottamatta.

Hei!

Olen kärsinyt masennuksesta vuosia ja vuosia. Masennuin varmasti jo lapsena. Masennukseen ajoivat vaikeat traumaattiset kokemukset, isän kuolema, avioero ym. Minulla on takana pari psykiatrista sairaalahoitoa ja vuosia olen käynyt mielenterveystoimistossa hoitajan vastaanotolla. Minulla on ollut monenlaisia lääkkeitä, kosksa masennukseeni on liittynyt myös voimakasta ahdistusta ja unettomuutta. Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle noin 3 vuotta sitten pätkätöistä hoitoalalta ja nyt on ollut helpompaa. Unettomuuteen otan illalla 200 mg Ketipinoria ja joskus puolikkaan Tenoxin, nukun sillä kohtalaisesti. Nyt taas pelkään masennuksen uusivan, kun tulee syksy ja pimeää ja myös hoitajani jää eläkkeelle mielenterveystoimistosta ja tunnen jääväni taas ihan tyhjän päälle. Jotain siis pitäisi keksiä etten jäisi taas tuonne vuoteen pohjalle mutta mitä? Oletko sinä yrittänyt liikuntaa, elokuvia, musiikkia. Mikä myös olisi tärkeää ettei jää sinne neljän seinän sisälle. Tiedän että on helppo sanoa näin. Mutta kun oikein masentaa vetää vaan peiton korviin ja tärisee siellä ja itkee. Masennus on kamala tauti kaikkine sivuoireineen ja sitä on sivullisen vaikea tajuta.
Toivon sinulle kuitenkin voimia ja vielä kerran voimia jatkaa tätä elämää, onhan tämä kuitenkin niin ainutlaatuista.

terv.niiskuneiti

Minä olen ollut masentunut lapsesta saakka.
Rankka kotielämä syynä.

Vasta nyt lähes 60-vuotiaana alakanut syitä ymmärtää.
Ei auttanut vuosien masennuslääkityskään ja psykologin kanssa juttelu oli yhtä tyhjän kanssa,
ei ollut kovin ammattitaitoinen...?

Mt-toimiston johtava psykiatri tokaisi ettei ole pakko psyklogin luona käydä jos kerta ei halua...?
Kyllä minä halusin mutta nimenomaan sen psykologin höpinät oli minulle aivan löpinää,
ja matkat pitkät ja vaivalloiset joten lopetin siihen.
Olis siellä ollut toimistossa muitakin psykologeja mutta ne oli jaettu sen mukaan millä alkukirjaimella sukunimi alkaa,
ja minun siis piti s-alkuisena käydä nimenomaan sillä psykologilla.

Kyllästynyt olen noihin Byrokraatti-koukeroihin ja haistatin pitkät koko jutulle.

Kun Jumala-suhteeni sain kuntoon, mieliala kohosi ja olen nyt ilman lääkitystä.
Syön terveellisesti ja liikun paljon luonnossa,kerron Luojalle monta krt päivässä huoleni ja iloni ;)

Jumala on paras Psykologi ja Valmentajana Best Personal Trainer.

Toivottavasti muut masentuneet saavat parempaa apua mt-toimistosta kuin minä sain.....

Haluan kertoa oman kokemukseni masennuksesta. Kävin läpi pitkällisen vaiheen, mutta olen jälleen päässyt takaisin elämänsyrjään kiinni.

Kaikki alkoi sairastuttuani Paniikkihäiriöön 70-luvun lopussa. Silloin ei vielä oltu diaknosoitu kyseistä sairautta. Siitä alkoi alamäki jolle ei tuntunt loppua näkyvän. Olin varma, että sekoan lopullisesti. Paniikkikohtauksia aloin pelätä, siitä seurasi sulkeutuminen neljänseinän sisälle. Masennuin. Uuvuin psyykkisesti sekä fyysisesti. Pidin itseäni jotenkin poikkeavana. Häpesin itseäni. Ristiriitaa lisäsi vielä se, että vaikka minulla on hengellinen vakaumus, en jaksanut pitää yhteyttä Jumalan kanssa. Syyllistin siitä itseäni.

Lopulta hakeuduin psykiatrian erikoislääkärille joka ymmärsi minua, eikä tuominnut "hulluksi". Hän vakuutteli minun olevan ihan normaali ihminen joka on SAIRASTUNUT, ihan niinkuin mihin tahansa muuhunkin tautiin voi sairastua. Lääkkeestä ja keskustelukäynneistä oli se apu, että pikkuhiljaa elämänlaatu alkoi parantua. Olinkin ihminen toisten ihmisten joukossa!
Lääkkeen määrää on vuosien varella vähennetty ja nykyisin otan vain murto-osan siitä alkuannoksesta. Ehkä pärjäisin jo ilman sitäkin.

Luonteeltaan arat, -herkät, -tunnolliset, -taiteelliset .... jostain syystä he ovat se suurin osa masennukseen sairastuneista. Eikä aina ole edes mitään selvää tapahtumaa mikä sen laukaisee. "Astia vain tulee täyteen ja alkaa pursuamaan yli laitojensa".

Haluan sanoa Sinulle, joka elät tällä hetkellä masennuksen "kourissa", olet arvokas, Luojan luoma ihminen! Anna itsellesi lupa olla se mikä nyt olet, se ei tee Sinusta yhtään huonompaa kuin mitä muutkaan ihmiset ovat. Jaksaisitko hakea apua ammattiauttajalta ...? Se ei ole häpeä. Anna itsellesi aikaa toipua. Se ei ehkä tapahdu sormia napsauttamalla, mutta Sinä kyllä toivut!

Ymmärrys ja lähellä olo ovat masennusta sairastaville se kaikkein tärkein juttu. Pyydän, älkää lähimmäiset vaatiko masentunutta "ottamaan itseään niskasta kiinni". Omalla kohdallani sain sitä useasti kuulla ....... niitä voimia ei vain ollut itseni auttamiseen.

Lämmöllä Teitä muistaen ja Siunaten!

"kohti valoa käyn"

Laitan tähän loppuun vielä keskustelulinkin tästä samasta aiheesta.
http://www.nettiet.fi/forum/terveys/2669/?page=3&text=

Tämä oli hyvä kirjoitus Sinulta.
Koin masennuksen kun puolisoni kuoli-n.8kk sen jälkeen murruin täysin.Tajusin että APUA pitää hakea.Itkulle ei tullut loppua.
Söin lääkettä n.4kk ja lopetin ne vähitellen.
Nyt olen "tolpillani".
Pitää vaan kaikista asioista päättää YKSIN ja se tuntuu pahalle.
Mutta ME selviämme kuitenkin jokapäiväisistä asioista-eikö niin?
HYVÄÄ SYKSYÄ KAIKILLE!

Ja täälläkin tuo lääkevastaisuus jyllää. Miksi ihmeessä ihmiset menette hakemaan apua, jos lääkkeistä ei ole kuin pahaa sanottavaa? Minua ovat lääkkeet auttaneet pahimman yli. Ilman niitä en olisi selvinnyt.

Lainaus:

Ja täälläkin tuo lääkevastaisuus jyllää. Miksi ihmeessä ihmiset menette hakemaan apua, jos lääkkeistä ei ole kuin pahaa sanottavaa? Minua ovat lääkkeet auttaneet pahimman yli. Ilman niitä en olisi selvinnyt.

Ihmiset näkevät asian usein vain omasta näkökulmastaan. Minua lääkkeet auttoivat, joten ne ovat hyviä. Tällä tavalla jää varjoon se yhteiskunnallinen tilanne, joka pakottaa turvautumaan lääkitykseen. Miksi lääkkeitä syödään niin sankoin joukoin? Vastaus ei löydy pelkästään tutkiskelemalla omia käyttökokemuksia.

Lainaus:

Masennuin varmasti jo lapsena. Masennukseen ajoivat vaikeat traumaattiset kokemukset, isän kuolema, avioero ym.

Elämän normaalit ylä- ja alamäet kuuluvat elämään.

Ei aina voi olla kivaa, terve, hauskaa, rahaa vaikka muille jakaa.

Se ei ole masennusta.

Sitä ei ole syytä lääkitä.

Etpä taida tietää masennuksesta yhtään mitään. Tietysti tavalliset elämän ylä- ja alamäet kuuluvat asiaan, mutta kyse onkin sairaudesta nimeltä masennus.

kirsikankukka55
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Neitokurki kirjoitti hienon kommentin. Minulla on myös masennus kämppäkaverina. Ollut jo vuosia. Pärjään ihan hyvin, kun tiedän jaksamiseni rajat.
Viime talvena huomasin, että kun otin 50 mikrog d-vitamiinia ja kalaöljyä, talvi oli helpompi kuin vuosiin. Samaa meinaan kokeilla myös tänä talvena. Valon väheneminen pahentaa minun oloani.
Lääkkeet ovat hyvä keksintö ja pakkokin, koska keskusteluavun saanti on melko huonoa. Puhumattakaan joistain muista hoitomuodoista.
Itse aikoinaan 90-luvun alussa pääsin kuvataideterapiaan kolmeksi vuodeksi ja nyt pystytän ensimmäisen oman näyttelyn.
Tänä päivänä pääsy tämän kaltaisiin terapioihin on valitettavasti todella vaikeaa. Jotain pitäisi tehdä....

Itselleni on ollut erittäin tärkeää se, että menen jonnekin. Teen vapaaehtoistöitä seurakunnassa. Silloin minulla on syy lähteä pirtistä pihalle. Ja lisäksi olen tekemisissä ihmisten kanssa ja saan mielekästä tekemistä.
Kannattaa etsiä itselleen jotain tekemistä, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Minullekin lähteminen on työlästä, mutta koska olen tunnollinen ,menen kun olen luvannut :)
On tärkeä löytää oma paikkansa ja tarkoituksensa elämässä ja oivaltaa se, että me kaikki olemme arvokkaita ja meitä tarvitaan, näytti miltä näytti. Kukaan ei voi korvata juuri minua tai sinua. Vaikka olisin kuinka masentunut ja kurja, voi vaikka auttaa jotakuta hedelmätiskillä, hymyillä jollekin ystävällisesti, kysyä naapurin vointia. Kaikella sillä on merkitystä sille toiselle ja sitä kautta myös minulle.
Voimia kaikille, jotka kamppailevat masennuksen kanssa. Toivoa on olemassa

voi miljoonat kiitokset Kirsikankukalle kirjoituksestasi.
Minullakin masennus jo vuosia vaivannut,
tänä syksynä ostan kirkasvalolampun jos Budjetti sallii.

Kissakakaveri antaa "tassuterapiaa",
koiran hommaisin mutta minä en pysty sitä ulkoiluttamaan...

On kuitenkin syy nousta aamulla ylös
kun Katti paukuttaa tyhjää ruokakippoaan :)

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat