Juutalaisten maailmanvalloitus?

Vierailija

Kabbalakirjallisuudessa on harhaoppi ja väärä opetus käärmeen yhtymisestä Eevaan, jonka seurauksena Kain olisi syntynyt. Tästä harhaopista on syntynyt esim. sellaista oppia, jonka mukaan vain juutalaiset olisivat Jumalan lapsia ja Aadamin siementä ja kaikki muut ovat käärmeensiementä, eli perkeleen lapsia vailla toivoa pelastuksesta. Jotkut ovat tehneet edellä olevan harhaopin perusteella sellaisen päätelmän, että juutalaiset suunnittelevat maailmanvalloitusta ja pyrkivät luomaan uuden maailmanjärjestyksen, jota juutalaiset hallitsevat.

Edellä oleva väite ja päätelmä on väärä, sillä vanhan liiton aikainen Raamatullinen juutalaisuus ei pyrkinyt valloittamaan maailmaa, eikä opettanut pakanoiden olevan käärmeensiementä, Eevan ja käärmeen jälkeläisiä. Uuden Liiton mukainen Raamatullinen juutalaisuus ja usko Herraan Messias Jeshuaan (Jeesus) ei myöskään pyri valloittamaan maailmaan, eikä opeta pakanoiden olevan käärmeensiementä, Eevan ja käärmeen jälkeläisiä.

Kaikenlaiset valheet juutalaisten maailmanvalloituksesta sekä salaliitoista on antikristillisen hengen tuotosta, jonka tarkoituksena on nostattaa antisemitismiä Israelin kansaa vastaan. 1910 Saksassa vaikutti antisemitistinen liike, jotka levittivät valheellista sanomaa juutalaisten salaliitosta uuden maailmanjärjestyksen perustamisesta. Juutalaisten salaliittoa ei ollut olemassa, vaan se oli antisemitistinen syytös ja juoni, jonka varjolla Saksassa alkoi antisemitismi voimistumaan, joka lopulta huipentui hirvittävään kansanmurhaan, holokaustiin.

Nykyisin vallalla olevat väärät syytökset juutalaisten maailmanvalloituksesta ja salaliitosta uuden maailmanjärjestyksen luomisesta ovat antikristillisen hengen siemeniä, joilla ihmisten sydämeen kylvetään antisemitismiä.

Lue huikaiseva paljastus aiheesta! http://koti.phnet.fi/petripaavola/kaarmeensiemenharhaoppi.html

Kommentit (8)

Vierailija

Tuore Iranin presidentin lausunto: Israelilla ei ole sijaa Lähi-idässä.
Hirvittävä lausunto - kuin sodan julistus.
Sairairasta vallan ja veren janoa.

Vierailija

Naapurimaat haluaa Israelinkin muslimeille vaikka väkisin.
Siis päinvastoin kuin ensimäinen kommentti kertoo.

Vierailija

Lainaus:

Naapurimaat haluaa Israelinkin muslimeille vaikka väkisin.
Siis päinvastoin kuin ensimäinen kommentti kertoo.

Muslimimaailma yrittää pullistella monella taholla ja aina väkivallalla.

Vierailija

Hitlerin demoninen oppi juutalaisista!

Okkultisti Helena Blavatsky on sanonut juutalaisen Jumalan olevan identtinen Kainin kanssa, joka oli saatanan ja Eevan poika. Hitler oli vaikuttunut Blavatskyn opeista ja luki hänen kirjoituksiaan. Blavatsky oli okkultisti, jonka kautta henkivallat vaikuttivat antisemitismiä. Okkultiikka opettaa, että juutalaiset ovat Kainin sukua ja saatanan siementä.

Hitler imi itseensä okkultistisen antisemitistisen siemenen. Hitler on kirjoittanut, että valon enkeli käski häntä kirjoittamaan juutalaisen rodun olevan käärmeen siementä, saatanan jälkeläisiä Eevan ja saatanan seksiaktin kautta, josta syntyi Kain. Hitlerille sanottiin, että kun hän käärmeen siemenen, juutalaisen rodun ja mustan rodun, niin sitten arjalaiset super-jumalat palaavat maan päälle perustamaan jumalan valtakunnan ja voitelevat Hitlerin ensimmäiseksi kuninkaaksi.

Käärmeensiemenopista on monta valheellista versiota, joista Hitler henkivaltojen eksyttämänä uskoi sen version, joka opettaa juutalaisten olevan käärmeen siementä. Kun Hitler uskoi ja omaksui tämän saatanallisen opetuksen, niin sen seurauksena hän käynnisti operaatio holokaustin, jonka tarkoituksena oli hävittää kaikki juutalaiset maan päältä.

Hitlerin ja natsien juutalaisvainon taustalla vaikutti valheellinen käärmeensiemenoppi, jonka mukaan juutalaiset ovat käärmeen siementä, Eevan ja saatanan pojan Kainin jälkeläisiä.

Tänä päivänä antisemitismi nostaa päätänsä, enkä suinkaan ylläty jos valheellinen käärmeensiemenoppi juutalaisista nostetaan esille lopunajan juutalaisvainoissa. Käärmeensiemenoppi sen kaikissa eri muodoissaan on saatanallinen valhe. Hitlerin edustama käärmeensiemenoppi johti hänet kauhistuttaviin tekoihin, jonka tähden 6 miljoonaa juutalaista surmattiin.

Raamatun opetuksen mukaan Eeva ei yhtynyt käärmeen kanssa, sillä Adam oli Kainin isä. Juutalaiset polveutuvat Adamista ja Eevasta, Seetistä, Nooasta, Seemistä, Aabrahamista, Iisakista ja Jaakobista. Herra Jeesus syntyi samasta sukulinjasta, jonka tehtävä oli tuoda syntien anteeksiantamus jokaiselle, joka uskoo Häneen, niin Raamattu sanoo. Kainin suku hävisi maan päältä viimeistään vedenpaisumuksessa, joten valheelliset väitteet kumoutuvat tältäkin osin.

Raamatun opetuksen mukaan, kuka siunaa Israelia, perii Jumalan siunauksen ja kuka kiroaa Israelin olkoon kirottu. Hitler kylvi kirouksen siemenen elämänsä ja kansakuntansa ylle, jonka tähden Hitler menetti henkensä ja natsien hallitsema kansakunta pommitettiin maan tasalle. Lopunajan vaino juutalaisia vastaan saa samanlaisen lopun kuin natsien aikaansaama vaino sai. Lopunajan antisemitistinen maailmanjärjestys "kukoistaa" hetken, mutta tulee täydellisesti tuhoutumaan.

Valheellinen opetus juutalaisista käärmeen siemenenä on demonihenkien tuottama valhe, jonka kautta he nostattavat ihmisiä maan päällä vainoamaan ja vihaamaan juutalaisia. Raamattu opettaa siunaamaan Israelia, sillä Israelin Messiaan, Herran Jeesuksen kautta ihmiset voivat pelastua iankaikkiseen elämään. Israelin Messias, Herra Jeesus tulee pelastamaan koko Israelin kansan lopunaikana, sen kolmasosan, joka jää jäljelle lopunajan vainoista.

Teksti kopsattu; http://koti.phnet.fi/petripaavola/kaarmeensiemenharhaoppi.html#2

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat