Vierailija

Vietimme juuri Runebergin päivää ja herkuttelimme tortuilla. Vaikka Runeberg olikin hyvä runoilija, olisiko SUOMEN viralliseksi kansallisrunoilijaksi paremmin sopinut vaikka Eino Leino? Johtuisiko hänen sivuuttamisensa siitä, että hänet oli nettitietojen mukaan sivistyneistö hylännyt 1920-luvulla liian vanhanaikaisena ja mielipiteiltään liian jyrkkänä. Leino pettyi Suomen yhteiskuntaan niin kovasti, että pyysi jopa vapautusta kansalaisuudesta. Myöhemmin hänet tosin haudattiin valtiollisin menoin ja osoitettiin muutenkin kunnioitusta.
Leinoakin pidetään kansallisrunoilijanamme, jonka liputuspäivä on 6.7. Kukapa ei olisi kuullut tai lukenut ainakin pätkää Hymyilevästä Apollosta, jonka osasta on lähes jokaiselle tuttu laulukin Oi kiitos sä Luojani armollinen (säveltänyt Oskar Merikanto).
Mitä mieltä olet? Pitääkö olla vain yksi virallinen kansallisrunoilija ja kenen pitäisi olla vai voiko olla useampia? Meillähän on montakin hyvää runoilijaa.

Kommentit (3)

Sininen laulu – Suomen taiteiden tarina. Televisiosta on tullut mielenkiintoinen ohjelmasarja suomalaisista taiteilijoista, yhtenä Eino Leino. Leinokin nousi arvoonsa vasta kuoltuaan.

Vierailija

Jokaisella aikakaudella voisi olla oma runoilija. Leino on tullut tunnetummaksi  kuin Runeberg,oikein piti muistella mitä Runeberg on kirjoittanut aikaisemmalla aikakaudella.Vänrikki Stoolin tarinat tunnetuin,ja Sotilaspojastakin muistan ainakin alun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat