Satavuotiaita on Suomessa nyt enemmän kuin koskaan – mikä on pitkän iän salaisuus?
klo 16:00 | 18.11.2018
Pitkän iän tavoitteleminen on kuin hedelmäpelin pelaamista. Päävoitto napsahtaa, jos saa kolme oikein: geenit, elintavat ja sattuman.Lue koko juttu
Oikeat syyt pitkälle iälle: Geenit, raha ja kehittyneempi lääketiede. Rahalla saa parempaa hoitoa. Sote-uudistuksen jälkeen tuloerot korostuvat näissä asioissa. Äänestäkää jotain muuta, kuin kokoomusta.
Aika tyly edellinen, kyllä geenit on yksi syy, raha ei anna pitkää ikää, omat elintavat riittävät johonkin asti . Jos raha olisi se syy, miksi sitten juuri nyt on paljon yli 90 vuotiaita ja myös 100 vuotiaita, ovat syntyneet 1900 luvun alkupuolella, jolloin oli ruoka niukkaa, ei terveydenhoitoa, mutta rehellistä ruumiillista työtä useammilla. Nyt kun raavas työ on vähemmistössä, pitää ihmisen liikkua ja hoitaa sillä konstilla itseään .
Ollaanko tutkittu mitä nämä 100 vuotiaat itse tykkäävät elämänsä laadusta? Onhan se toki hienoa että eletään, mutta harvempi 100 vuotias elää enää itsenäistä elämää, vaan hoivakodissa. Viimiset 10 vuotta eli mummoni hoidossa, eli 100 vuotiaaksi. Viimiset vuodet ei enää puhunut, liikkunut, syönyt itse, eikä mitenkään itsestään pystynyt huolehtimaan. Itsenäinen eläminen sujui hyvin tonne 85 vuotiaaksi.
Itse aloin miettiä 100-vuotisasiaa koronasta selvinneiden ikäihmisten kohdalla. Mietin, että minun syntyessäni he ovat olleet 55-vuotiaita. Vertasin heitä mielessäni nykyiseen itseeni ja mietin heidän terveyttään ja elintapojaan. Väitän, että iäkkääksi elävän on oltava kohtuullinen, eli paheidenkin on oltava hallittuja.
Itse tunnen itseni paljon vanhemmaksi kuin 45-vuotiaaksi. Joudun oikeasti näkemään vaivaa, jottei lihasmassa kokonaan katoa. Isän puolella on eletty usein n. 80-vuotiaaksi, vähän yli. Äidin puolella moni on elänyt vain 60-vuotiaaksi, eikä sitäkään. Vakavia sairauksia ollut jo nuorena. Äidin äiti eli sisaruksistaan vanhimmaksi ja kuoli 86-vuotiaana lähes kuurona ja lähes sokeana sairastettuaan monia rappeuttavia sairauksia.
Mummoni oli minulle myös nk. hyvä huono esimerkki. Mummo menetti kaksi aikuista lastaan, eikä jälkimmäisestä enää toipunut, vaan jäi sisälle 15 vuodeksi (josta vasta viimeiset vuodet hän oli oikeasti huonokuntoinen). Nyt korona-aikaan eristyneisyydestä on tullut uusi ihailtava normi. "Pysy sisällä, pysyt elossa".
Itseeni mummon kohtalo kuitenkin vaikutti niin, että en tavoittele pitkää ikää. En halua tehohoitoa enkä elvytystä. Itselleni on tärkeämpää, että pysyn itsenäisenä ja toimintakykyisenä elämäni. Eli kun kriittinen sairaus iskee, olen valmis kuolemaan, vaikka hyvinkin pian. Sillä vältän pitkällisen kuihtumisen ja kitumisen myöhemmin. Nykyaikana tätä pidetään outona asenteena, kun lääketieteen kaikkivoipaisuuteen luotetaan. Itse arvostan laatua enemmän kuin määrää.
Perintö tekijät ja niiden puutteiden tunnistamisen korjaaminen oikealla ravinnolla jonka lisäksi vähintää kohtuullinen liikunta sekä mielen=sielun hoitaminen järkevästi niin, että viihtyy itsensä, läheistensä sekä sosiaalisessa ympäristössä sekä luonnossa tasapainoisesti.
Satavuotiaaksi eläminen ei sinänsä ole minusta mikään tavoite, tärkeämpää on elää mahdollisimman suuri osa elämästään toimintakuntoisena. Kuten jutussakin mainitaan, elämän pituuteen vaikuttavat geenit, elämäntavat ja sattuma. Isäni eli 90-vuotiaaksi, pitempään kuin yksikään hänen lapsuudenperheensä jäsenistä. Hän hoiti itseään hyvin ainakin liikkumalla ja harrastamalla paheita vain kohtuullisesti.
Viime vuosina moni tuttavani on menehtynyt kuusikymppisenä, vaikka he kaikki olivat hoikkia, liikunnallisia ja tupakoimattomia. Ainakin yhdellä heistä vanhemmat elivät lähes satavuotiaiksi, joten suurin tekijä näissä tapauksissa on ollut sattuma. Lääketiede on kehittynyt niistä ajoista, kun äitini kuoli syöpään 37-vuotiaana, mutta kaikkia tauteja ei vielä pystytä parantamaan.