Mitä tehdä, kun aikuinen lapsi ei halua pitää enää yhteyttä? ”Poikani katkaisi välit tekstiviestillä”
Mitä tehdä, kun aikuinen lapsi ei halua pitää enää yhteyttä? ”Poikani katkaisi välit tekstiviestillä”
klo 19:00 | 20.9.2018
Anja, 85, ei ole nähnyt tytärtään kolmeen vuoteen. Tapion, 69, poika taas katkaisi välit viisi vuotta sitten. Asiantuntijat kommentoivat, onko mitään tehtävissä.Lue koko juttu
Sivut
Miten se suomalainen tangolaulaja lauloikaan...
"Rakasta kärsi ja unhoita, se on määräys kohtalon..." vaikka kipeäähän se varmaan tekee...
-
https://www.youtube.com/watch?v=La98l9hjjxY
Itse olen kasvattanut itseni, ilman äitiä ja isä toisen vaimonsa tossun alla. Aviossani syntyi poika ja tyttö, poika joka syyttää avioerosta jonka lopetin pahoinpitelyn takia joka siirtyi sitten myös poikaan ja silloin otin eron. Nyt pojan kanssa välit jäähyllä kun hän jatkaa oman vaimonsa pahoinpitelyä samalla tyylillä koska pidän miniäni puolta. Heidän lapsensa on jo viran omaisten kanssa yhteydessä, kun hän itse otti yhteyttä,
isänsä takia että saisi apua. Poikani syyttää kaikesta olemattomasta minua, ainoa joka voi vahvistaa valheet heidän lapsuudesta on tyttäreni. Hän on kertonut että poikani toivoo jopa kuolemaanikin. Tähän kaikkeen on kyllä alkoholi varmaan syynä, mutta en uskalla ottaa mitään kantaa siihen hänen kanssaan. Miniäni on Thai ja suren hänen kärsimyksiään, vaikka ero heillä onkin miniäni käsissä. Ei aina ole syy vanhemmissa vaan.
Olet täysin oikeassa.
Yleensä itse välirikko voi purkautua täytäntöönsä jonkun suhteellisen "pienen" asian myötä,
mutta se mitä on taustalla ja kamelin selässä ennen sitä katkaisevaa käännekohtaa, on paljon.
Itse tulen perheestä josta me molemmat lapset muutimme ulkomaille ilmapiirtä pakoon.
Ilmapiiri tuli lapsuudesta, jossa olimme vanhempiemme tiellä ja vaivoina kodissamme, mummon omistamassa yksiössä.
Isä kokee lasten onnistumiset itsetuntoaan järisyttävänä uhkana, ja äiti on taas narsisti jonka epäterve käytös jatkaa eskaloitumistaan vuosi vuodelta.
Ollessani opiskelija, jouluna luokseni ei tultu käymään koska "miksi tulisin, ei ollut mitään muuta menoa sillä suunnalla". Vasta vuosien jälkeen tajusin , miten nuo sanat- jotka olivat minulle täysin normaaleja - olivat
tosiassa niin hyvin epänormaaleja, eivätkä edusta normaalia rakkaudellista vanhemmuutta.
Valmistumisjuhlissani sain stipendin hyvästä menestyksestä. Onneksi vanhempani eivät olleet siellä: Olisin muuten saanut tuntea nahoissani sen, ettei tuo nyt mitään merkitse: Älä vain luule mitään itsestäsi. Muut ovat sinua parempia, olet syntynyt häviäjäksi.
Olin innokas teatteriharrastaja ja käsikirjoittaja, ja lukiossa sainkin pääroolin puolentoistatunnin näytelmästä. Jostain kumman syystä isäni tuli ensi-iltaan paikalle.
Muiden lasten vanhemmat taputtivat ja kannustivat, toivat kukkia. Minun vanhempani muistutti minua siitä,
kuinka vastanäyttelijä oli taitavampi, ja että ärrävikasi kyllä kuuluu takapenkkiin asti.
Lihava. Ärrävikainen. Tyhmä.
Katson oikeutetuksi sen, etten ole vanhempiini tekemisissä.
Jo 3000 vuotta sitten annettiin hyvä elämänohje: "Riitele oma riitasi vastapuolesi kanssa, mutta toisen salaisuutta älä paljasta." Kun vetää riitaan mukaan lähiomaisia, seuraukset ovat edellä olleiden kommenttien kaltaisia. Jos kahdenkeskinen keskustelu ei onnistu tai tuota tulosta, tuen hakeminen lähipiiriltä aiheuttaa usein vahinkoa. Miksi?
Lukuisia kertoja tilanteissa, jossa ihmissuhdekonfliktin toinen osapuoli on tullut kertomaan tilanteensa ja pyytämään neuvoja, on voinut onnitella itseään, että on purrut kieltään, eikä antanut hyvää ohjetta selvään tapaukseen. Nimittäin on uskomatonta, miten toiseksi asia muuttuu, kun kuulee toisenkin osapuolen kertomuksen. Eka kertoja ei varsinaisesti valehtele, mutta se, mitä hän jättää kertomatta, muodostaa aivan toisenlaisen kuvan kuin on todellisuus.
Kun on saanut toimeksiantona selkeän kuva molemmilta osapuolilta, on neuvonnan aika. Ei siten, että kertoo mitä heidän pitää tehdä, vaan auttaa heitä itse oivaltamaan se, sekä mitä hyötyä siitä on. Jos molemmat osapuolet haluavat sovinnon, ovat anteeksiantavia, hyvä niin. Jos vain toinen osapuoli on siihen valmis, se on sitten siinä.
Narsistien suhteen tilanne on hankala, jos on pakko olla kanssakäymisessä, joutuu asumaan saman katon alla tai on jotenkin riippuvainen hänestä. Tällöin tarvitaan lähes yliluonnollisia voimia jaksamiseen. Perheiden hajoamisen kiihtyvä vauhti ja viihdeteollisuuden normien ja roolimallien tunkeutuessa elämän pääsisällöksi ihmissuhdeongelmat tulevat jatkamaan pandeemista kasvuaan.
Itselläni on 3 aikuisuuden kynnyksellä olevaa lasta. Kyllä tuntuisi hirveältä, jos he eivät haluaisi pitää mitään yhteeyttä meihin vanhempiin. Ymmärrän, että jokaisella on oma elämä, ja aikuisten lasten pitääkin väljentää välejään lapsuudenperheeseen. Yhteydenpidon ei tarvitse olla toki jatkuvaa eikä päivittäistä, ehkä vaikka viikon-parin välein soittelua ja muutaman kerran vuodessa tapaamista. Oma äitini on jo iäkäs, ja kaipaa yhteydenpitoa melkeinpä päivittäin, se on minusta kyllä liikaa. Haluan oman rauhan ja oman elämän, ja olen varmaan sitten itsekäs, kun en halua jakaa joka risausta äidin kanssa.
Sivut