Omaishoitajana olen unohtanut itseni...

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olen 52v vuotias nainen,olen 90v äitini omaishoitaja.
Kukaan ei ole minua tähän ns.pakottanut,kuinka voisin sanoa,että elämä on vienyt tähän...
Lapseni ovat jo aikuisia,olen eronnut 10 v sitten...pikkuhiljaa on ystävätkin kadonneet...päivät kuluvat yksinomaan äitini elämän pyörittämiseen.
Äitini on henkisesti erittäin vahva,paljon vahvempi kuin itse olen...
Huomaan itsessäni paljon piirteitä,joihin en ole tyytyväinen,olen nykyisin "pahallapäällä"niin usein,että en jaksa sitä itsekkään...
Jos veisin äitini ns.kolmenpäivän osastohoitoon kuukaudessa(jotka minulle kuuluvat)kuulisin lopun kuukautta äidiltäni piikittelyä,kuinka voin viedä hänet pois kotoa...
Kaikesta huolimatta haluan hoitaa äitiäni,niinkuin olen luvannut...

En halua surkutella itseäni,haluan,että joku toinenkin ihminen kertoisi omasta elämästään vastaavassa tilanteessa.
Olisi todella kiva kuulla teitä muita...

Kommentit (2)

kirsikankukka55
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

En ole samassa tilanteessa, mutta kuten itsekin sanoit, olet unohtanut itsesi. Et jaksa, jos et panosta omaan jaksamiseen. Työstä itsessäsi niitä tunteita, joita äitisi sinussa herättää motkottaessaan sinun vapaapäivistä.
Ellet pidä huolta itsestäsi, olet pahalla päällä kuten sanoit ja silloin kumpikin teistä voi huonosti. Vaikka äitisi motkottaa, voisit vaikka sanoa hänelle suoraan, että jaksaaksesi hoitaa häntä, sinä tarvitset lepopäiväsi. Se ei ole itsekkyyttä, vaan rakkautta.
Ei voi loputtomasti antaa ellei saa jotain vastineeksi. Teet hienoa työtä äitisi omaishoitajana ja "työmies" on palkkansa ansainnut.
Vaikka hän on äitisi, aseta rajat kuten hän aikoinaan asetti sinulle, kun olit lapsi.
Voimia sinulle arkeenne. Kertoile kuulumisiasi ja jaa taakkaasi täällä, sekin voi antaa sinulle voimia päiviisi.

Vierailija

Olen myös äitini, 89v omaishoitaja - sinua yli 10 v vanhempi. Jäin eläkkeelle vain ryhtyäkseni omaishoitajaksi, vaikka muuten olisin jatkanut työelämässä vielä pidempään. Valinta oli siis minun.

Tiedän, mitä on elää elämää, jossa päähenkilö on joku muu kuin minä itse. Olen kuitenkin aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin sinä noiden lomien suhteen. Minun äitini kokee päinvastoin syyllisyyttä, jos uhraan elämäni hänen vuokseen. Sen takia hän lähtee "lomalle", vaikka ei muuten sitä haluaisikaan. En ole vielä ollut oikeutettu lakisääteisiin vapaisiin kuin lyhyen aikaa. Nyt kun olen, olen päättänyt, että myös hyödynnän niitä. Tästä pitää tehdä päätös ja noudattaa sitä. Niin minäkin tein. Omaishoitajuus on salakavalaa ja uuvuttavaa, juuri siitä, miten pinna palaa helposti pienistäkin asioista silloin kun on oikein väsynyt, kertoo, missä mennään omalla kohdalla.

Minä painotan vapaapäivien suhteen sitä, että se on myös lomamatka äidilleni (vaikka hän kyllä fiksuna, vaikkakin muistisairaana, käsittääkin, mistä on kyse - leikkii kuitenkin mukana). Jos äitisi taas on "vaativa", eikä näe asiaa sinun kannaltasi, pystyisitkö siitä huolimatta pitämään oikeuksistasi kiinni? Ja jos jaksaa motkottaa jälkikäteen, pystyisitkö kovettamaan nahkasi ja kääntämään keskustelun johonkin toiseen asiaan. Ehkä hän myös säännöllisten vapaiden jälkeen tottuisi asiaan ja pitäisi sitä jo normaalina...On vaikea neuvoa toista, kun hoidettavat ovat luonteeltaan erilaisia. Sen kuitenkin tiedän, että teemme täyttä työtä, josta ilman lomia ei selviä. Väsynyt hoitaja on huono hoitaja. Kehotan pitämään ne lomat (itsekin opettelen!), olemme ne ansainneet.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat