Mitä syöpäpotilaalle saa sanoa?

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Luin ET:n numerosta 18 jonkun panneen merkille, että syövästä puhutaan usein tavalla, joka loukkaa sairastuneita. Häntä sieppaa esimerkiksi se, jos hänelle tullaan sanomaan, että "sinähän näytät hyvältä".

En taida omin avuin keksiä, mikä noissa sanoissa loukkaa. Voisiko joku auttaa, mieluiten niin, että antaa valmiit sanat käytettäviksi vastaavassa tilanteessa?

Vai pitäisikö minun teeskennellä, että en ole kiinnostunut hänen voinnistaan tai että olen unohtanut hänen sairautensa?

Kommentit (14)

Vierailija

Et kai Kylmäsen Usko tosissani kysele valmiita sanoja syöpäpotilaan kohtaamiseen?
Jokainen kohtaaminen on täysin ainutlaatuinen ja tietenkin puhutaan samoin kuin
muutenkin ihmisten välisessä kanssakäymisessä, sen mukaan millainen suhde ihmisillä
keskenään on. Läheisten kanssa siinä ei ole mitään etukäteen miettimistä, jokainen
sydämessään tietää kuinka tulee toimia.

Jos sinä nyt esimerkiksi tapaat jonkun puolitutun, jonka tiedät sairastavan syöpää,
niin ehkä et kuitenkaan ensi sanoiksi mene sanomaan:

"Terve pitkästä aikaa - eipä uskoisi, että sinulla mitään sairautta on, näytät niin
hyvältä ja tosi terveeltä. Älä turhaan huolehdi, kyllä sinä tuosta pian paranet.
Tuo peruukkikin on todella aidon näköinen"

Anna Mäki

Vierailija

Mäen Anna toteaa aivan oikein, että läheisen kanssa hänen sairaudestaan puhuttaessa sydän ohjaa sanojen valinnassa. Läheisen oma sydän myös ohjaa häntä ymmärtämään sanat siten kuin ne on tarkoitettu.

Puolituttu potilas on puhekumppanina hankalampi. Rohkaisuksi tarkoitetun [Näytät hyvältä] hän voi tulkita sairauden vähättelyksi, taudin vakavuutta korostavan [Minunkin appiukkoni kuoli eturauhassyöpään] taas pelotteluksi.

Anna kertoi kärjistetyn esimerkin, miten ei pidä puhua. Saanen minäkin kärjistäen kertoa, miten jollakulla voi olla loukkaantumisen syyn haku päällä koko ajan:

Eräälle päivänsankarille toivotettiin terveyttä ja pitkää ikää. "Vai pitkää ikää", vastasi hän. "Kyllä huomaan vihjauksesi. Toivot, että eläisin pitempään kuin sinä, jotta sinun ei tarvitsisi tulla minua arkussa kantamaan. Tiedän kyllä olevani ylipainoinen, ei siitä tarvitse tulla ihan päin naamaa letkauttamaan!"

Vierailija

Kylmäsen Uskon esimerkki onnen toivotuksista synttärisankarille oli hyvä.
On ihmisiä, jotka etsimällä etsivät toisten puheista loukkaantumisen aiheita :)

Mutta sitten itse aiheeseen:
Olen elämässäni kohdannut monia syöpäpotilaita, läheisiä ystäviä ovat olleet useimmat.
Sopivat sanat kyllä löytyvät itsestään, eikä niitä aluksi tarvitse olla paljon.
Lohdutusta, toivoa, yhteistä rukousta, yhdessä itkemistäkin ja niiden hyvien asioiden
muistelua, jotka vielä ovat jäljellä.

Keväästä lähtien on ollut sydäntäni lähellä erään nuoren miehen vaikea tilanne -
hän on poikani hyvä ystävä ja käynyt meillä jo murrosikäisestä lähtien.
Hänellä on vaimo ja pieni poika ja nyt tämä nuori isä on sairastunut syöpään,
joka on ilmeisesti levinnyt joka puolelle ja paljon ei ole toivoa - lääkärit ovat
nostaneet kätensä ylös, heidän mielestään mitään ei ole lääketieteen keinoin
tehtävissä. Ainoastaan suuri ihme voi enää hänet parantaa.
Voimme ainoastaan suurella joukolla lähettää esirukouksia hänen paranemisensa
puolesta. Tämä nuori mies on itse pyytänyt rukousapua, ja siitäkin asiasta olen
hänen kanssaan keskustellut.

Tämä nyt aluksi riittää tästä aiheesta, onhan mahdollista, että vielä myöhemmin
palaan tänne, kunhan nyt ensin tulisi lisää keskustelijoita.

Maria07

Vierailija
Kylmäsen Usko

Luin ET:n numerosta 18 jonkun panneen merkille, että syövästä puhutaan usein tavalla, joka loukkaa sairastuneita. Häntä sieppaa esimerkiksi se, jos hänelle tullaan sanomaan, että "sinähän näytät hyvältä".

En taida omin avuin keksiä, mikä noissa sanoissa loukkaa. Voisiko joku auttaa, mieluiten niin, että antaa valmiit sanat käytettäviksi vastaavassa tilanteessa?

Vai pitäisikö minun teeskennellä, että en ole kiinnostunut hänen voinnistaan tai että olen unohtanut hänen sairautensa?


Olet osittain oikeassa, saattaa olla arveluttavaa sanoa, että kylläpä näytät hyvältä tänään, jos näin ei asia ole, parempi muotoilla sanansa kysymyksiksi, eli miten voit tänään, jne.

Vierailija

Tänään TV 1:n Akuutissa on asiaa mm. lasten syöpädiagnooseista.

Tuntuu siltä, että oman lapsen sairastuminen syöpään olisi lähes kestämätöntä.
Kuitenkin näitä pieniä syöpäpotilaita on paljon. Hoidot ovat raskaita ja usein
hyvinkin pitkäkestoisia. Näitä pieniä potilaita olemme varmasti kaikki nähneet
Lastenklinikoiden Kummit ry:n varojenkeräysohjelmissa.
Nekin minua ovat itkettäneet.

Kuinka sitten kohdata syöpälapsen vanhempi? En tiedä...

Anna Mäki

Vierailija

Palaan vielä tähän keskusteluun.

Nykyisin eri syöpien hoitomuodot ja lääkkeet ovat huimaa vauhtia kehittyneet
paremmiksi ja tehokkaammiksi menneisiin vuosiin verrattuna, ja useimmat syövät
paranevat varsinkin, jos ne on jo alkuvaiheessa havaittu.
Kuitenkin syöpädiagnoosin saaminen on täydellinen shokki, niin sairastuneelle
itselleen kuin hänen läheisilleenkin.

Silloin on tärkeää koettaa jakaa lohdutusta ja vahvistaa luottamusta paranemiseen.
Sairastuneen oma optimistinen ja toiveikas mieliala on tärkeää.
Ystävät voivat olla suureksi avuksi juuri uskon ja toivon vahvistamisessa
ja ylläpitämisessä.

Maria07

Ilmatar
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Kylmäsen Usko esitti vaikean kysymyksen.
On äärettömän vaikea lähestyä vakavasti sairastunutta tai läheisensä menettänyttä ihmistä.
Surun ja murheen keskellä ihminen on hyvin haavoittuvainen, vaikkei hän sitä sanoisikaan.
Kohtaaminen ja siihen liittyvät sanat, ovat juuri niitä, joihin vain itsekullakin on oma vastaus.
Mutta kun kysyit.
Ajattelen syöpään sairastuneen kohtaamista sairaalassa.
Ensimmäiset sanat voisi jättää sanomatta. Katse, kosketus, kertoo omaa aitoa viestiään, sanoja ei siihen hetkeen tarvita.
Läsnäoloa suurempia sanoja ei ole. Ajattelen, että juuri tämä sanaton hetki on tervehdys; kumpikin pääsee sen hetken yli, jolloin pala nousee kurkkuun ja kyyneleet silmiin.
Sen jälkeen sairastunut saattaa kysyä jotain hyvinkin arkipäiväistä, "mitenkäs siellä työpaikalla menee".
Antaisin sairastuneen kertoilla, kuuntelisin hänen viestiään ja hyvin lyhesti, myötäillen sanoisin jotain. On tärkeää pysyä hänen kertomallaan alueella, unohtaen kaikki omat tietämiset.
Jonain päivänä hän saattaa kysyä tietämisiäsi ja tunnet olevasi ystävä.

Vierailija

Hyvä ystäväni ja työtoverini sairastui syöpään jo jokin vuosi sitten.
Leikattiin ja niinkuin itse sanoi,koki saaneensa lisäaikaa.
Kuljimme naisporukassa yhdessä,nauramassa,itkemässä ja hiljaa kai rukoilemassa mielessämme.
Hän sairastui kuitenkin uudestaan,oli loppuun asti kotona,sisarensa kanssa asuen.
Kävin mieheni kanssa häntä tervehtimässä.
Ne tapaamiset eivät olleet vaikeita,hän sanoi,että häneen ei koske,hänellä on kaikki asiat sovittu Taivaan Isän kanssa,
häntä ei pelota.
Kun kysyin jotain hänen tuntemuksistaan,hän vastasi,että *ei puhuta nyt minusta*, kertokaa mitä sinne ulos ja kavereille kuuluu.
Näin ei tietenkään ole aina.
On myös muita lähellä olleita ihmisiä,jotka sairastuivat,menehtyivät,mutta eivät koskaan sanoneet sanaa;kuolema.

Nyt on lapsuuden tyttöystäväni toista kertaa sairastunut syöpään ja hänellä on hoidettavanaan miehensä,joka on 15 metrin hengityskoneessa,eli voi liikkua sen verran kotona kun letkua riittää.
Musta huumori ja kyyneleet naurun kera oli vallalla kun tapasimme ja mies keskusteli pitkäään poikani kanssa syvälle luotaavia asioita ,välillä kreisin huumorin varjossa.Kumpikin tunsi saaneensa voimaa.
Tämä tyttö-aikainen ystäväni,jota kävi juuri moikkaamassa kulkee hoidossa ja toivomme ja rukoilemme heille kummallekin voimaa kestää,niinkuin sanovat;päivä kerrallaan.
Mutta syöpä ei ole enää pelkästään kuolemantuomio,siihen on uskominen ja kaikki mahdollisuudet ovat aina olemassa vaikka tuntuvat ehkä meistä mahdottomilta.
Valmiiita kysymyksiä tai vastauksia ei mielestäni ole,se on ele,tunne,yhteys,aitous ja läsnäolo.

Vierailija

"Mitä syöpäpotilaalle saa sanoa ? "

Mielestäni minulle voi sanoa aivan samat asiat kuin terveillekin tosin harkintaakin voi käyttää!
Syöpä todettiin huhtikuussa ja hoito on edelleen kesken mutta elelen päivän kerrallaan sillä eihän se suremallakaan parane .

Syöpäpotilas 75v.

Vierailija

Samaa mieltä olen minäkin,hyvin kaunis tapa lähestyä sairasta,kunpa me aina osaisimme.

Vierailija

Jotkut kokeevat todella vaikeaksi puhua syöpäsairalle ja muillekin ihmisille joilla on vaikeuksia elämässä.
Kun on itselle rehellinen ja osaa otto aitoa silloin ei voi lähestyä ketään väärin.
Kun veljeni aikoinaan soitti minulle puhelun jossa hän kertoi saaneensa lääkäreiltä "kuoleman tuomion"Ensimmäinen kysymykseni oli minkä verran on elinaikaa.2kk, vastasi veljeni.
Seuraavaksi sanoin että ,siinä ajassa ennätät järjestellä asioita.Puhuimme kuoleman pelosta,siitä mikä häntä surettaa,kivuista ja aivan kaikesta.Meidän keskustelut eivät koskaan aiemmin olleet niin henkilökohtaisia kuin nyt .Ja se oli minusta kaunista ja rauhallista aikaa.Tuntui kun hän sai helpotusta ,kun ei tarvinnut näytellä mitään ,ei kaunistella ,ei elätellä turhia toiveita.
Sittemmin olen kohdannut monia syöpäsairaita jotka eläävät sairautesa kanssa ,ja todennut aina että totuus rauhottaa.Veljelläni oli aikaa ne 2kk,ja lääkärit sen kyllä tiesivät.

La mer
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Syöpäpotilaalle pitää sanoa totuus. Tänään kuusi tuntia Töölön sairaalassa.
Aikaisemmin otettu kokeet.
Tänäänb totuuden paikka:
Okasolusyöpä. Ei ilmeisesti kovin vakava diagnoosi.
Perjantaina leikkaus.
Näillä mennään..
Lm

kirsikankukka55
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Ajattelen niin, että kaikkia tulisi kohdata heidän ehdoillaan. Kuunnellen ja antaen tilaa ja mahdollisuuden puhua tai olla hiljaa. Sairaan tai ahdistuneen tai surevan ihmisen kohtaaminen on ehkä siksi vaikeaa, koska siinä joutuu kohtaamaan myös oman avuttomuutensa. Sen, ettei voi muuksi muuttaa tilannetta. Mutta niissä hetkissä taitaa olla tärkeintä se rohkeus olla vajavaisena läsnä toiselle. Olla siinä, jos toinen tarvitsee. Itkeä itkevän kanssa ja nauraa nauravan kanssa. Olla läsnä aidosti

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat