Elä ja anna toistenkin elää

Vierailija

Totuus on se, että mieheni sukulaiset eivät ole koskaan hyväksyneet minua eivätkä pitäneet minusta. Jo ennen ensi tutustumista he pyrkivät leimaamaan minua ja varoittelivat tulevaa miestäni vaikka minkälaisilla asioilla minusta.
Luulin tämän olevan vain alkututustumisen vaikeutta.
Mutta tilanne on useamman vuosikymmenen jälkeen vielä edelleenkin yhtä vaikeaa. Vuosien saatossa minua on loukattu hyvin monta kertaa, mutta muutaman kerran oikein tosi pahasti. Joku aika sitten päätin, että koska emme tule toimeen keskenämme niin on parempi kaikille, että emme ole missään tekemisissä keskenämme.
Yllätyksekseni olen tästäkin saanut haukut.
Ongelman lähtökohta oli siis se, ettemme tule toimeen keskenämme ja kun ratkaisin asian niin, että pysyttelemme erillämme niin sekään ei ole hyvä.
Nyt lisäksi minua syytetään siitä, että minä estäisin miestäni olemasta tekemisissä heidän kanssaan. Vaikka totuus on se, että mieheni on sitä mieltä, että hänenkin on parempi ottaa tiettyä etäisyyttä (heilläkin on ollut omat juttunsa). Hän totesikin, että on paljon helpompi ja vapaampi olo.
Kertokaa hyvät ihmiset millä saisin heidät uskomaan, että haluan vain elää omaa elämääni ja toivon heidän myöskin tekevän niin. Minulle on aivan saman tekevää mitä he tekevät tai tekemättä jättävät kunhan saan olla heiltä ja heidän jatkuvilta arvoisteluiltaan rauhassa.
Käsittämättömintä asiassa on se, että he eivät ymmärrä mieheni ja hänen äitinsä olevan niitä jotka tässä asiassa kaikkein eniten kärsivät.

Kommentit (11)

Hyvämieli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Taitaa olla aika yleistä ettei haluta hyväksyä perheeseen "ulkopuolista". Miniähän on tungettelija jolla on pahat mielessä ja jolta pitää ottaa luulot pois. Etenkin minun nuoruudessani miniän tekemisiä syynättiin täikammalla ja harvoin kuulin kenenkään kehuvan mieluisalla miniällä.
Sopeutuminen miehen sukuun oli vaikeaa, koska vallitseva ajatus oli, että mies saadaan ja vaimo otetaan. Voin myös kertoa omaltakohdaltani, että en olisi uskonut miten viileän tarkastelun kohteeksi jouduinkaan ensimmäisen kerran vieraillessani anoppilassa.
Anonyymi joka kirjoitit 23.10. miten olet tullut loukatuksi monta kertaa, Sinulle haluaisin sanoa, että ota myös henkisesti etäisyyttä loukkaajiisi. Mieti miten he voisivat loukata sinua muuten kuin aiheuttamalla sinulle pahanmielen. Koirat haukkuvat mutta karavaani kulkee.

Vierailija

Hei
Olen pyrkinyt ottamaan niin fyysisestikin kuin henkisesti etäisyyttä heistä. Pikkuhiljaa olen myös "kypsynyt" asiassa, ja heidän mielipiteensä alkavat useimmiten olla ihan samantekeviä. Pääasia on mielestäni se että jokainen itse tietää mitä tekee ja vastaa omista teoistaan.
Ja näinhän se on, että rakkikoiria riittää aina maailmalla, mutta elämä jatkuu sllti. Joskus tulee mieleeni, että se voi olla heile yksi harminaihe, että myös meidän - minun elämäni jatkuu heistä huolimatta!!
Kiitokset kannustuksesta.

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei Anonyymi,
Ei muuta kuin pää pystyyn ja eteenpäin, olet harvinaisen vahva ihminen, kun sinua ei ole onnistuttu lannistamaan. Elätte miehesi kanssa juuri sellaista elämää kuin itse hyväksi näette ja siitä nautitte. Rakastakaa toisianne juuri sellaisina kuin olette. Hyvää jatkoa toivottelee teille Aluisa

Vierailija

Hei!
Kiitokset sinulle. Noilla kannustuksen sanoilla mennään eteenpäin ja pitkälle....
Mukavaa talven odotusta sinulle ja läheisillesi.

Vierailija

Hei Anonyymi. Onpa sinulla kestämistä. Onko koko miehesi suku sinua vastaan vai muutama vahva henkilö? Olet varmaan yrittänyt keskustella heidän kanssaan. Luultavasti se on ajan haaskausta. Jotkut ihmiset tuntuvat tarvitsevan toisten alistamista ja moittimista tunteakseen itsensä päteviksi. On hyvä, että olet miehesi kanssa samaa mieltä asiasta ja olette ottaneet etäisyyttä. Se että sukulaiset eivät pidä tästäkään, todistaa heidän tarvitsevan jonkun poljettavan oman minänsä pönkittämiseksi. Olette siten oikealla tiellä. Älkää antako periksi. Tehän olette nyt "niskan päällä", kun tiedätte heidän heikkoutensa. Jatkakaa samaa rataa. Jos sopiva tilaisuus tulee, voitte antaa heidän ymmärtää, että tapaatte heitä mielellänne mutta omilla ehdoillanne. Onnea ja menestystä!

Vierailija

Hei Allinlapsi.
Kyllä tämä aikamoista rääkkiä on ollut. Välillä on tietty ollut hiljaisempia kausia, mutta sitten kun taas tuulee niin sitten tuuleekin.
Ihan koko suvusta ei sentään ole kyse, vaan todellakin juttu keskittyy muutamiin persooniin. Ja näin olen tätä itsekseni myös ajatellut, että he nimenomaan tarvitsevat jonkun jonka "päälle sylkeä". Ilmeisesti nimenomaan siitä syystä, että ovat joko ehkä kateellisia/katkeria tai muuten vaan heikolla itsetunnolla varustettuja.
Itse olen tehnyt sen ratkaisun, että pyrin elämään omaa elämääni ja keskittymään omaan perheeseeni ja omiin läheisiin ihmisiin aivan kuin heitä ei olisikaan. Jos se heitä kaivelee sille en voi mitään. Mutta joka tapauksessa kaikkien kannalta tämä on kuitenkin se kaikista paras ratkaisu.
Kiitokset teille kannustavista ajatuksistanne.
Toivon todellakin, että kenenkään ei tarvitsisi tällaisesta kärsiä. Oman tyttöni toivon aikanaan saavan myös sellaisen miehen, jonka suku myös on valmis ottamaan tyttäreni avosylin vastaan.

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei Anonyymi,
Unohdin viimeksi sanoa, että minuakin on oman sukuni puolelta "syrjitty" sen jälkeen kun äitini kuoli. Minun annettiin ymmärtää etten ole "osannut" elää, vaikka mielestäni olen aina ollut hyvin hienotunteinen muita ihmisiä kohtaan. Tein yksinkertaisesti sen päätöksen, että olen omissa oloissani, enkä häiritse sukua millään lailla. Minun on nyt hyvä olla ja se on pääasia. Suku eläköön omaa elämäänsä ja minä elän omaani, oli se sitten muiden mielestä oikea tai väärä.
Yritetään sinnitellä eteenpäin ominemme
Terveisin Aluisa

Vierailija

Olen samaa mieltä edellisen kanssa ja toivon sinulle voimia kestää nuo epämukavat sukulaiset! Itse koin samanlaista "vainoa" edesmennen anoppini taholta. Kun aloimme seurustella nykyisen mieheni kanssa, anoppini sanoi miehelleni, että ei siitä mitään tule, asutte liian kaukana toisitanne, tuhoon tuomittu koko liitto. Minulle hän näytti kyllä hyvää naamaa, mutta yritti koko ajan mustamaalata minua pojalleen. Sitten kun muutimme yhteen ja ostin puolet talosta itselleni, koska maksoin myös puolet lainasta, siitä se meteli syntyi; otan talot ja tavarat ja vien hänet perikatoon jne. Viimeinen niitti oli se, kun perustin firman ja ostin yrityksen mieheni kannnustamana. Nyt vien lopullisesti meidät turmioon. Lopulta mieheni hermostui perusteellisesti ja löi nyrkin pöytään ihan konkreettisesti ja sanoi, että jos et hyväksy niin sitten ei voi mitään, tämä on minun elämäni älä puutu siihen!! Hän sanoi minulle, että nyt loppui tämä panettelu ja herjaaminen, ei pidetä mitään yhteyttä sinnepäin. Ja niin meni monta vuotta. Yritys meni hyvin, teimme paljon töitä, taloudelleisesti ei ollut mitään ongelmaa, talon velat maksettiin ja kaikki oli siltä osin hyvin. Ainoa mikä minua asiassa harmitti oli se, kun appeni kärsi tilanteesta, hän on maailman mukavin ihminen, kiltti ja hyväntahtoinen ja kuulin muualta, että hän haluaisi tavata meitä, mutta kun...
Sitten viimein yhtenä jouluna menimme aivan pokkana kukkien kanssa käymään ja "jää vähän suli"! Sen jälkeen kävimme heitä tervehtimässä silloin tällöin, mutta ilmapiiri oli edelleen vähän teennäinen. Nyt, kun anoppi on ollut jo pois kolmisen vuotta on ollut kiva käydä appea katsomassa, hän vain menetti oman mukavan vanhuutensa passatessaan anoppia loppuun asti eikä ehtinyt ajatella itseään; nyt on liikuntakyvytön ja ehkä hiukan dementoitunutkin. Olisi ollut mukava näyttää hänelle miten paljon olemme saaneet aikaan tontillamme ja talossamme, mutta nyt hän ei enää pysty tulemaan, koska ei voi istua autossa pitkää matkaa. Mitä tästä opimme; vihanpito sukulaisten kesken haavoittaa aina jotakin toista läheistä, joka ei halua, uskalla tai voi puuttua asiaan.

Vierailija

Olet aivan oikeassa. Aina on niitä jotka sitten kärsivät tilanteesta. Niin kuin nyt tässä meidänkin tapauksessa se on mieheni äiti. Olen monasti ajatellut, että eivätkö tuommoiset ihmiset ajattele yhtään mitään muuta kuin omaa napaansa, koska eivät tajua miltä toisesta/toisista tuntuu. Ja kun kyseessä on vielä vanha ihminen niin luulisi sitä tarkemmin miettivän mitä tekee ja sanoo, ettei turhaan enää rasitettaisi vanhan ihmisen elämää turhilla kärsimyksillä. Niitä lienee jo erilaisten sairauksien vuoksi ilmankin.
Mutta näinhän se on, että ei voi muuta kun sivusta seurata ja ihmetellä. Itse olen tehnyt sen vakaan päätöksen, että pysyttelen kaukana heistä. Mieheni saa toki olla yhteyksissä sukulaisiinsa niin paljon kuin haluaa (sitä en ole edes pyrkinyt rajoittamaan). On vain käynyt niin, että hänenkin on näköjään helpompi ilman heitä.
Ja siitäkin huolimatta, että asia tuntuu heitä ehkä jopa raivostuttavan, mutta en aio masentua enkä antaa heille periksi. Nautimme elämästämme kaikesta huolimatta, onhan meillä onneksi kaikkea ihanaa ympärillämme.. kuten nyt esimerkiksi ymmärtäviä kanssaihmisiä!!

Vierailija

Otin tämän "vanhan" keskustelun vuodelta 2009 esille.
Tämä aihe saattaa jollekin olla ajankohtainen tänäkin vuonna.

Vierailija

Aivan oikein, että olet ottanut etäisyyttä sukulaisiisi ja elät omaa elämääsi. On tosiasia, että maailmassa on ihmisiä, jotka haluavat vain pahaa toiselle. Suurin syy on kateus. Sinussa/sinulla on jotakin sellaista, mikä sukulaisiasi kaikertaa. Se voi olla materiaa tai mukava piirre luonteessasi. Jätä heidät omaan arvoonsa ja porskuta miehesi ja anoppisi kanssa eteenpäin!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat