Etsitään haastateltavia 1950-l Helsinkiin muuttaneita käsittelevääntutkimukseen

Vierailija

Hei, teen gradua Helsinkiin 1950-luvulla muuttaneista nuorista ja etsin sitä varten haastateltavia. Alla tarkemmin tutkimuksesta ja haastateltavista. Otathan yhteyttä, jos kiinnostuit! Viestiä saa myös levittää.

Haastattelukutsu

Etsin 1950-luvulla nuorena Helsinkiin muuttaneita henkilöitä haastateltaviksi pääkaupunkiin muuttaneita nuoria käsittelevään tutkimukseen. Tutkimus on talous- ja sosiaalihistorian pro gradu -työ ja sen tarkoituksena on tutkia nuorena Helsinkiin muuttaneiden kokemuksia muuttamisesta ja elämästä uudessa ympäristössä. Haluan selvittää, miten nuoret kokivat tilanteensa, miksi he lähtivät liikkeelle ja mitä Helsingiltä odottivat. Minkälaisia haasteita he kohtasivat ja miten niistä selvisivät? Miten onnistui työn ja asunnon hankkiminen? Oliko uuteen ympäristöön vaikea sopeuta ja milloin syntyi kokemus helsinkiläisyydestä?

Etsin vuosina 1926-1944 syntyneitä henkilöitä, jotka:
- muuttivat Helsinkiin vuosien 1950-59 välillä
- olivat muuttaessaan 15-24-vuotiaita
- muuttivat itsenäisesti (ei vanhempien kanssa)
- joilla ei muuttaessa ollut opiskelupaikkaa valmiina

Jos olette kiinnostunut osallistumaan, otattehan yhteyttä. Kerron myös mielelläni lisää tutkimuksesta.

Ystävällisin terveisin,
Katri Immonen
katri.immonen(at)gmail.com

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat