Imellä 70-75 asteisessa sähköuunissa

Taas on vuodatettu runsaasti kyyneleitä kun on epätoivoisesti yritetty imeltää perunalaatikkoa ja taas siinä on epäonnistuttu.

Seuraa ohjetta ja onnistuminen on taattu:

Ohjeissa suositaan jauhoisten perunoiden lisäksi myös kiinteitä perunoita. Kaikki lajikkeet imeltyy hyvin.

Perunat voi keittää kattilassa suolattomassa vedessä kuorittuina tai kuorineen.

Niukassa vesimäärässä keitetyt perunat voi soseuttaa suoraan keittoveteen. Lisää soseeseen kuumaa vettä niin että saadaan puuromainen sose.

Jäähdytä sose huolellisesti 75-76 asteiseksi ja lisää jauho jäähdytettyyn soseeseen. Lisää tarvittaessa hiukan 75 asteista vettä. Mitään muita aineita tässä vaiheessa ei lisätä.

Laita sosekattila 70-75 asteiseen sähköuuniin. Sose imeltyy noin 2-4 tunnissa. Sosetta voi sekoittaa 2-3 kertaa imeltymisen aikana ja smalla voi maistamalla seurata imeltymisen edistymistä. Varsinkin matalissa lämpötiloissa uunien säädöt eivä aina pidä paikkaansa ja uunin lämpötilaa kannattaakin tarkkailla erillisen uuninlämpömittarin avulla.

Imeltyneeseen soseeseen lisätään voi ja suola. Soseeseen lisätään maitoa niin että saadaan puuromainen velli.

Sose laitetaan voideltuun uunivuokaan. pinnalle ripotellaan voinokareita. Pinnalle voi kevyesti ripotella - jos haluaa - korppujauhoa.

Paistetaan 140-175 asteisessa uunissa 2-3 tuntia. Kun paistamisen aloittaa kuumemmassa uunissa ja pinta saa väriä ja alkaa kupliminen, uunin lämpötilan voi alentaa 120-130 asteeseen ja kupliminen "jatkuu hymyilemällä".

Kommentit (10)

Paras laatikko

Yleensä käytän kiinteää perunaa. Perunat imeltyvät saadessaan pakkasta! Tosin aina ei pakkasta ole, joten lisään yksinkertaisesti sokeria muutaman ruokalusikallisen parin perunakilon satsiin. Tällä systeemillä ei tarvitse odottaa seuraavaan päivään, vaan voi suoraan sekoitta imellykseen suolan, voin ja noin desin verran vehnäjauhoa. Liika jauho tekee liian paksua, joten varo. Maitoa sen verran, että sekoitus on kuin paksua velliä tai löysää puuroa. Muuten paistoajat ensimmäisen ohjeen mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri raaka-aineista

-valone-Käyttäjä698 kirjoitti:
En saata ymmärtää mitä hyvää on perunalaatikossa, jauhovelliä. Ymmärrän jos sitä on jouluruokana ja pitopöydissä ollut satoja vuosia sitten. Mutta tänäpäivänä!

Imelletty jauhovelli on samaan tapaan perinteinen ruoka kuin imelletty perunalaatikko. Mutta ne on kuitenkin täysin eri ruokia. Jauhovelli tehdään nimensä mukaisesti jauhoista ja  kypsennetään keittämällä. Perunalaatikko tehdään nimensä muikaisesti perunoista ja paistetaan uunissa. 

Vierailija

Miksi nähdä noin paljon vaivaa jonkun perunalaatikon kanssa kun kaupasta saa ihan maukasta valmista tuotetta edullisesti. 

Kerran vuodessa sokerilla ja s...

-valone-Käyttäjä698 kirjoitti:
En saata ymmärtää mitä hyvää on perunalaatikossa, jauhovelliä. Ymmärrän jos sitä on jouluruokana ja pitopöydissä ollut satoja vuosia sitten. Mutta tänäpäivänä!

Imelletty arkinen perunalaatikko on ollut kerran viikossa valmistettua arkiruokaa jo 200-300 vuotta.  Imelletyn perunalaatikon  imeltämistaito unohtui muutama kymmenen vuotta sitten, ja imelletty perunalaatikko korvattiin sokerilla ja siirapilla  makeutetulla perunalaatikolla. Näin sokerilla ja siirapilla makeutettu perunalaatikko syrjäytti perinteisen vanhan ajan arkisen imelletyn perunalaatikon ja siitä muodostui kerran vuodessa valmistettu joululaatikko. 

Pakkanen pilaannuttaa perunat ...

Paras laatikko kirjoitti:
Yleensä käytän kiinteää perunaa. Perunat imeltyvät saadessaan pakkasta! Tosin aina ei pakkasta ole, joten lisään yksinkertaisesti sokeria muutaman ruokalusikallisen parin perunakilon satsiin. Tällä systeemillä ei tarvitse odottaa seuraavaan päivään, vaan voi suoraan sekoitta imellykseen suolan, voin ja noin desin verran vehnäjauhoa. Liika jauho tekee liian paksua, joten varo. Maitoa sen verran, että sekoitus on kuin paksua velliä tai löysää puuroa. Muuten paistoajat ensimmäisen ohjeen mukaan.

Pakkasta saaneet perunat on pilaantuneita perunoita. Niistä ei ruokaa tehdä.

Kotieläimillekään ei kelpaa syötäväksi pakkasen pilaannuttamat perunat. 

Lähes huomaamatta

Vierailija kirjoitti:
Miksi nähdä noin paljon vaivaa jonkun perunalaatikon kanssa kun kaupasta saa ihan maukasta valmista tuotetta edullisesti. 

Aika vähällä vaivalla selviää ?

Muutama minuutti perunoiden pesemiseen.

Muutama minuutti perunoiden kuorimiseen.

Hetki soseuttamiseen.

Hetki imelletyn soseen valmistamiseen paistoon. 

Imelletyn perunalaatikon valmistaminen tapahtuu lähes huomaamatta muiden töiden ohessa. 

.

.

Vierailija

-valone-Käyttäjä698 kirjoitti:
En saata ymmärtää mitä hyvää on perunalaatikossa, jauhovelliä. Ymmärrän jos sitä on jouluruokana ja pitopöydissä ollut satoja vuosia sitten. Mutta tänäpäivänä!

Se mitään jauhovelliä ole, hyvin vähän laitan jauhoja siihen  ja hyvä perunalisäke tulee tosin hieman aikaa vievä.

Vierailija

Ohjeessani on 2  ½ kg perunoita ja imeltämiseen tarvitaan noin 3 ruokalusikallista vehnäjauhoja. Ei todellakaan jauhovelliä.

Kaupan valmiit perunalaatikot ovat nekin  ruokaa, mutta eivät vastaa oikein imellettyä laatikkoa. Imeltämiseen ei käytetä sokeria tai siirappia kuten valmislaatikoissa näyttää olevan. 

Paras laatikko

Nyt kun olen oppinut. Käytän kiinteää tai jauhoista perunaa - tai jotain siltä väliltä  perunaa. Kuumalla vedellä hiukan notkistettuun ja noin 70 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen lisätään vehnäjauho ja sose imelletään 70 asteisessa sähkölieden uunissa ja kannattaa maistaa jos vaikka 3 tunnissa olisi imeltynyt tarpeeksi. Sokeria ja siirappia ei tarvita, koska imeltyminen antaa riittävästi makeutta. Tällä systeemillä ei tarvitse odottaa seuraavaan päivään, vaan 3-4 tunnin kuluttua  voi  sekoitta imellykseen suolan ja voin.  Maitoa sen verran, että sekoitus on kuin paksua velliä tai löysää puuroa. paistetaan 2-3 tuntia.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat