Eivät ilon lähteet suinkaan kuivu vanhuudessakaan. Joskus tosin huomaa, että iloa kokee sellaisista arkipäivän asioista, joita nuorena piti itsestäänselvyyksinä. Pitää osata jostakin entisestä luopua ja samalla arvostaa arjen iloja, kuten vaikkapa päiviä joina kipuja on vain siedettävästi verrattuna pahempiin päiviin.
Välttelen tietoisesti negatiivista ajattelua ja mustavalkoisia mielipiteitä.
Hei sinä joka haluat kuulla viestä kauan eläneeltä henkilöltä.
Olen 80v , kohta 81 vuotias. Ymmärrät että olen nähnyt sota-ajan , uudisrakentamis ajan, pula-ajan ,siis koko repertuaarin tässä matkan varrella. Koulussa ei kiusattu ketään, olimme samassa "liemessä" kaikki. Meillä oli eväät mukana, ainakin maitoa siinä isiltä jääneessä viinapullossa. Koulussa ja kotona oli kavereita, monilapsisia perheitä kylä täynnä, olihan isät palanneet rintamalta. Ei kylläkään kaikken isät. Jopa ruotsista tuli lapsia takasin kotiin, heillä usein kauhu silmissään kun joutuivat nukkumaan viiden muun sisaren kanssa saunakamarissa.
Leipä leveni ja töitä sai ihan valita asti , elämä jatkui . Onneksi terveyttä riitti ja ihme kyllä terveyttä riittää edelleen, kiitos siitä. Perustin perheen hyvän miehen kanssa , saatu oma koti, käyty ulkomaillakin. Sain hoitaa , siis sain hoitaa lastenlapsia tarvittaessa. Pidin sitä suurena onnena, saanut heidän kanssaan tehdä matkoja ja rakastaa heitäkin niin että sydän tuntuu pakahtuvan.
Olen elänyt hyvän elämän, vaikkakaan en niin raharikasta.
Ilon aiheita on elämässä kunhan vain huomaa ne ja antaa itselleen oikeuden olla iloinen pienistäkin asioista. Itse olen 72-vuotias ja nyt erikoisesti iloitsen siitä kun saan aamulla juoda aamukahvin rauhassa mieheni kanssa eikä tarvitse kiirehtiä mihinkään. Olemme myös monesti mieheni kanssa huokaisseet että on ihanaa viettää ihan rauhallista koti-iltaa kaksistaan, katsella lemppari ohjelmaa tai vaikka lueskella. Koti-iltaan sisältyy myös hiljaisia hetkiä jotka ovat myös ilon aihe. Iloa ei saa ostamalla eikä ryntäämällä paikasta paikkaan. Ilo syntyy meissä itsessä.
Kyllä ihmisen on aina parempi olo kun saa säilyttää sen perusilon, positiivisuuden joka sitten ohjaa nauttimaan ilosta, joka tulee monista asioista. Kun sen perusilon kerran on kadottanut, huomaa kuinka mieli on maassa ja olo on poissa.
Sitten kun se tulee takasin, sitä ei edes ymmärrä mistä systä sen kadotti.
On ihanaa kun mieli on iloinen ja varmasti siinä on myös kiitollisuutta.
Iloitaan kauniista pakkaspäivästä, erityisesti tuosta kirkkaasta valosta, pyhäaamun rauhasta, jokaisesta Omasta, siitä juuri, että ei tarvitse olla yksin, vaikka eläisikin yksin. On perhe, suku, on juuret ja tiedän, että olen kotoisin "jostakin", se innostaa minua mitä enemmän herään tietoiseksi suvustani ja juuristani.
On vaikea eritellä tyytyväisyyden, onnen, mielihyvän ja ilon rajoja. Ensin mainituista syntyy ilo koska se ei synny tyhjästä. Elämän erivaiheiden ilot ovat erilaiset mutta näin vanhempana ilo on tunne hyvistä asioista. Ystävien kesken huumori kukkii ja iloitsemme yhdessäolosta aidosti. Pieni hykerryttävä ilo syntyy milloin vain kun siihen ilmenee hyvä syy. Ei ilolla ole mitään kaavaa miten se ilmenee eri ihmisten elämässä.
Minä koen, entä sinä?
Eivät ilon lähteet suinkaan kuivu vanhuudessakaan. Joskus tosin huomaa, että iloa kokee sellaisista arkipäivän asioista, joita nuorena piti itsestäänselvyyksinä. Pitää osata jostakin entisestä luopua ja samalla arvostaa arjen iloja, kuten vaikkapa päiviä joina kipuja on vain siedettävästi verrattuna pahempiin päiviin.
Välttelen tietoisesti negatiivista ajattelua ja mustavalkoisia mielipiteitä.
Hei sinä joka haluat kuulla viestä kauan eläneeltä henkilöltä.
Olen 80v , kohta 81 vuotias. Ymmärrät että olen nähnyt sota-ajan , uudisrakentamis ajan, pula-ajan ,siis koko repertuaarin tässä matkan varrella. Koulussa ei kiusattu ketään, olimme samassa "liemessä" kaikki. Meillä oli eväät mukana, ainakin maitoa siinä isiltä jääneessä viinapullossa. Koulussa ja kotona oli kavereita, monilapsisia perheitä kylä täynnä, olihan isät palanneet rintamalta. Ei kylläkään kaikken isät. Jopa ruotsista tuli lapsia takasin kotiin, heillä usein kauhu silmissään kun joutuivat nukkumaan viiden muun sisaren kanssa saunakamarissa.
Leipä leveni ja töitä sai ihan valita asti , elämä jatkui . Onneksi terveyttä riitti ja ihme kyllä terveyttä riittää edelleen, kiitos siitä. Perustin perheen hyvän miehen kanssa , saatu oma koti, käyty ulkomaillakin. Sain hoitaa , siis sain hoitaa lastenlapsia tarvittaessa. Pidin sitä suurena onnena, saanut heidän kanssaan tehdä matkoja ja rakastaa heitäkin niin että sydän tuntuu pakahtuvan.
Olen elänyt hyvän elämän, vaikkakaan en niin raharikasta.
Ilon aiheita on elämässä kunhan vain huomaa ne ja antaa itselleen oikeuden olla iloinen pienistäkin asioista. Itse olen 72-vuotias ja nyt erikoisesti iloitsen siitä kun saan aamulla juoda aamukahvin rauhassa mieheni kanssa eikä tarvitse kiirehtiä mihinkään. Olemme myös monesti mieheni kanssa huokaisseet että on ihanaa viettää ihan rauhallista koti-iltaa kaksistaan, katsella lemppari ohjelmaa tai vaikka lueskella. Koti-iltaan sisältyy myös hiljaisia hetkiä jotka ovat myös ilon aihe. Iloa ei saa ostamalla eikä ryntäämällä paikasta paikkaan. Ilo syntyy meissä itsessä.
Hkk
Kyllä ihmisen on aina parempi olo kun saa säilyttää sen perusilon, positiivisuuden joka sitten ohjaa nauttimaan ilosta, joka tulee monista asioista. Kun sen perusilon kerran on kadottanut, huomaa kuinka mieli on maassa ja olo on poissa.
Sitten kun se tulee takasin, sitä ei edes ymmärrä mistä systä sen kadotti.
On ihanaa kun mieli on iloinen ja varmasti siinä on myös kiitollisuutta.
Iloitaan kauniista pakkaspäivästä, erityisesti tuosta kirkkaasta valosta, pyhäaamun rauhasta, jokaisesta Omasta, siitä juuri, että ei tarvitse olla yksin, vaikka eläisikin yksin. On perhe, suku, on juuret ja tiedän, että olen kotoisin "jostakin", se innostaa minua mitä enemmän herään tietoiseksi suvustani ja juuristani.
Elämästä voi nauttia niin kauan kuin sitä on.
Sitä enemmän mitä kivuttomampaa se on.
Tyytyväinen 92 vuotias.
Mutta miten on, voiko tyytyväisyydestä erottaa ilon?
Eli pystyykö kauan elänyt ihminen kokemaan puhdasta iloa?
Ajattelen, että tyytyväisyydellä ja positiivisuudella voi edetä vanhanakin, mutta se ilo?
On vaikea eritellä tyytyväisyyden, onnen, mielihyvän ja ilon rajoja. Ensin mainituista syntyy ilo koska se ei synny tyhjästä. Elämän erivaiheiden ilot ovat erilaiset mutta näin vanhempana ilo on tunne hyvistä asioista. Ystävien kesken huumori kukkii ja iloitsemme yhdessäolosta aidosti. Pieni hykerryttävä ilo syntyy milloin vain kun siihen ilmenee hyvä syy. Ei ilolla ole mitään kaavaa miten se ilmenee eri ihmisten elämässä.