klo 8:29 | 2.12.2012
Kihlaus on lupaus avioliitosta. Jos ei kaveri halua mennä kanssasi kihloihin ei hän myöskään aio mennä kanssasi naimisiin.
Sinulle sormus olisi tärkeä, kaverillesi ei. Teillä on ongelma jossa jommankumman pitää antaa periksi.
Sivut
Kihlaus on lupaus avioliitosta. Jos ei kaveri halua mennä kanssasi kihloihin ei hän myöskään aio mennä kanssasi naimisiin.
Sinulle sormus olisi tärkeä, kaverillesi ei. Teillä on ongelma jossa jommankumman pitää antaa periksi.
No ei ainakaan toisen mieliksi pidä mennä kihloihin tai avo- tai avioliittoon, kyllä siinä pitää olla vakavammat tarkoitukset. Eihän kaikki, miehet varsinkaan, pidä avioliittoakaan arvossa, vaan mennä huitelevat kuin poikamiehet konsanaan. Kyllä kihlaus on jo sopimus yhteisestä elämästä.
Ymmärrän aloittajaa melko hyvin, kun itsekin haluaisin vielä näin vanhemmalla iälläkin kihlautua, jos löytäisin sen kunnollisen miehen. En ymmärrä, miksi vanhemmat miehet ovat niin sitoutumuskammoisia! Sitä paitsi, vaikka sanotaankin, että kihlaus on lupaus avioliitosta, ei sen silti tarvitse aina juuri sitä merkitä.
Eikös pariskunta, joka kuitenkin seurustelee monia vuosia, voisi olla samalla kihlapari? Voihan siitäkin sopia, että ollaan kihloissa, mutta ei välttämättä mennä avioliittoon. Miehet taitavat suhtautua asiaan joskus vähän ryppyotsaisesti; eihän se kihlautuminen sitä tarkoita, että pitäisi mennä naimisiin, välttämättä. Mutta olisihan se ihanaa, jos saisi pitää edes kihlasormusta, jos yhdessä kerran ollaan ja seurustellaan!
Naisille tällainen on melko tärkeää. Kunpa minäkin vielä löytäisin miehen, joka haluaa kihloihin, kenties jopa yhdessä asumaan!
Koeta Sinä aloittaja ottaa asia rohkeasti esille ystäväsi kanssa, puhukaa ihan kunnolla mutta rauhallisesti. Ehkä mies sitten ymmärtäisi paremmin tuon Sinun näkökantasi. Tsemppiä ja hyvää joulukuun alkua!! :) Toivottelee leski-nainen
Onko naiselle sormus omantunnon vaiennus. Yhteiskuntamoraalin tunto on täytetty, kun kulkee miehen kanssa sormus sormessa.
Kyllä niitä pappoja on jotka etsii huoltajaa.
Minäkin tiedän, vaan ei en enää huoli passattavaa.
Ikäihmistenkin erot kun vaan lisääntyvät.
Onnettomia papparaisia palvelutaloista löytyy,
jotka toimeliaan naisen syliin syöksyisivät kun vaan kohti käy.
En nyt kutsuisi 50-60 vuotiaita ihmisiä papparaisiksi tai mummeleiksi. Suurin osa siitä ikäluokasta kun on vielä työelämässä ja ihan kelpo kansalaisia.
Mikä ihmeen omantunnon vaiennus se sormus muka olisi?! Tuo on jo liian vanhanaikaista ajattelua. Itse ainakin haluaisin sormuksen sen takia, että tuntisin olevani miehelle tärkeä ja rakastettu nainen! T: leski-nainen
Eikö eläkkeellä oleva ihminen ole enää "ihan kelpo kansalainen"? :-)
Tottakai on. Tarkoitin, että siinä iässä useimmat ovat vielä töissä ja kunnon ihmisiä. Pienempi osa kaikista ihmisryhmistä on niitä jotka yrittävät hyötyä toisista. Viittaan tällä kommenttiin palvelutaloissa olevista papparaisista.
Kyllä äidin neuvot olisi pitänyt pitää mielessä!
"Ei peiton alle ennen papin aamenta."
Nyt, kun lasta ei enää saa, muu saaminen taitaa olla poikaystavallesi tarpeeksi. Ja kun se loppuu, kihloista olisi vain haittaa erotessa. Minä heittäisin äijän pihalle ennen kuin paremman löytyminen käy hankalaksi.
ritu
Ei tässä enää "äidin neuvoa" kaivata, se kun ei enää taida tässä iässä olla oikea tapa. Turha enää peiton kulmien kanssa värkätä. Eikä kyse ole rakastamisen vähyydestä vaan "periaatteesta". Mies kun päättää jotain niin ei voi siitä vetäytyä kun menettää kait arvokkuutensa.
Eipä yhtään miestä kertonut miltä tuntuu kun on kihloissa oman rakkaan kanssa. Vai ei taida ne miehet lukea näitä palstoja, taitavat olla "nuorikkonsa" kyljessä.
Tsemppiä kaikille jotka ovat sillä ihan oikealla tiellä ja kaipaavat sormusta sormeen.
Mitä sitten sanookaan laki, toistensa tai lasten tulevaan omaisuuteen. Ei taida olla kovin yksinkertaista, antaa omaisuuteensa "vieraalle" naiselle käyttö tai muuta oikeutta.Miehet ajattelee rahaa paljon useammin kuin nainen ja nainen on myös joustavampi.
Aloittaja tässä kommentoi vielä, että asumme yhdessä, olemme asuneet jo pitkään joten ei ole kyse mistään elättäjän tai passattavan hakemisesta.
On aika järkyttävää kun on ihmisiä jotka katkeroituvat niin paljon että pelkäävät jonkun hakevan heistä apulaista itselleen. Omituista on myös että pihalle nakataan jos ei toinen tee just niinkuin haluaa.
Yhdessä olohan on kompromissien tekoa ja kun rakastaa niin mielellään tekee toiselle mitä vain, auttaa ja hoitaa. Olemme nämäkin asiat puhuneet jo aikaisessa vaiheessa että jos toinen sairastuu niin mitä tehdään, kumpikin aikoi hoitaa toistaan niinkauan kuin voi ja sitten laitokseen jos ei omat voimat enää riitä, sehän se on edessä itsekullakin, oli kaveria eli ei. Sormus ei ole tae että liitti kestää, muuten vain haluaisin tuntea sen tunteen mikä siitä tulee, kun luulenpa että siitä tulee jokin mukava tunne.
Ehkä kannattaa keskustella asiasta.
Itse aikanaan lupasin mennä naimisiin vasta, kun mies oli kirjoittanut avioehdon. En halunnut että lapseni ei saa, ennen avioliittoa, säästämääni asuntoon sijoittamani varat, jos eroamme.
Sitten toinen syykin, miehellä oli lapsia jotka miehen kuoltua olisi tulleet jaolle ja omat lapseni olisi jääneet vähemmälle.
Sanoin että myöhemmin, jos saamme yhteistä omaisuutta, siitä osuudesta teemme keskinäisen testamentin.
Ei se liitto kestänyt niin kauan, kun viina vei miehen ja avioliiton.
Se ehto oli minulle kuin lottovoitto.
Eivät miehet taida sormuksista paljoakaan piitata. Oma mieheni ei ole pitänyt sormusta varmaankaan 20 vuoteen, vaikka olemme naimisissa. Minäkään en ole pitänyt sormusta moneen vuoteen enää. Kyllä muut jo tietää että "olen saanut miehen", ei tarvitse sormuksella sitä asiaa korostaa.
Se siitä sormuksen ihanuudesta.
Sivut