KOKO ELÄMÄNAJAN VAIETTU ASIA?

Vierailija

Onko elämässäsi vaikea asia, josta et ole voinut koskaan kertoa kenellekään? Haluaisitko kertoa siitä minulle kirjoittamalla minulle elämäntarinasi?

Olen sosiaalityön lehtori ja olen tehnyt väitöskirjani vanhusten kanssa tehtävästä sosiaalityöstä.

Nimeni on Satu Ylinen ja työpaikkani on Tampereen yliopisto.

Osoitteeni on satu.ylinen@uta.fi

ystävällisin terveisin,
satu

Sivut

Kommentit (24)

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei,
Kyllähän niitä vaiettuja asioita löytyy varmaankin useimman meidän elämästämme. Ehkä kerran annettu lupaus vaieta asiasta velvoittaa olemaan repimättä vanhoja haavoja auki enää.
Terveisin Aluisa

Vierailija

Vanhojen kipeiden asioiden kertominen ehkä olisi hyväksi, mutta
toisaalta muistan isän mielipiteet oman pesän likaamisesta, ja sanonnan "kuolleista ei pidä puhua pahaa".
Vaikka eihän asianomaisia nimeltä mainittaisi, katsotaanpa nyt. Paljon siivottavaa olisi minulla ihan tässä konkreettisessa ympäristössänikin, hamstraamani turhat rojut pitäisi kantaa kellariin/roskiin.

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei PINITu,
Olet oikeassa, antaa menneiden olla, eläkäämme tätä päivää uskoen huomiseen, joka vielä kaiken muuttaa voi!
Terveisin Aluisa

Vierailija

Lainaus:

Onko elämässäsi vaikea asia, josta et ole voinut koskaan kertoa kenellekään? Haluaisitko kertoa siitä minulle kirjoittamalla minulle elämäntarinasi?

Olen sosiaalityön lehtori ja olen tehnyt väitöskirjani vanhusten kanssa tehtävästä sosiaalityöstä.

Nimeni on Satu Ylinen ja työpaikkani on Tampereen yliopisto.

Osoitteeni on satu.ylinen@uta.fi

ystävällisin terveisin,
satu

Hienoa Satu!
Tämä on todella ja tärkeä aihe tutkia. Toivottavasti saat valveutuneita henkilöitä kertomaan kokemuksistaan.
Itse olen mielestäni kaivanut kaikki luurangot esiin ja nostanut päivänvaloon tutkittavaksi.
Helpotus on ollut suuri ja elämästä on tullut valoisampi ja onnellisuudesta voi nauttia ihan eri tavalla.

Työni puolesta vanhainkodissa olen joutunut kohtaamaan paljon näitä vanhuksia, joilla elämän taakat ja tuska on kulkenut elämän viimeisille hetkille raskaana mukana. Vanheneminen itsessään ja sairauksien lisääntyessä ja kuoleman läheisyys vääjämättä nostaa nämä kipeät asiat pintaan. Välillä oli tunne kuin vanhukselta loppuu elämä kesken, kun kipeistä asioista olisi jo aika puhua, mutta kenelle ja miten. Hoitajana olen saanut kuoleman edellä olla kanssakulkija ja tuki henkilölle, joille suuret vaikeat asiat ovat ylitsepääsemättömiä. Siinä kiiren ja paineen keskellä on oltava aikaa istua hiljaa ja kuunnella.
Tietysti kuunteleminen ei näinä päivinä ole hoitajien ensisijaista työtä, vaikka niin tärkeää onkin olla läsnä.
Välillä asiat on niin raskaita ja arkaluontoisia, että on tarvinnut "työnohjausta" jaksaakseen itse kulkea rinnalla.
Hoitotyössä sanonta "niin kuolet, kuin olet elänyt" pitää hyvin paikkansa. Valitettavasti joillekkin eletty elämä on ollut raskas ja tuskainen, niin on myös kuoleman hetki.
Toivon sydämestäni henkilöitä avautumaan ja helpottamaan omaa ja läheisten elämää.

Vierailija

On varmaan tärkeä aihe tutkia, mutta ei oikein kiinnosta, alle viisikymppisenä osallistua vanhustutkimukseen.

Vierailija

Minulla menneisyyden kipeät asiat ovat kääntyneet VOIMAKSi tähän päivään.
Loppuupalaminen v. 1989. Ja senjälkeen pitkä 17 vuotta kestänyt lääkitys ja toipuminen, jossa piti käydä menneisyyttään läpi kymmeniä kertoja kun hoitaja/ lääkäri vaihtui usein. Uudelleen ja uudelleen samat läksyt. Niihin jo väsyi.

Kolme ja puolivuotta sitten se alkoi kääntyä voitoksi kun sain lopetettua lääkityksen. Ilman hoitajien lupaa. Mieliala ja unilääkkeet.

Tänään menen luennoimaan asiasta valmistuville sosionomeille.
Kun on käynyt asiat läpi kymmeniä kertoja, jollei satoja, niin pitäisi kyllä tekstiä tulla. On minulla neljätoista sivuinen PowerPoint esitys asiaoista. Itse tehty.

"Ota löysin rantein. Älä jännitä.." -Lavi-
-nipa-

Vierailija

On ollut vaikeita asioita, varsinkin elämäni alkutaipaleella. Mutta, ei muistaakseni ole yhtään sellaista asiaa jota en koskaan enkä kenellekään olisi uskaltanut kertoa. On asioita, jotka vieläkin(ikäihmisenä) nostattavat palan kurkkuun, kun syystä tai toisesta sattumoisin nousevat mieleen ja keskustelunaiheeksi jonkun luotetun kanssa.

Aika ei siis kokonaan paranna kaikkia haavoja.

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei Ullamaija,
Minä jouduin käymään läpi erittäin vaikean prosessin v. 1984, enkä ole päässyt siitä yli vieläkään. Yhä tulevat nuo pelottavat tapahtumat joskus uniinkin.
Terveisin Aluisa

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei Nipa,
Onnitteluni sinulle, kun olet päässyt Sinuksi itsesi kanssa pitkän prosessin jälkeen. Tuo matka varmaankin kannatti kulkea loppuun saakka. Nyt vain sitten toisia auttamaan!
Terveisin Aluisa

Vierailija

Kiitos -aluisa-. Se kannatti! Itse kasvoin siinä prosessissa -oikeaksi- suhteessa itseen ja lähimmäisiin. Nyt on elämänarvot oikeassa järjestyksessä. Ilman sitä tuskin olisin tässä.
Hyvää jatkoa -meille kaikille- nipa-

Vierailija

Hieno tutkimusaihe. Voi tosin olla vaikea löytää haastateltavia. Kaikilla meillä on ollut rankkoja asioita, joista ei ole voinut/halunnut kenellekään puhua. Minulla oli kouluaikoina sellainen todella rankka koulukiusausjuttu, josta en ole voinut kenellekään puhua. Hävetti, kun minua kiusattiin. Toinen oli 90-luvulla, jonka seurauksena olin pitkään sairauslomalla. Mutta näistäkin on selvitty. Pohjamudasta olen noussut entistä vahvempana, 90-luvulla ammattiauttajien avulla. Ei näistä oikein viitsi kenellekään kertoa. Osan olen kirjoittanut runoihini. Se on ollut minulle hyvää terapiaa.

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Niin matkallahan me lopulta olemme aina, jostakin jonnekin, jos ei muualle niin uuteen päivään nousevaan, jolloin on uusien tuulien aika, jotka lempeästi meille puhaltakoot!
Terveisin Aluisa

Vierailija

Minun kurkkuuni palan nostattava murhe on orpous. Isää en ole koskaan tavannut ja äiti on minut luovuttanut pois. Olen sota-ajan melskeessä syntynyt. Hyvän kodin sain, mutta jotain surua ja murhetta olen orpouteni vuoksi kantanut koko ikäni. Sitä asiaa arastellut.
Mihinkään terapiaan en ole hakeutunut (ei kai ollut varaakaan - kallista). Ehkä olisi pitänyt. Kummallinen on ihmislapsen luonto. Että vaikka ikää tulee, yhä on kovin vaikeaa tällaisesta kenellekään kertoa ilman liikutusta. Ihan kuin häpeisikin asiaa, vaikka järjellä tietää ettei ole oma vika.

Päivä kerrallaan ...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat