Vanha valokuva

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Nyt seuraa pieni tarina valokuvasta.
Olin pikkutyttönä kirkon lapsikuorossa laulamassa .Kerran meistä otettiin kuva,jossa seisomme vekkihameet,valkoiset paidat ja mirrit ojennuksessa.En pitänyt tietenkään"naamataulustani" kuvassa,vaan leikkasin sen pois.
Kuvan otosta on aikaa jo yli 40 vuotta.Kaikki aina kyselivät,että miksi sinä olet noin tehnyt,ei se niin kauhea voinut olla.Kerroin vaan,että sitä naamaa ette tule ikinä näkemään.
Kunnes.
Äskettäin oli enoni hautajaiset seurakunnan salissa ja salin seinät oli koristeltu vanhoin valokuvin.Yht äkkiä tyttäreni huutaa hämmästyneenä: Äiti,täällä on se sinun vanha kuorokuva ja sinäkin olet siinä ihan kokonaisena.
Vähän nolotti,kun väki kesken kahvin tuli tätä "ihmettä" katsomaan ja papillekin piti kertoa koko juttu,sitten naurettiin ja ihmeteltiin,miten kaiken edestään löytää.
En tiedä mitä ajatella,kun tyttäreni kuvaa tutkailtuaan sanoi:Äiti,nyt kyllä ymmärrän,miksi leikkasit sen naamasi pois!

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Äiti aikoinaan leikkasi rippikuvansa spiraaliksi siis yhteiskuvan koko joukosta loukkaantuessaan jostain äidilleen.

Vierailija

Hyvä on myös kirjoittaa jokaisen kuvan taakse, milloin ja missä otettu, ja henkilöiden nimet. Vuosikymmenien saatossa saattavat itseltäkin unohtua, puhumattakaan jälkipolvista. Minullakin on paljon vanhoja valokuvia, eikä kaikista tietoa. Viimeksi siivotessa löysin kuvan äidistä parikymppisenä partiolaisena Jääskessä 1930-luvulla, vähän ennen kuin kaikki muuttui. Sotakuvia on myös paljon, Karjalassa ja Lapissa otettuja.
Lapset ihmettelevät minun nuoruudenkuviani ("Eipä olisi tuntenut!"), ja vanhanmallisia silmälaseja ja pallokampauksia.

Vierailija

Äitini oli heittämässä pois vanhoja valokuviaan. Hän oli jo irrottanut ne albumeista, mutta onneksi sisareni ehti hätiin. Siinä olisi mennyt paljon vanhoja muistoja. Tyttäreni on onneksi kiinnostunut vanhoista ajoista ja on ottanut haltuunsa niin minun kuin isänäitinsä vanhoja kuvia ja kirjeitä. Itselläni on kasoittain albumeita, irtokuvia ja dioja. Niitä en heitä pois vaikka aika harvoin niitä tulee katseltua.

Vierailija

Mukavaa, kun tyttäresi on kiinnostunut historiastaan. Nuorena en itse niinkään vielä jaksanut kuunnella sotajuttuja, joita vanhemmat aina ikätoveriensa kanssa puhelivat. Nyt kun on myöhäistä, harmittaa etten enää voi kysellä entisistä
ajoista ja vanhempien vaiheista. Vain vanhat valokuvat kertovat tarinoitaan. Onneksi silloin ennen kuvat olivat mustavalkoisia, jotka kestävät paljon pitempään kuin värikuvat. Meidän isän laatikkokameralla tuli hyviä fotoja. Mahtaako se kamera vielä jossain vintin perukoilla olla, saas nähdä mitä löydän joulunalus-siivouksen aikana alustasta.
Minun jälkeeni saavat meidän lapset päättää, haluavatko säilyttää kuviani. Toivottavasti heistä joku kerran omistaa ison vintin.

Vierailija

Sama juttu minulla. Laatikoissa on kasoittain vanhoja valokuvia erityisesti äitini Karjalan aikuisia kuvia. Tällä hetkellä
äitini sisarussarjasta ei elä kukaan, joka voisi muistaa ja tunnistaa kuvia. Se on todella sääli, sillä ne ovat kappale
oman sukuni historiaa. Olen käynyt useita kertoja Karjalassa sukuni syntysijoilla, mutta kaikki on niin muuttu-
nut,ettei kuvien paikkoja tai rakennuksia ole enää. Olenkin alkanut uusille kuville laittaa päivämäärät ja henkilöiden
nimet esim. suvun isommista tapaamisista ym. Olen jostain lukenut, että maakunta-arkistot tms. voisivat ottaa
arkistoihinsa esim. Karjalan aikuisia kuvia. Täytynee ottaa selvää.

Vierailija

Kiva kun tämä aihe tuli esille. Katselin valokuva-albumeja muutama päivä sitten ja mietin, miltä ajalta ensimmäiset värikuvani ovat. Tulos: v. 1969 tai 1970, jolloin muutama ystävätär ja eräs työtoveri käyttivät värifilmiä. HS:n kuukausiliitteessä (marraskuun numero) oli monta värikuvaa vuodelta 1940. Ruotsalaiset vapaaehtoiset sotilaat ja lääkärit olivat tuoneet kameransa ja värifilmit mukanaan Suomeen. Kuukausiliitteen kuvat löytyivät Ruotsin kansallisarkistosta. Artikkelin mukaan värifilmit yleistyivät Suomessa 1960-luvulla.
Suvun hallussa on värikuvia vuodelta 1958. Valokuvaaja oli ammattikuvaaja. Hän kertoi, että värifilmit tulivat Suomeen juuri ennen sotaa, mutta sitten niitä ei saatu. Värielokuvia on ehkä tehty aikaisemmin kuin värivalokuvia.
Jos jollakin on paljon irtokuvia perheestä y.m. niistä voi koota "muistojen kirjan" tai albumin nuoremmille. Tein tällaisen koosteen suvun kuvista viime vuoden sukujuhliin. Nuoret sukulaiset olivat innoissaan. Appivanhemmat tekivät aikanaan jokaiselle lapselle oman albumin, jota on mukava selailla.
Kansallismuseon kuva-arkisto on ottanut vastaan kuva-aineistoa, samoin Suomen valokuvataiteen museo ja varmaankin maa-kuntamuseotkin keräävät aineistoa. Kannatta tiedustella. Ajankohdat, paikat ja henkilöt tai tapahtumat on aina hyvä merkitä kuvaan, mutta museot ottavat myös kuvia ilman nimiä.

Vierailija

Muistan kun kansakoulussa otettiin ensimmäinen värillinen luokkakuva, olin silloin tokaluokkalainen ja lukuvuosi 56-57. Siinä istumme käsityöluokassa, joka tytöllä itse tehdyt mollamaijat kädessä. Etenkin punainen väri näkyy vielä hyvin, sehän kai parhaiten säilyy. - Vaihteli varmaan eri kouluissa tuo, milloin värikuviin siirryttiin. Sitten isompana tyttönä toisessa koulussa otettiin taas mustavalko-kuvia, ihan ylimmälle luokalle asti. Ovatkin säilyneet hyvin. (Itsestäni ei voi sanoa samaa, nykyään tykkään katsella vain noita vanhoja fotoja. Paniikkikohtaus iskee, kun joku kameralla tähtäilee.)

marjutti
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Kävin tästä valokuva-jutusta innostuneena äitini asunnolla,kun muistin,että hänellä oli siellä kenkälaatikossa "iki-vanhoja" valokuvia.Siellä oli sievästi niputettuna niitä pieniä kovapahvisia kuvia,mitkä on valokuvaamossa otettuja ja niissä on vähän poseerausmeininkiä.
Ihastuin eritoten isovanhempieni kihlakuvaan,joka on otettu1923tai-24,en oikein saanut selvää.He seisovat siinä vastakkain,iso-äiti ja iso-isä.Iso-äiti katsoo vienosti maahan ja iso-isä morsiameensa.
Kuvassa kädet ovat koholla toisiaan kohti ja juuri ja juuri sormenpäät koskettavat toisiaan,tosi kaunis kuva.Aaah,miten romanttista.
Toisaalta en osaa kuvitella iso-isääni kovinkaan romanttisena,sillä hän oli aina vähän jäyhä,totinen mies ja erittäin oikeudenmukainen.Mutta ehkä se pehmeämpi puoli oli siellä kuoren alla...
Tästä kihlakuvasta aion tehdä itselleni taulun.
Kenties,kun tutustun kaikkiin muihinkin kuviin,saatan tehdä niistä vaikka kollaasin.

Vierailija

Mukavaa kun voit vielä myös äidiltäsi kysellä vanhojen kuvien henkilöistä tarkemmin.
Oma äitivainajanikin onneksi säilytti kaikki vanhat valokuvansa, ja ehti niitä aika paljon
järjestää ja nimiä sekä tapahtumia merkitä muistiin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän
kiinnostaa oman suvun historia. Voisin vaikka ruveta harrastamaan sukututkimusta, kun lähellä
on maakunta-arkistokin. Mutta alku aina hankalaa, ehkä aloitan uuden harrastuksen ensi vuonna.
Isän puolen sukua on yksi edesmennyt miessukulainen tutkinutkin, mutta äitini suku on minulle
tuntemattomampi. - Nykyään ovat onneksi nämä tietokoneet, joilla saa yhteyden kaukanakin
asuviin sukulaisiin ja viranomaisiin. Valokuviakin voi tietokoneen avulla lähettää hetkessä vaikka
merten taa.

marjutti
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olen tässä aamu-kahvin aikana lueskellut tätä Sana on vapaa-osiota ihan tuolta alusta lähtien.Kerrassaan mielenkiintoisia juttuja olemme matkan varrella käsitelleet.
Tuli mieleen tästä Vanha valokuva-osiosta sen verran,että löysin tosiaan äitini jäämistöstä paljon vanhoja valokuvia,sellaisiakin,joissa hän on ihan pikku-tyttö,yli 80-vuoden takaa.
Hämmästyttävää,miten paljon minun omat lapseni ja äitini pienempänä muistuttavat toisiaan,jopa hiusten mallikin on samanlainen.
Olen koonnut näitä kuvia tietyksi ryhmäksi aikomuksena tehdä näistä kollaasi ja nettikansiot kaikille lapsenlapsille pienin tekstin pätkin,sen mitä minä niistä tiedän ja muistan,sillä ketään vanhempaa sukulaista ei niistä enää ole kertomassa.
Onneksi monen kuvan kohdalla albumissa lukee vähän tietoja kuvan henkilöistä.
Tästä tulikin taas mieleen se asia,että kannattaa näitä asioita kysellä vanhemmilta ja laittaa tietoja talteen silloin,kun joku niistä vielä tietää.
Jälkeenpäin tulee monesti mieleen,että enpäs muistanut tai älynnyt tuotakaan asiaa kysyä,kunnes ei olekkaan enää ketään siitä kertomassa.

Vierailija

Hei te onnekkaat joilla on tallessa vanhoja valokuvia.
Laittakaa ne albumeihin mahdollisesti aikajärjestykseen ja tietojen kanssa.
Minä suren kovasti sitä, että nuorena en välittänyt vanhoista kuvista ja usein muutettuani paikasta toiseen hävisi paljon sukuhistoriaa samantien koska en välittänyt mihin ne joutuivat.
Vanhempieni kuoltua toisella paikkakunnalla, isäni toisen vaimon suku ilmeisesti heitti sellaiset muistot menemään.
Nyt vanhempana olen haikaillut sellaisten asioiden perään joista nuorena ei välittänyt.
Olisi ihanaa jos olisi antaa sukupolvien albumit perinnöksi aina edelleen. Kyllä nuoret vartuttuaan arvostavat sellaista.

marjutti
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Heipä.
Muistelin,että täällä oli valokuvistakin osio jossain.
Tuli vaan mieleeni,kun tarvitsi uusia tuo paperinen ajo-kortti,joka on päässyt vähän repaleiseksi.Eikä ihan pelkästään sen takia.Vaan siinä oleva kuva ei kuulemma ole enää uskottava-
no onhan se reilun kolmenkymmenen vuoden takaa.
Aikanaan tuli otettua kuvia vähän enemmän,niin silloin ne vielä kelpasivat uusimiseen.
Kävin tänään passikuvassa otattamassa uudet ajankohtaiset kuvat.
Tuijotin uutta passikuvaani,kuin lehmä uutta veräjää.Hieman siinä oli äitini näköä.
Mustavalkoinen kuva,totinen ilme,katse kohti kameraa,kuin suoraan etsintäkuulutuksesta,siis suoraan sanoen KAMALA.
Kotona poika sanoi,että mitäs vikaa siinä on,ihan on näköinen,tollanen naamahan me usein nähdään,eikä siinä nyt ihan kauheasti vikaa ole.Sanoin ,että kiitti vaan.

Vierailija
marjutti

Heipä.
Muistelin,että täällä oli valokuvistakin osio jossain.
Tuli vaan mieleeni,kun tarvitsi uusia tuo paperinen ajo-kortti,joka on päässyt vähän repaleiseksi.Eikä ihan pelkästään sen takia.Vaan siinä oleva kuva ei kuulemma ole enää uskottava-
no onhan se reilun kolmenkymmenen vuoden takaa.
Aikanaan tuli otettua kuvia vähän enemmän,niin silloin ne vielä kelpasivat uusimiseen.
Kävin tänään passikuvassa otattamassa uudet ajankohtaiset kuvat.
Tuijotin uutta passikuvaani,kuin lehmä uutta veräjää.Hieman siinä oli äitini näköä.
Mustavalkoinen kuva,totinen ilme,katse kohti kameraa,kuin suoraan etsintäkuulutuksesta,siis suoraan sanoen KAMALA.
Kotona poika sanoi,että mitäs vikaa siinä on,ihan on näköinen,tollanen naamahan me usein nähdään,eikä siinä nyt ihan kauheasti vikaa ole.Sanoin ,että kiitti vaan.

Kuulostaa hyvinkin tutulta :) Kun pari vuotta sitten tarvitsin pikaisesti uutta
passikuvaa Kela-korttiin, niin räpsäytin sen itse siellä odotushuoneessa olevalla
kameralla. Siitä tuli ihan järkyttävä ja näytän lähinnä naisvankilasta karanneelta,
joka on laitettu etsintäkuulutukseen :)

No, sitten ajokortin uusimista varten kävin ihan parhaassa paikallisessa
valokuvaamossa. Heillä on nyt kuitenkin niin tarkat säännöt tuosta passi-
kuvasta, että kyllä siitäkin tuli sellainen vähän järkky. Luulin kuitenkin
noin peilistä katsoen olevani vähän nätimpi, mutta lapset sanoivat, että
ihan hyvä se on, tuollainenhan sie oot:) Niin, että samoja kokemuksia
miulla on Marjutin kanssa noista passikuvista t. Grandmother

XBrinna
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Kuulostaa tutulta noiden vanhojen kuvien osalta. Juuri kesällä katselimme nuoruuden ystävän kanssa yhteisiä kuviamme ja hän totesi huokaisten:Mihin ihmeeseen nuo nuoret ja hoikat tytöt ovat joutuneet.
Niinhän siinä tapaa käydä kun vuodet vierii. Yksi lapsenlapsista katseli kuviamme, katsoi pitkään yhtä kuvaa ja kysyi:ketä nämä ovat? Nauroin ja sanoin, etkö sinä nyt mummua ja vaaria tunne, se on meidän kihlapäivänä otettu, mekin olimme joskus nuoria. OHOH, eipä uskoisi, hän sanoi.
Äitini kuoli v. 2003 89 vuotiaana ja onneksi ehdimme mennä läpi niitä tosi vanhoja kuvia hänen kanssaan,amerikan sukua, sun muuta.Nyt ne nimetty ja tallennettu.
Itse kirjoitan kuvien taakse kuka kuvassa on, ole myös tehnyt albumeja joihin olen kirjoittanut historiaa.
Saa sitten nähdä kiinnostaa jälkipolvia sukuasiat.

Vierailija

Tulee mieleeni muutaman vuoden takainen juttu,jossa eräs tuttuni meni otattamaan passikuvaa ja kun meni hakemaan sitä,niin sanoi,ettei hyväksy sitä,kun se on niin huono.
Kuvaaja kysyi,että mitä vikaa siinä on,niin tuttuni vastasi,että eihän se ole edes minun näköinen.
Kuvaaja oli vienyt tuttuni peilin eteen ja sanonut,että kuva ja rouva näyttää ihan samanlaiselta.
Tuttuni vaan tuumasi,että kyllä minä luonnossa olen komiampi kuin kuvassa ja onneksi en itse joudu katselemaan tuota passikuvaa,kärsikööt ne,jotka sitä katselee.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat