Keijukainen

Olen elänyt vaihtelevan elämän. Kulkenut pysäkiltä pysäkille, kunnes huomasin, etten enää löydä omaa pysäkkiä. Pysäkit ovat olleet aikoja ja paikkoja, jolloin olen tuntenut eläväni. Olevani keskellä tapahtumia. Lapsuudenkoti, opiskeluaikoja ja -paikkoja, seurusteluja, avioliittoja, työpaikkoja. Nyt asun yksin, olen lähellä eläkeikää ja en tunne kuuluvani mihinkään. Minulla on ihanat lapset suloinen lapsenlapsi, hyviä ystäviä ja hyvät suhteet sisaruksiini, mutta silti tunnen olevani jotenkin irrallinen. Seuraan toisten elämää. Kuljen pysäkiltä pysäkille. En jotenkin saa kiinni elämästä. Yleisesti ottaen kaiken pitäisi olla hyvin, mutta samaan aikaan tunnen usein alakuloa.

Kommentit (3)

Vierailija

Elämässä tulee toisinaan aika, jolloin ei hahmota omaa rooliaan, omaa paikkaansa, olo on haikea, kun muutosten keskellä pitäisi koota itselleen uusi ns.pysäkki.
Olet siis nyt ilman parisuhdetta? Toivoisitko että olisi kumppani vierelläsi tai ainakin olemassa, vaikka asuisitte omissa asunnoissa? Toisiko se sisältöä ja tarkoitusta elämääsi?
Lapset ja lapsenlapsi ovat toki sydämesi tärkeimmät mutta jotain omaa sitä kaipaa silti.
Minulle olisi tärkeä löytää joku harrastus, oma juttu, mutta nyt ei koronan aikana sellaista ole.
Onneksi en muuten ole yksin.

Vierailija

Pysäkitä pysäkille on metafora kuin kukasta kukkaan. Siksi en yllytä "hyppäämään elämän virtaan".  Mutta kirjoita. Kerro pysäkit ja niiden välit  sekä tunnelmat. Jälkeläisesi kyllä arvostavat ja parhaassa tapauksessa kummastelevatkin vaelluksesi käänteitä. Lopulta ehkä kysyt itseltäsi, olenko tämä minä. Aika kuluu kirjoittaessa lentäen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Tuttu tunne!

Uskon, että sen tunteen kokee jokainen ja jota vain paetaan monenlaiseen touhuamiseen. Tietysti sen tunnistaminen itsessään koetaan hyvin eri tavoin, jolloin sitä voi oireilla niinkin että addiktoituu päihdyttäviin aineisiin ja joku taas miettii hetken  tai kolmas kirjoittaa ajatuksiaan paperille.

Ehkä niiden tyhjältä ja merkityksettömiltä tuntuvien hetkien aikana myös on hyvä hyväksyä se tunne. Ymmärtää, että aha, nyt elämä tarjoaa minulle aikaa sulatella jo elettyä ja miettiä suuntaa tulevaisuuteen. Nostaa ns kätensä pystyyn,miten tässä olen ja piste. Asettua niille sijoilleen asettamatta odotuksia siitä, miten pitäisikin olla ihan muuta.

Oma elämänkokemus luo pohjaa sille, miten on nähnyt pärjäävänsä tyhjästä runsauteen joko henkisesti tai materiassa. Pienestä lähtenyt kasvaakin isoksi valtamereksi ja osana suurempaa kokonaisuutta.

Olen elänyt myös monenlaisissa elämäntilanteissa ja selviän nyt mieheni kuolemasta sekä henkisesti väkivaltaisesta, vuosia kestäneet oikeustaistosta hänen kuolinpesäänsa koskien( ei minun aloiteesta) Minulta on viety aivan kaikki kotia myöten, enkä ole edes äiti. Pudotus turvallisesta elämästä epävarmuuteen on vaatinut opettelunsa. IHme kyllä olen yhä hengissä, vaikka lääkäri ja psykologi olivat varmoja etten siitä romahduksesta enää nouse. 

Minua auttoi se, että annoin asioiden vain rauhassa ajelehtia uomiinsa. Keskityin suruun, pärjäämiseen päivä kerrallaan ja nyt kun yhä koen haluttomuutta elämääni kohtaan annan itseni vain olla. Miksi minun pitäisi kuulua mihinkään muualle, vaan päinvastoin oppia kuulumaan itselleni ja hellimään itseäni? Huolehtia traumat pois ja osata puhua lempeästi hätääntyneelle minälleni? Miettiä aamulla, että teenkö lenkin vai tuijontako kattoon? Otanko yhteyttä ystävään vai pidän paussia hänestä? Annan siis tilaa aistia päivästä se, mitä se on tarjoamassa kuin vakuuttaa itseäni miten on touhuttava sitä tai tätä. Se on, muuten, todella vaikeaa etenkin kun olen valtava touhuamaan poikki-ja-pinoon-tyylillä.

Elämä haastaa meitä, mutta niin kauan aikaa kuin on itsellään tahto ajatella ja tuntea myös jotakin meissä tapahtuu haasteellisissa tilanteissa. 

Olen myös eri mieltä siitä, että ihmissuhde olisi ratkaisu tarpeettomuuden tunteeseen. Anteeksi vain siihen vannovat ihmiset. Toinen kun ei voi minua määritellä ja elämälleni tarkoitusta kehitellä niin kuin en minä hänelle. Olen saanut elää pitkään parisuhteessa ja nähnyt myös sen haastavuudenkin. Tutustuakseni itseeni se vaatii yksin oloa, hetkiä tarpeettomuudessa, mutta ilman niitä oma identiteettini ei vahvistuisi. IHmissuhteeni saa perustua vain siihen, että minä olen kokonaisvaltaisesti olemassa minuna kuin puolikkaana toisen kanssa.

Toivotan voimia ja iloa elämääsi eteenpäin.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat