Haluatko kuoleman unohtaa elämässä?

Vierailija

Kuuluuko elämään kuolema? Mietitkö koskaan sitä, että jokaista kohtaa kuolema ennemmin tai myöhemmin
Haluatko sen unohtaa, uskaltamatta sitä ajatella, vai valmistaudutko jotenkin?

Kommentit (3)

Vierailija

Oletko kohdannut elämässäsi tilanteen, joka on ollut niin päällekäyvä, että olet ajatellut kuolemaa tai muuta elämän katastrofia, loukkaantumista, menehtymistä. Onko tietoisuus herännyt vasta kun tilanne on onnellisesti ohi.
Voiko tilanteesta selviäminen saada ajatuksen kuolemaan, vai työntääkö ne pois mielestään, tahtomatta ajatellakaan asiaa.
En ole itse joutunut tuollaiseen tilanteeseen, mutta olen saanut kuolevaa olla viimeisillä hetkillä saattamassa.

Vierailija

Aloittaja teki kolme kuolemaan liittyvää kysymystä. Tänään vastaan lyhyesti, ehkä joskus "päiväsaikaan" tarkennan ajatuksiani.
1. Kyllä elämään kuuluu kuolema, mutta jokapäiväiseen ajatteluuni se ei kuulu. Kuitenkin se on itsestään selvänä asiana aina...olemassa.

2. Ehkä en miettimällä mieti juuri sitä, että jokaista kohtaa kuolema, sen olemassaolo jokaisen kohdalla on itsestään selvyys

3 Joskus nuorempana en halunnut ajatella kuolemaa, tuntui tuskalliselta ajatella, että lakkaan olemasta.
Tähän ikään tullessa elämässä on tapahtunut paljon, kuolema on käynyt kotona, mummolassa, ystävien luona....
Monenlaiset läpikäydyt tunteet kasvattavat huomaamaan, jäljellä jää vain nöyryys elämää ja kuolemaa kohti.
Elämän tässä vaiheessa en pelkää kuolemaa, miksi pelkäisin.
Ymmärrän nuorta sairauden kanssa kamppailevaa äitiä, jolla on vuoteen vierellä monta pientä lasta.
Silloin minäkin itkisin, murehtisin, pelkäisin, jäisi liian paljon tekemätöntä työtä.
Ajan myötä meille itsekullekin tulee tilanne vastaan, elämä on vaakalaudalla, annetaan paranemisen mahdollisuus tai sitten ei.
Siihen tilanteeseen me tarvitsemme ja me saamme tyyneyttä, vahvuutta. Vahvuutta, jolla me myös vahvistamme rinnalla kulkevia läheisiämme.
Elämä on ihmeellistä kuoleman edessä. Meidän yläpuolellamme on voima, jonka aistimme, mutta emme ymmärrä.

Vierailija

Koetan lykätä kuolemaa niin pitkälle kuin suinkin, senkin takia olen ikäliikkuja.
Kun mietin kuolemanjälkeisiä, tulee mieleeni että tärkeintä olisi säilyttää hyvät välit lapsiin.
Ettei kenellekään jäisi minun takiani mitään syyllisyyden taakkaa tai selvittämättömiä asioita,
tai pahoja sanoja mieltä synkistyttämään. Koetan pitää suun supussa, ettei huonona hetkenä
pääsisi ilmoille jotain moitetta tai syytöstä, jota myöhemmin joutuisin katumaan.
Tavarapaljous pitäisi pikku hiljaa käydä läpi ja heittää tarpeettomat tai ikävän sisältöiset paperit
menemään. Testamenttikin pitäisi laadituttaa, vaikkei paljon annettavaa olekaan. Kuoleman jälkeen
paljastuu usein ihmisen raadollisuus, kun jälkeläiset saattavat riidellä perinnöstä. Se on usein nähty,
valitettavasti. Siis kaikki pitäisi ajoissa sopia ja kirjata mustaa valkoiselle.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat