Arkinen Imelletty

Arkinen melletty perunalaatikko. Myös jouluksi.

Arkinen versio. Ei sokeria, ei siirappia, makeus saadaan onnistuneesti imeltämällä. Arkista imellettyä perunalaatikkoa ei myöskään mausteta. Monien mielestä imelletty perunalaatikko on aidon makuisena parasta.

Ainesosat:

Niukasti vettä keittämiseen
2½ kg jauhoisia perunoita tai hyvin soseutuvia kiinteitä perunoita
4-5 reilua ruokalusikallista vehnäjauhoa tai jotain muuta imeltävää jauhoa
60-120 g voita
1 litra maitoa, määrä vaihtelee perunalajikkeen ja myös halutun lopputuloksen mukaan
2½ teelusikallista suolaa - maun mukaan

Valmistusohjeet:

Kuori ja kuutioi tai leikkaa lohkoiksi perunat kattilaan ja lisää niukasti suolatonta vettä niin että vesi voi jäädä soseeseen. Nosta kattila liedelle ja keitä perunoita kunnes ne ovat täysin kypsiä ja pehmenneet. Ota kattila liedeltä, soseuta perunat suoraan keittoveteen. Tässä vaiheessa ei saa lisätä suolaa, voita, maitoa ja eimitään mahdollisia muitakaan aineita.
Anna perunasoseen jäähtyä 70-75 asteiseksi ja laita uuni sillä välin lämpenemään noin 65-70 asteeseen. Sekoita sosetta jäähtymisen aikana. Kun perunasoseen lämpötila on noin 70-75 astetta, lisää soseeseen vehnäjauhot pikkuhiljaa ripotellen ja samalla sekoittaen. Peitä kattila kannella, nosta se 65-70 asteiseen uuniin ja anna perunasoseen imeltyä noin 3 tuntia. Sekoita 2-3 kertaa imeltymisen aikana.
Ota kattila uunista ja nosta uunin lämpö 200 asteeseen. Lisää imeltyneeseen soseeseen voi. Lisää maitoa niin että saadaan notkean puuromainen sose. Lisää suola.
Laita perunasose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle voinokareita ja paista noin 200 asteessa niin että pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan. Kun sose alkaa kuplimaan, alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Paista imellettyä perunalaatikkoa noin 3 tuntia.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat